Siirry pääsisältöön

pyykkejä ja ajatuksia elämästä

Anoppi on mielipiteen nainen. Anopin kotona on aina siistiä, oikeesti on. Anopilla ei ole koskaan pyykit kasassa jossakin nurkassa tai tiskejä tiskialtaassa. Onneks se ei pääse meille katsomaan, saattais saada slaagin. Freddelle se oli valittanut että Fredden veljenvaimolla oli aina kaikki huiskin haiskin ja hujan hajan. Ne kerrat kun mä niillä kävi, oli siellä siistiä, vähintään yhtä siistiä kuin meillä. Anopin mielestä miniä ja poika on laiskoja kun jättämät asioita lojumaan. Fredde yritti muistuttaa että niillä on siellä myös neljä lasta yhdistettynä kahteen työssäkäyvään aikuiseen. Ei mitään teini-ikäisiä, vaan lapsia. Neljä lasta ja sen verran hulinaa että jos joskus aikoo tehdä myös jotakin muuta kuin vaan siivota ja järjestää, on pakko välillä joustaa ja antaa niitten puhtaitten pyykkien kasvaa vuoreksi. Anopin mielestä se ei ollut mikään syy. Olihan hänelläkin kaksi lasta, ja hänen vanhemmillaankin oli kaksi lasta. Fredde muistuttaa että joo oli heitä kaksi. Kaksi yhteishuoltajuudessa lasten isän kanssa ja niillä kahdella neljä vuotta ikäeroa. Toisin on Fredden veljellä, toisin on meillä.

Tän keskustelun jälkeen, jokainen kerta kun ohitan sen pyykkivuoren yläkerrassa – siis päivittäin. Ajattelen anoppia ja sitä mitäköhän sekin tästä meidän menosta sanois. Käly oli sentään töissä, mullahan ei pitäis olla muuta tekemistä kuin siivota, puunata ja pyykätä. Silti ne pyykit tuppaa vaan yrityksistä huolimatta kasaantumaan vuoreksi. Joskus vuoren rinnalle kasvaa toinen vuori, eikä ole mitenkään ennenkuulumatonta että neuvon jälkikasvuani kaivamaan vaatteensa niistä vuorista.

Olen varmasti myös laiska. Jos haluaisin vähän enemmän ja voimallisemmin, voisin varmasti huolehtia ettei meillä loju pyykkejä pitkin lattioita. En halua tarpeeksi. Mulla on muita asioita jotka arvostan sen pyykkäämisen yläpuolelle. Joskus se on blogi, joskus hyvä kirja tai hetki neuleen kanssa. Useimmiten se on kuitenkin lauma - kokonaan tai osissa. Viikkaamisen sijasta rakennan legoilla, pelaan lautapelejä tai opetan nuorimmaista ajamaan polkupyörällä. Joskus maalataan, välillä piirretään tai leimataan, monesti luetaan kirjoja. On niitäkin hetkiä kun heittäydyn sohvalle katsomaan elokuvaa niitten kanssa. Pian tulee aika kun ne rakentaa ihan itse, pelaa mieluummin keskenään, eikä kukaan tarvitse enää apua pyöräilyyn. Sitä seuraa se vaihe kun kukaan ei enää ole kotona ja mä saan pyykätä ja viikata sydämeni kyllyydestä. En tosin taida oppia tykkäämään pyykkäämisestä sen enempää kuin siivoamisesta – koskaan. Joku väittää että pyykinpesussa on terapeuttisia elementtejä, ei mulle. 




Tänään selvitin jannujen opiskellessa pyykkivuoret. Pesin vielä kaksi koneellista lisääkin ja selvitin nekin. Likapyykki on nyt tyhjä ja puhdaspyykkikorit on sievässä pinossa kodinhoitohuoneessa. K:n tultua koulusta tein vielä viimeiset K:n odotellessa alakerrassa et me lähdettäis hakemaan O koulusta ja kotimatkalla mentäis kauppaan ostamaan aineet hedelmäsalaattiin.

Myöhemmin leikin pihalla sydän täynnä kiitollisuutta, en selvitetyistä ja viikatuista pyykeistä vaan siitä että mulla on mun lauma ja ne on tässä ja nyt. Silmään pyrkii kyynel toisen äidin puolesta... Mun leikkiessä jannujen kanssa pihalla keväisessä auringonpaisteessa M:n koulutoverin isosisko on lastensairaalassa suuressa leikkauksessa. Kaksitoistavuotiaalta tytöltä poistetaan golfpallon kokoista aivokasvainta. Perhe kulkee mukana monen rukouksessa. Toivottavasti kasvain saadaan poistettua kokonaan, ilman vaurioita. Aika näyttää miten käy. Ensimmäinen askel on saada Bella hengissä osastolle. Seuraavaksi katsotaan missä mennään. 


Pyykkejä ehtii laittaa myöhemminkin. Nyt on lasten aika.





