Siirry pääsisältöön

varpaisiintuijottelija

Keskiviikkoisin me kävellään usein M:n kanssa kahdestaan bussipysäkille. Pojilla ei oo koulua keskiviikkona, ja Fredde voi useimmiten lähteä töihin sen verran myöhemmin että me ehditään pysäkille jalan ja ihan kahdestaan. Tänään meitä vastaan käveli aamuisessa sumussa nainen koiransa kanssa, nainen tervehtii ja toivottaa hyvät huomenet, mä hymyilen ja vastaan huomenella. M nykii mua hihasta ka kysyy; ”Tunneksä sen?” – En, miten niin. ”No kun sä toivat sille hyvää huomenta” – Aa, joo. Muistatko kun teillä puhuttiin sosiaalisten taitojen ryhmässä siitä että joskus tuntemattomiakin tervehditään. Esimerkiksi silloin kun ne asuu samalla asuinalueella ja ne kävelee vastaan kadulla, tai ne on vanhempia joitten lapset leikkii samassa puistossa tai ne odottaa koulubussia. ”Joo. Muistan.” Kiirehdin vielä lisäämään – ”Siis samalla tavalla kun säkin varmasti koulun pihalla tervehdit aamulla satunnaista vastaantulijaa.” M näyttää mietteliäältä, se ei selvästikään ole tervehtinyt koulun pihalla satunnaisia vastaantulijoita.

Me kävellään bussipysäkille ja siellä odottaa jo naapuri kahden lapsensa kanssa. M toivottaa Krishalle korostetun pontevasti hyvät huomenet. Krisha mumisee aamu-unisen vastauksen. Seuraavaksi bussipysäkille juoksee meille tuntematon - ehkä kolmasluokkalainen - poika. M tervehtii tätäkin poikaa ja kun poika ei vastaa, M työntää oman naamansa miltei kosketusetäisyydelle pojan kasvoista ja sanoo kuuluvasti; ”Huomenta!” Ymmärrettävästi vastapuoli vetäytyy vähän hämmentyneenä ja vähintään yhtä hämmentynyt M tivaa multa miksi se poika ei sano mitään, hänhän tervehtii sitä. Selitän tyttärelleni että bussipysäkki on vähän niin kuin kauppa, sielläkään ei tervehditä kaikkia vaan vaan niitä jotka tunnetaan ennestään. Kaupan työntekijät on poikkeus. Vanhemmat tervehtii vanhempia, mutta vain ne lapset jotka tuntevat toisensa tervehtivät toisiaan. Hetkeä myöhemmin M sanoo taas pontevasti huomenta ja sen jälkeen valittaa mulle että tervehditty ei vastaa, vaikka kyllä hän ainakin tietää kuka sen on.

Huokaan hiljaa itsekseni ja mietin taas kerran miten monimutkaista on yrittää opettaa toiselle sosiaalista koodistoa. Millä mä selitän sille että jotkut haluu vaan aamulla olla rauhassa. Millä mä selitän sille ystävän, tuttavan ja kasvotutun eron. Millä mä selitän sille että on hetkiä kun on turvallisinta olla vaan ihan hiljaa ja tuijottaa omia varpaitaan. Millä mä selitän sille koska tuijotetaan varpaita ja koska ei.


Sillävälin kotosalla K on pureskellut molemmat isovarmaansa vereslihalle. Soitan sille ajan lastenlääkäriin. Mun keinot on nyt käytetty ton lapsen pakonomaisessa tarpeessa syödä kyntensä ja sormensa.

M ja K eilen silmälääkärissä

M sai uudet silmälasinsa

myssyllä on monta käyttäjää

Tunnisteet:

Kommentit

  1. Anonyymi7. tammikuuta 2015 klo 10.05

    Tuollaiset keta tervehditaan ongelmat ovat meillakin ihan jokapaivaisia. Tytolla se kuitenkin on suomalaista jayhyytta (tai ei ainakaan mitaan ole diagnosoitu). Itsekin olen aika morokolli ollut, on tallainen sosiaalinen homma pitanyt kanssa opetella, oon tosi ujo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusa Liinpaa7. tammikuuta 2015 klo 13.37

      Hmmm... otsikko oli ehkä vähän harhaanjohtava. Suomalaisella jäyhyydellä tai ujoudella ei ole mitään tekemistä autismin kanssa. Autistiselta ihmiseltä kun puuttuu se sisäsyntyinen kyky omaksua ja ymmärtää sosiaalisia koodeja ja niitten mukaista toimintaa. M ei osaa aistia tai arvioida koska tervehditään ja koska ei. M ei myöskään osaa erottaa ystävyyden ja tuttavuuden erilaisia tasoja toisistaan. M esimerkiksi ilmoittaa ystäväkseen sellaisia ihmisiä joitten nimiä ei edes tiedä.

