kevätlomalla

Meillä on kevätloma. Periaatteessa keväistä ja ihanaa, käytännössä kaksi kolmesta lapsesta on kuin kissat pistoksissa koska arkipäivä ei ole sellaista kun sen pitäis olla. Aamulla kun kuuluu mennä kouluun, illalla tehdä läksyjä, syödä ja nukkua. Toisaalta me kaikki kyllä nautitaan siitä ettei aamulla tarvitse nousta ja lähteä, mä etenkin näutin siitä että illalla valvoneet pitävät talon hiljaisena kahdeksaan, prinsessa toki nukkuu – kymmeneen tai yhteentoista. 

meillä järjestetään konserttitilaisuuksia

Lomakatastrofiasiassakin me ollaan kasvettu. Loma angsti kun alkaa nykyään vasta edellisellä viikolla, ja se on hoidettu melkolailla sen yhden lomaviikon loppupuolella, jotta se voidaan taas vaihtaa kouluun paluu angstiin. Eihän sitä tiedä jos se koulu on viikossa muuttunut aivan toisenlaiseksi.

Kun me tullaan kaupasta näen miten autotalliin livahtaa pieni ruskea eläin. Asettelen meidän loukut uudestaan siihen kohtaan, mistä näin sen menevän sisään. Vartin päästä kurkkaan autotalliin ja se liimaloukku hyppii paikallaan. Liimaloukku on mun mielestä maailman epäinhimillisin pyydys, vanhassa kunnon loukussa uhri kuitenkin kuolee silmänräpäyksessä, liimaloukkuun jäädään kitumaan. Niin. Mä olen se tyyppi joka ensin pyydystää metsäpäästäisen ja sen jälkeen käyttää vartin saadakseen sen elävänä ja kunnossa irti siitä liimaloukusta. Aherrus palkitaan ja pikkupäästäinen katoaa heinikkoon. 

Kevätlomalla on periaatteessa mukavaa. Me leikitään legoilla, rakennetaan hotelleja, avaruusaluksia, kuuraketteja, kilpa-autoja, kerrostaloja... Mä en ehdi nököttämään koneella, koska mulla on yläkerrassa legoraksa kesken. Me syödään myöhäisiä aamiaisia. Me pelataan sata kertaa lautapelejä, tehdään satoja palapelejä, katsotaan elokuvia ja tavataan ystäviä. Ei me tarvita mitään suurta ja ihmeellistä. Se että on aikaa leikkiä ja pelata on jo ihan hirveen paljon.

Käytännössä kuitenkin kaupassa M:n jalat lakkaa taas toimimasta. Illalla se ei voi mennä nukkumaan. Pienistäkin vastoinkäymisistä tulee vuoren kokoisia, niin kuin siitä ettei donitsilounaan jälkeen saa jälkiruokaa. Ihan paska mutsi. Se haluaa pelata vain mun kanssa, kukaan muu ei saa osallistua ja sit tuuliviirin mieli muuttuu. Elämä on vaikeeta - koska loma. K reagoi omalla tavallaan. Me ollaan jo opittu että mitä enemmän meillä sattuu ja tapahtuu, sitä suurempi on sen ahdistuskerroin. Ihan kuin sen aivot yrittäis valtavalla ideatulvalla tukahduttaa loman tuomaa yleistä epävarmuutta. Lapsi joka rakastaa kummitätinsä neulomaa peitoa, ehkä enemmän kuin mitään, ottaa hetken mielijohteesta sakset ja leikkaa siihen kolmenkymmenen sentin halkion. Kolmenkymmenen sentin kohdalla se havahtuu ja purskahtaa lohduttomaan itkuun; ”Mitä mä olen mennyt tekemään...”. Minä korjaan ja poika maksaa kotityöllä. Vielä kolme päivää myöhemmin se hokee hiljaa itsekseen ettei ota enää ikinä saksia. Se järjestää palapelin palaset ja M:n ja mun pelaaman lautapelin kaksi miljoonaa pelikorttia. Se laittaa ne jonoon ja värijärjestykseen.

Kaikki muut – ne kuuluisat ”ihan kaikki” eli ainakin kaksi tai kolme ystävää – on Hawaiilla tai Disneylandissä tai Meksikossa. Muistutan että mennäänhän mekin muutaman viikon päästä rantsuun, lomataloon.

Meillä on kuitenkin viikko aikaa tehdä tieteellisiä kokeita ja pitää konsertteja olohuoneen pöydällä. Meillä on aikaa leipoa ja leikkiä ulkona. Parasta on se että on aikaa.

Posti tuo veronpalautuksen. Olis sen saanut tilillekin, mutta nopeiten sen sai tässä muodossa. Luottokortille sen sai viisi päivää veroilmoituksen jättämisen jälkeen. Viimeinen päivä tehdä veroilmoitus on huhtikuun viidestoista. Fredde lähetti meidän ilmoituksen eteenpäin viimeviikolla. 

veronpalautus