Siirry pääsisältöön

uudenlaista arkea



Mulla oli jonkinlainen harhakuvitelma siitä et sitku lapset on koulussa mulla on kaikki päivät aikaa istua kirjoittamassa. Käytännössä nyt kun ne lapsen on siellä koulussa, päivät hurahtaa ohitse vilauksessa ja huomaan etten taaskaan ole ehtinyt edes istahtaa koneen ääreen.


Kirjoittamisen sijaan nautiskelen aamukahvista ystävän kanssa ja unohdun juttelemaan useammaksi tunniksi. Ajelen aurinkoisessa päivässä avoautolla tukan hulmutessa tuulessa ja musiikin pauhatessa. Kukaan ei riitele takapenkillä. Mulla ei edes ole takapenkkiä. Kaupassa hymyilen rohkaisevasti sille äidille joka taistelee jälkikasvunsa kanssa. Omat ostokseni teen nopeasti ja keskeytyksettä. Ehdin miettimään mitä ostan enkä unohda mitään. Pysähdyn haistelemaan saippuoita ja ehdin vaihtamaan kuulumiset kassan kanssa.



Iltapäivän virittelen koiraportteja, pesen pyykkiä ja käyn lenkillä. Meillä on siistimpää kuin aikoihin. Tiskikone on aina tyhjennetty, pyykit viikattu ja pyykkikori tyhjä. Metsässä taputtelen aina välillä käsiä ja säikähdän vastaantulevaa koiraa. Sen koiran omistajalle naurahdan että silmänräpäyksen ajan luulin koiraa karhuksi, olenhan metsässä yksin ja siis myös kohtalaisen hiljaa.



Ennen neljää haen lauman bussilta. M kiukkuaa, O on saanut maalata ja K:lla oli muuten vaan kivaa. K arvelee bussitädin olevan noita; “There is something fishy about the bus driver. I think she might be a witch.” Muistutan että on parempi olla sanomatta sitä bussitädille, mutta myönnän olevani samaa mieltä. Kotona me syödään välipalaa ja tehdään M:n kanssa lukuläksyt. Posti on tuonut sille ajastimen. Fredde tekee päivälliseksi nachoja.

lukuläksyt

Illalla autan kirkolla valmistelemaan perjantain naistentapahtumaa. M istuu syrjemmällä tablettinsa kanssa. Se on taas kiinni mussa. Laitan muistikirjan väliin yhteystietokortin ja kannen päälle illan ohjelman. Jill sitoo ne nipuksi tyllinpätkällä ja me jutellaan. Me jutellaan autismista. Me jutellaan meidän lapsista. Nikki yhtyy keskusteluun. Nikkin teini-ikäinen tytär on vähän kuin M - HFA. Tarkoituksella tai tarkoituksetta saman pöydän ääreen osuu kolme toisilleen tuntematonta tai puolituttua naista, kaikki erityislasten vanhempia. Me puhutaan hiljaa koska niillä pienillä padoilla tablettiensa kanssa on korvat.



Kerron niille meidän bussitädistä. Kerron siitäkin miten bussitäti eilen pysäköi bussinsa keskelle risteystä, astui ulos bussista ja järjesti lapset jonoon haluamallaan tavalla, meidän vanhempien tyytyessä statistin asemaan. Sama muuten toistui tänään. Naurahdin niille, että saa nähdä kuinka kauan se jaksaa tehdä näin, me pysäkillä seisovat vanhemmat kun kuitenkin mieluummin pidetään omamme yhdessä nipussa sen sijaan että ne eroteltaisiin bussitädille valmiiksi. Miten mä seisoisin siellä jonossa yhtäaikaa M:n ja K:n kanssa jos ne ei saa seistä samassa kohdassa, tai miten naapurin Janet jakautuisi Kinderinsä ja viidesluokkalaisensa välille, kumpikin kun haluaa seistä äitinsä kanssa pysäkillä. Kun bussitäti on saanut lapset haluaamaansa järjestykseen se palaa bussiin ja nimeää niille istuinpaikat. Katsoin kuinka se sijoitti pienen intialaispojan kahden pitkän viidesluokkalaisen tytön väliin. Tyttöjä kikatutti kun ne ensin oli toipuneet epäuskostaan; ”Siis oikeesti? Väliin?” Poika vaikutti epätoivoiselta ahtautuessaan käytännössä näitten kahden syliin.