      Varpaantuijottelijoita on meidän nörttiyhteisössä vähintäänkin kaksi jokaista sormea kohden, eikä kukaan katso sitä edes pahalla. Yleinen vitsi on se että kaikki aikuiset käyttää puhelimiaan tutteina välttääkseen sosiaalista kontaktia. Se tavallinen varpaisiintuijottelija kuitenkin tietää että ehkä olis hyvä tervehtiä ja jättää sen tekemättä koska se on kyseisen henkilön oman mukavuusalueen ulkopuolella.

      M ei ole varpaisiintuijottelija, M on välillä pelottavankin sosiaalinen omalla tavallaan, ja aiheuttaa siten näitä tilanteita joissa muut hämmentyvät ja kokevat M:n käytöksen oudoksi koska se ei sovi siihen ihmistenväliseen, hyväksi havaittuun käyttäytymiskarttaan. M saattaa kertoa täysin vieraalle ihmiselle ummet ja lammet häntä itseään kiinnostavasta, tai mielenpäällä olevasta asiasta ilman että hetkeksikään pysähtyy miettimään a)kiinnostaako asia kuuntelijaa tai b)onko tämä oikea paikka, hetki tai henkilö käsitellä tätä asiaa.

      Poista
    2. Anonyymi7. tammikuuta 2015 klo 14.09

      Ensimmaisen kappaleen kolme viimeista lausetta, M nimen voisi korjata meidan tytolla. Mutta joka aamuista on kysely miksi et tervehtinyt etc.

      Poista
  2. Reetta7. tammikuuta 2015 klo 23.57

    Joo, meillä tietyllä tapaa molemmat typyt käyttäytyy päällisin puolin noin. Toisella on kyse ujoudesta ja hitaasti lämpiävästä temperamentista. Toisella taas ei. Ero on kuin yöllä ja päivällä, tai siis mä äitinä näen sen selvästi, kun esim. selitän näitä asioita. Toisella soittaa kelloja (vaikkei vielä/aina pysty muuttamaan käytöstä), toisella ei mitään hajua, joutuu painamaan mieleensä sääntökokoelmaa. Jännää on, että vaikka ensin kuvailtu tyyppi on siis arempi, hän kuitenkin lähettää jotain pieniä sosiaalisuuden merkkejä, jotka osuvat oikeaan ja saavat vastakaikua. Toka tapaus on rohkeampi, puheliaampi, helposti lähestyttävämpi, mut merkit saattaa ilmeisesti olla ihan mitä sattuu tai sit ei ajoittain lähetä niitä ollenkaan.

    Meillä on juututtu siihen, että hän ei tervehdi, ellei toinen tervehdi ensin. Olen yrittänyt selittää, että ei voi aina odottaa, että toinen tervehtii ensin. "Ahaa, no milloin mun sit pitää tervehtiä eka?" "Kuinka monennella kerralla peräkkäin tavatessa mun sit pitää tervehtiä eka?" "Mutta mistä mä sitten tiedän, aikooko se tervehtiä mua, jos tervehdin ensin? Koska sit se tervehtii vain siksi, kun mäkin? Enkä mä tiedä, olisko se muuten tunnistanut mua?" Ja sit kun tähän lisää sen, että se ei edes tunnista puoliakaan tyypeistä jos niillä on esim. eri vaatteet ku vimeks tai tukka kiinni, kun viimeksi auki jne."

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...
Lähetä kommentti
Lue lisää

koekaniini - mukana tutkimustyössä

Puhelimen näytöllä vilkkuu liiankin tuttu puhelinnumero ”Yläkoulu – terveydenhoitaja”, on maanantai ja kello tuskin kymmentä. Tiedän jo ennen vastaamista, että mentävä on, hakemaan poika kotiin. Laitan palaverista äänet pois ja vastaan: ”Hei Alina, onko taas aika?” – Joo, ottanut lääkkeet 45 minuuttia sitten eikä olo helpota. Varttia myöhemmin harmaankalpea teini marssii huoneeseensa, sulkee verhot ja käy nukkumaan herätäkseen tunteja myöhemmin. Minä palaan mun palaveriin. Huonolla tuurilla sama kuvio toistuu myös tiistaina. Eletään helmikuun alkupäiviä ja vastaavanlaisia koulupoissaoloja on jo ehtinyt kertymään seitsemän, tammikuusta. Päänsärkypäiviä yhteensä reilu kymmenen. Laitan viestiä päänsärkypolille ja saan ajan seuraavalle viikolle.  Päänsärkypolin neurologi on ihan mieletön tyyppi. No, meidän lastensairaala nyt muutenkin on aika ihana, mutta jotenkin se miten nää kohtaa teinin ihmisenä, ei sairautena. Kyselee tietokonepelit ja elokuvat, myöntää avoimesti, että vaikka se e...
Lähetä kommentti
Lue lisää