Siirry pääsisältöön

haaveillen


Vuodesta 2006 me ollaan käyty täällä kahdeksan kertaa, yhteensä 35 päivää ja aina tässä paikassa on jotakin yhtä ihanaa ja rauhoittavaa ja... mua ei haittaa sataa tai paistaa, on tyyntä tai myrskyä... Me ollaan oltu täällä sumussa, auringossa, sateella, myrskyssä ja jopa pakkasella. Tällä kertaa säät hellii meitä ja huolimatta siitä että eletään jo kalenterinkin mukaan syksyä on täällä aurinkoista ja lämmintä...

Jokaisella kerralla me löydetään itsemme miettimässä samaa... minkälaista täällä olis asua? Minkälaista täällä olis omistaa ihan oma talo. Siihen tarvitaan lottovoitto, mutta haaveilu on kivaa... me ostettais tämä talo, kyllähän vanhat ihmiset tän homeisen vajan meille myis kun tarjois tarpeeksi... lanattais tää maantasoon ja rakennettais tilalle uusi käytännöllinen talo... alakerrassa autotallit ja kodinhoitotilat ja hiekan poispesulaarit suodattimineen, seuraavassa kerroksessa iso ja kodikas keitiö ja oleskelutila ja valtava terassi  ja ylimpänä makkarit... Sellainen siitä tulis, meidän talosta meren rannalla.

Elämä näinä rantaviikonloppuina on vaan sellaista elokuvaonnellista... lapset leikkii hiekalla ja Koira häärää ympärillä, kyllä mä voisin elää elokuvaonnellista elämää... Juu, kyllä mä olen realisti ja ymmärrän että arkipäivä on arkipäivää ihan missä tahansa ja romantiikka saattais kummasti karista marraskuun tuulissa ja pimeydessä kun kukaan ei leiki vaan kikki vaan tappelee. Silti mä voisin elää täällä, varmasti voisin!
Haaveilujuomaa

Kuplavettä skumppalasista


K nautiskelee auringosta Koiran kanssa


Uusilla tossuilla pääsee ihan varmasti kovempaa...



Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pikkuinen kullanmurunen, olet kamala

Partioliivin juhlakuntoon saattamiseen tarvitaan viiniä. Näillä läpysköillä kun on tarkka järjestys ja tarkat paikat liivinssä. Me telttaillaan. Tai oikeastaan minä ja kaksi lasta telttaillaan – olkkarin lattialla, koska kuka nyt tuolla karhujen ja kojoottien seassa nukkuis takapihalla – se kolmas lapsi ulostettiin käytöshäiriön takia teltasta joskus kymmenen pintaan, ja nukuttuaan ensin yläkerrassa faijansa kainalossa se pelaa nyt Minecraftia onnellisena omasta rauhasta. Kaksi telttailijaa nukkuu vielä. Tilanteen autenttisuuden lisäämiseksi alakerran ikkunat on apposen auki ja mä juon aamukahviani villapaidassa – ihan kuin oikealla leirillä. Tosin kahvi tulee keittimestä ja takapuolen alla on tuttu tuoli. Kohta ne mussukat kömpii ulos teltasta ja puolisen tuntia siitä on ihan mahdollista että kaipaan taas maanantaiaamua ja tyopaikan tasapainoista rauhaa. Mun mielikuvissa aamu on sellainen mukavan seesteinen, tehdään yhdessä ja meillä on kivaa... Käytäntö on osoittautunut olem...
Lue lisää

kuin Harry Potterissa

- Kävitkö kotona viikonloppuna? - Kävin, tulin eilen illalla takaisin. - Miltä sodan runtelemassa Portlandissa näytti? - Oli pelottavaa! Naapurissa oli vuohijoogaa ja donitsi kauppaan oli törkeä jono.  Naurua, mutta naurun takana asuu myös huoli.  - Joko kuulit mitä ”SE” sanoi tänään? - En lue enää uutisia, tulen liian vihaiseksi… tai surulliseksi. - En minäkään. Tai, eilen luin ja itkin. Päätin taas olla lukematta. - Joko otit Covid rokotteen? - Joo. Otin. Ostin samalla Tylenolia (parasetamolia) tukeakseni omaa sisäistä autistiani.  Seurue remahtaa nauruun opettajainhuoneessa ja tunnelma kevenee taas. Keskustelu siirtyy vesisateeseen ja syksyyn ja kissoihin.  Minä luen edelleen uutisia, luen niitä useammasta lähteestä, täältä ja Euroopasta. Luen liberaaleja ja konservatiivisia uutisia. Usein pudistelen päätäni ja huokaan, mietin että miten oikeasti voi olla näin hullua tässä maassa. Virnistän kun rauhanpalkinto menee sivu suun. Tuuletan opettajakolleegoiden kanssa, ...
Lähetä kommentti
Lue lisää

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...
Lähetä kommentti
Lue lisää