Siirry pääsisältöön

eka koulupäivä



Ajoin ne sateessa bussipysäkille ja saattelin laumani bussiin ottaen samalla kymmeniä ja taas kymmeniä kuvia. Juoksin autoon, ajoin koululle ja olin vastassa bussia koulunpihalla. O ilmoitti ettei tarvitse apua ja lähti kävelemään väärään suuntaan. M sipaisi suukon mutsin poskelle ja lähti oikeaan suuntaan. K. K roikkui mun kädessä kaksin käsin ja ilmoitti suurella varmuudella ettei siitä missään nimessä ole tähän. Vastasin sille järkkymättömällä luottamuksella että ihan varmasti on. Vesisateen yltyessä sadattelin itsekseni pojan olematonta sadetakkia ja niitä unohtuneita osoitelappuja jotka jannuilla piti olla kaulassa. Kellon soidessa vilkutin ja juoksin autolle. Ohimennessäni kuulin yhden tokaluokan opettajista toivottavan kaikille vanhemmille ihanaa lomaa.

Maistelin vapautta enkä ollut varma maistuiko se hyvälle. Ajoin kaatosateessa ruuhkaisessa kaupungissa aamiaiselle ystävien kanssa. Kuusi ystävystä, bussipysäkin naiset. Vierustoveri kuiskasi että näytän pärjäävän oikein hyvin ottaen huomioon että mulla on kaksi koulunsa aloittanutta ja se tokaluokkalainen jolla ei ole yhtään turvallista tuttua luokallaan. Kuiskasin takaisin että lapset kyllä pärjää, itsestäni en ole ihan varma. Ja me syötiin ja me juotiin kahvia ja me juoruttiin ja purettiin sydäntä. Vessassa äiti puhutteli kyllästyneeseen äänensävyyn leikki-ikäistään ja hetken tunsin suurta vapautta.

Lähdin sadetakkiostoksille. Ekassa kaupassa myytiin vain toppatakkeja. Oon aina ihmetellyt sitä että ne paksut toppatakin tuodaan esiin syyskuussa, kun oikeesti niitä ei tarvita täällä koskaan, eikä ainakaan syyskyyssa jolloin huonollakin säällä elohope kipuaa lähemmäksi kahtakymmentä. Viikonloppuna pitäis taas kutitella kolmeakymppiä. Seuraavassa kaupassa oli sadetakkeja, mutta vain tytöille. Kysyin myyjättäreltä eikö pojat kastu sisäänostajan mielestä ja myyjätär hymyili vaivautuneesti mun kysymykselle. Kolmannesta kaupasta tiesin saavani jannulle sadetakin, mutta hinta saattais nousta kynnyskysymykseksi. Haluanko maksaa toistasataa taalaa merkkisadetakista joka hukkuu-repeytyy-ryvettyy? Kolmannesta kaupasta, alehyllystä poimin sadetakin viidelläkympillä.

Koko päivän mulla oli  tunne että jotakin puuttuu. Vähän samaan tapaan kuin tarkistat onko käsilaukku, kukkaro ja kännykkä varmasti mukana, tuntui kuin olisin unohtanut jotakin tärkeää. Kesäkuun alun jälkeen en ole mennyt minnekään ilman lapsia. En ainakaan päivällä. 

Kävin hakemassa ne unohtuneet osoitelaput kotoa ja ajoin koululle. Kinderit oli ruokalassa. Pitkän pöydän toisessa päässä istui pieni poika joka itki. Opettaja kuiskasi mulle että se sama poika oli itkenyt siitä hetkestä kun luokkahuoneen ovi meni kiinni ja äiti jäi ulkopuolelle. Kello oli vartin yli kaksitoista, koulupäivä puolessa välissä. Se on pitkä päivä itkeä ikävää. K ei itkenyt. K:lla oli koulussa omien sanojensa mukaan totaalisen mahtavaa. O ei itkenyt, O sanoi et oli tosi kivaa mut leikittiin ihan liian vähän. Tokaluokkalaisilla oli menossa pitkä välitunti ja M istui kansliassa lukemassa kirjaa.

Kävin kaupassa, ajoin kotiin, selvitin pyykit, puhuin puhelimessa, tyhjensin tiskikoneen. Istuin alas kuuntelemaan hiljaisuutta. Ehkä tähän tottuu. Varmasti tähän tottuu. Jos en löydä töitä meillä on epäilemättä pian parhaiten koulutettu koiranpentu koskaan. Kerrankin saa editoida kuvia keskeytyksittä.