Kotona istahdan juttelemaan Fredden kanssa. Lauma asettuu yläkerrassa nukkumaan ja mä avaan oluen. Lauantaina tulee Martta. 






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

rahat on loppu, mutta myydään volvo

Hesarin kolumnisti ravistelee suomalaisia amerikasta käsin. Tällä kertaa aiheena oli peruskoulu. Kommenttikentässä ollaan takajaloillaan ja pyritään dissaamaan kolumnistin kirjoitusta oikealta ja vasemmalta, osa kutsuu suoraan jopa idiootiksi. Välissä muutama kannustaa ja tukee. Jokainen ulkosuomalainen tietää ihan hyvin ettei suomalaisen yhteiskunnan epäkohtiin saa puuttuua ulkoa käsin. Ei vaikka joskus täytyy mennä kauas nähdäkseen lähelle. Vain suomessa asuva suomalainen saa arvostella suomen terveydenhuoltoa, koululaitosta tai verotusta. Ulkosuomalaisen tulee kiittää ja kumartaa, ymmärtää että on lottovoitto syntyä Suomeen. Vaan onko se ihan oikeasti lottovoitto? Miksi niin moni lähtee? Miksi niin moni niistä lähtijöistä palatessaan päättää lähteä uudestaan; ”heti kun vaan voi!” Miksi niin moni lähtijöistä tietää jo lähtiessään ettei aio palata? Miksi ulkosuomalainen ei halua asua Suomessa, vaan tyytyy kärräämään lomiltaa mukanaan kalliita desingnesineitä ja vaatteita? Miksi?...

mitä suomi ajattelee?

Pakolaiskeskustelu riehuu Suomessa marginaaliryhmien heitellessä ilotulitteita, kiviä ja polttopulloja. Toisaalla suljetaan raja ihmismuureilla. Media mässäilee tapahtumilla, kuin silläkin että pieni ryhmä niistä pakolaisista haluaa kivempaan paikkaan tai osoittautuu rikollisiksi. Kaksi pientä ryhmää. Paljon näkyvyyttä. Myös kansainvälisessä mediassa. Toisaalla hiljainen osa kansalaisia auttaa, antaa omastaan ja tekee vapaaehtoistyötä sen saman pakolaisryhmän hyväksi. Joku älähtää että ne tulee huvikseen, paremman elämän toivossa ja toinen muistuttaa että harva haluaa jättää kotiaan ihan vaan huvin vuoksi. Ei Suomikaan sentään niin ihana maa ole. Siinä ääripäitten välissä on hiljainen massa. Se joka hiljaisesti hyväksyy tain hylkää. Se ryhmä joka ei äänekkäästi vastusta sen enempää kuin puolustakaan. Haluaisin tietää mitä se hiljainen massa ajattelee. Haluaako Suomi oikeasti avata vai sulkea ovensa? Pelkääkö Suomi oikeasti monikulttuurisuutta? Uskooko Suomi oikeasti et...

Konsensus Kari

sunnuntaina me syödään pullaa Itku pitkästä ilosta, paha paljon nauramasta. Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee. Mies se tulee räkänokastakin, vaan ei tyhjän naurajasta. Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla. Vaatimattomuus kaunistaa. Suomalainen asenne elämään on kurinalainen. Kärsimyksen kautta päästään voittoon ja kurinalaisuus palkitaan. Arjen kuuluu tuntua harmaalta ja arkiselta, sillä ilman harmautta ei juhlakaan tuntuisi juhlalta. Vaikka kasvava osa suomalaisista ei tunnusta uskontoa, eroaa kirkosta ja haluaa pysyä kaukana jumalasta, varjostaa suomalaista ajattelua ja kulttuuria edelleen luterilaisuus, tietynlainen tarve itsensä rankaisemiseen, askeesiin ja kieltäytymiseen. Oli sitten kyse liiasta kivasta, liikunnasta, sokerista tai mistä tahansa mukavasta. Martta mahtuu edlleen syliin Hyvä ihminen syö puolukoita ja ruisleipää. Hyvän ihmisen lapset eivät syö sokeria, lisäaineita, väriaineita tai oikeastaan mitään muutakaan kivaa. Hyvän ihmisen lap...