Kommentit

  1. Olen niin monta kertaa kirjoittanut sulle kommentteja ja usein ne vaan häviää jonnekkin. Laitanpa siis taas. KIITOS ihanasta blogista. Sulla on ihana perhe ja blogisi tuo mulle niin paljon iloa. Kirjoitat kivasti ja lapsesi ovat suloisia. Itsellänikin on kolme lasta. Ennenkaikkea nautin blogisi kuvista, asutte juuri niissä maisemissa missä itsekin haluaisin jos valita voisi. Hyvää kevättä teille! Mia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! Tulipa hyvä mieli :) Mulla on ainakin yks toinen lukija, jolla on vaikeuksia saada kommentteja näkymään... kunpa tietäisin miks :(

      Poista
  2. Juu, älä muuta virka! Minäkin luen innolla joka bloggauksen. Esikoinenkin kysyy usein iltaisin, kun haluaa seuraa huoneeseensa läksyjen luvun ajaksi :" Äiti, ootko jo lukenut uusimman Tahdon asiat ? Täällä ois uusi postaus." :D

    Minttuli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Miten ihanan mieltä lämmittävää palautetta :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

koulushoppailua amerikan malliin (osa 2)

Kolmen päivän retkellä me kierrettiin neljä koulua. Kouluista kaksi on julkisia yliopistoja ja kaksi yksityisiä. Kouluista yksi oli pieni, kaksi keskikokoista ja yksi suuri. Tämän kuun loppupuolella edessä on vielä retki tytön ykkösyliopistoon ja sen pienempään sisarukseen. Alun perin oli ajatus vierailla vielä osavaltion pohjoisosan julkisessa yliopistossa, mutta kesän retkellä löytyi parempia vaihtoehtoja.  Kouluvierailuilla tutustutaan koulun lisäksi myös paikkakuntaan, jolla koulu sijaitsee. Onhan silläkin väliä minkälaisessa ympäristössä kampus sijaitsee ja onko siellä mitään tekemistä koulun ulkopuolella. Näistä meidän kouluista Tättiksen ykkös- ja kakkosvaihtoehdot sijaitsevat Seattlen alueella. Nämä vaihtoehdot antaisivat tytön asua kotona ja säästää siten asumiskuluissa ja kun työpaikkakin on jo olemassa, olisi kaikin puolin helppoa pysyä täällä kotinurkilla. Yksi kouluista on osavaltion toiseksi suurimmassa kaupungissa, kaksi pikkukaupungeissa ja yksi paikassa, jossa ei o...

Oodi Julkiselle Opetukselle

Mikä jakaa ihmisiä enemmän kuin näkemys koulusta ja koulutuksesta? Täällä tiikeriäitien ja helikopterivanhempien luvatussa ihmemaassa, on tällainen suomalainen vanhempi, jonka mielestä lapset saa opiskella just mitä lystäävät (ainakin melkein) vähän kummajainen. Ei pelkästään kummajainen toisten vanhempien mielestä, vaan myös lasten ja nuorten silmissä. Outo on sellainen äiti, jonka lapsi voi ihan rauhassa valita valinnaisensa itse, opiskelkoon vaan teatterilavastusta tai keittämisen kemiaa. Kaikkea kannattaa kokeilla! Suomalaisen koulujärjestelmän kasvattina en koskaan oikeastaan edes harkinnut yksityiskoulua meidän lapsukaisille. Päinvastoin, huokaisin helpotuksesta kun kaksi kolmesta pääsi jopa kunnalliseen, ilmaiseen eskariin ja vain yhden eskarista jouduttiin maksamaan. Samoihin aikoihin opin myös ettei yksityiskouluilla ole täällä velvollisuutta järjestää erityisopetusta ja siksi moni yksityiskoulu viisaasti valitsee oppilaikseen ne joilla ei ole erityisen tuen tarvetta. Erikseen...

koulushoppailua amerikan malliin (osa 1)

Silloin joskus kauan aikaa sitten… siis oikeesti kauan aikaa sitten olin aloittelemassa abivuotta Helsingissä. Kukaan ei puhunut mistään muusta kuin kirjoituksista ja ehkä yliopistosta. Siinä opinahjossa jota minä kävin oli silloin 80-luvun loppupuolella olemassa tasan yksi yliopisto. Ihan jokainen meistä oli jatkamassa opintojaan Helsingin Yliopistossa, sitten kun sinne joskus pääsisi. Ainakin siltä se silloin tuntui. Todellisuudessa moni jatkoi lukiosta Helsingin Yliopistoon, muutama piti välivuoden tai kaksi. Joku luki ensin itsensä yo-merkonomiksi, muutama haki lastentarhanopettajaopistoon ja kai kaksi uskalsi lähteä pois Helsingistä. He lähtivät Mikkeliin opiskelemaan MBA-tutkintoa.  Tänä syksynä oma tyttäreni aloittaa täällä viimeistä vuottaan high schoolissa. Oikeasti hän opiskelee pian jo toista vuotta collegessa ja tulee valmistumaan lukiosta kädessään myös Associates Degree. Associate's Degree on Yhdysvalloissa tarjottava kaksivuotinen korkeakoulututkinto, jota suoritetaa...