Ennen neljää koulupussi palasi lähtöpisteeseensä. Kaikki kolme istui erikseen ja kaikilla oli hyvä päivä. O:n kotitehtävä oli leikkiä paljon. Laajensin kotitehtävän koskemaan kaikkia kolmea. Ne söi välipalaa ja vertaili ekaa päiväänsä puheen solistessa kuin puro keväällä. 


Tänä aamuna pojat jäi kotiin. Kinderit kun aloittaa portaistetusti, puolet aloitti eilen, toinen puolikas tänään ja huomenna ne on ekaa kertaa siellä kaikki yhtäaikaa. Ne olis halunneet mennä kouluun tänäänkin. 

tänä aamuna matkalla pysäkille saattamaan siskoa niillä oli kiireitä... kumpikin puhui puhelimessa




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

rahat on loppu, mutta myydään volvo

Hesarin kolumnisti ravistelee suomalaisia amerikasta käsin. Tällä kertaa aiheena oli peruskoulu. Kommenttikentässä ollaan takajaloillaan ja pyritään dissaamaan kolumnistin kirjoitusta oikealta ja vasemmalta, osa kutsuu suoraan jopa idiootiksi. Välissä muutama kannustaa ja tukee. Jokainen ulkosuomalainen tietää ihan hyvin ettei suomalaisen yhteiskunnan epäkohtiin saa puuttuua ulkoa käsin. Ei vaikka joskus täytyy mennä kauas nähdäkseen lähelle. Vain suomessa asuva suomalainen saa arvostella suomen terveydenhuoltoa, koululaitosta tai verotusta. Ulkosuomalaisen tulee kiittää ja kumartaa, ymmärtää että on lottovoitto syntyä Suomeen. Vaan onko se ihan oikeasti lottovoitto? Miksi niin moni lähtee? Miksi niin moni niistä lähtijöistä palatessaan päättää lähteä uudestaan; ”heti kun vaan voi!” Miksi niin moni lähtijöistä tietää jo lähtiessään ettei aio palata? Miksi ulkosuomalainen ei halua asua Suomessa, vaan tyytyy kärräämään lomiltaa mukanaan kalliita desingnesineitä ja vaatteita? Miksi?...

mitä suomi ajattelee?

Pakolaiskeskustelu riehuu Suomessa marginaaliryhmien heitellessä ilotulitteita, kiviä ja polttopulloja. Toisaalla suljetaan raja ihmismuureilla. Media mässäilee tapahtumilla, kuin silläkin että pieni ryhmä niistä pakolaisista haluaa kivempaan paikkaan tai osoittautuu rikollisiksi. Kaksi pientä ryhmää. Paljon näkyvyyttä. Myös kansainvälisessä mediassa. Toisaalla hiljainen osa kansalaisia auttaa, antaa omastaan ja tekee vapaaehtoistyötä sen saman pakolaisryhmän hyväksi. Joku älähtää että ne tulee huvikseen, paremman elämän toivossa ja toinen muistuttaa että harva haluaa jättää kotiaan ihan vaan huvin vuoksi. Ei Suomikaan sentään niin ihana maa ole. Siinä ääripäitten välissä on hiljainen massa. Se joka hiljaisesti hyväksyy tain hylkää. Se ryhmä joka ei äänekkäästi vastusta sen enempää kuin puolustakaan. Haluaisin tietää mitä se hiljainen massa ajattelee. Haluaako Suomi oikeasti avata vai sulkea ovensa? Pelkääkö Suomi oikeasti monikulttuurisuutta? Uskooko Suomi oikeasti et...

Konsensus Kari

sunnuntaina me syödään pullaa Itku pitkästä ilosta, paha paljon nauramasta. Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee. Mies se tulee räkänokastakin, vaan ei tyhjän naurajasta. Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla. Vaatimattomuus kaunistaa. Suomalainen asenne elämään on kurinalainen. Kärsimyksen kautta päästään voittoon ja kurinalaisuus palkitaan. Arjen kuuluu tuntua harmaalta ja arkiselta, sillä ilman harmautta ei juhlakaan tuntuisi juhlalta. Vaikka kasvava osa suomalaisista ei tunnusta uskontoa, eroaa kirkosta ja haluaa pysyä kaukana jumalasta, varjostaa suomalaista ajattelua ja kulttuuria edelleen luterilaisuus, tietynlainen tarve itsensä rankaisemiseen, askeesiin ja kieltäytymiseen. Oli sitten kyse liiasta kivasta, liikunnasta, sokerista tai mistä tahansa mukavasta. Martta mahtuu edlleen syliin Hyvä ihminen syö puolukoita ja ruisleipää. Hyvän ihmisen lapset eivät syö sokeria, lisäaineita, väriaineita tai oikeastaan mitään muutakaan kivaa. Hyvän ihmisen lap...