Siirry pääsisältöön

kun Koiratkin pissii kintuille


Tänään meillä on taas asunut autismi eikä pienellä autistilla ole mikään hyvin...  Mennään väärään suuntaan, väärillä rattailla, väärää nopeutta, väärissä vaatteissa, väärää reittiä, väärässä seurassa, väärin... KAIKKI on väärin. Kunnes palataan takaisin lomatalolle, pojat menee päikkäreille ja M pääsee ihan rauhassa järjestämään rulettinappuloita säännöllisiksi kuvioiksi. Pieni kriisi saadaan tässäkin välissä siitä, että L yrittää tehdä viereen omaa kuviota...  Munkin syöminen vie pienen ikuisuuden kun ei vaan mitenkään voi istua alas syömään...Sen jälkeen vähän helpottaa vaikka edelleenkin tönitään ja tuupitaan ja haetaan omaa tilaa väkisin, nyt ton kanssa pystyy kuitenkin olemaan samassa tilassa saamatta hermoromahdusta. Mä en voi olla miettimättä miten me selvittiin viime keväänä tai vuosi sitten syksyllä tai kesällä tai keväällä - ennen – silloin kun tää oli meillä jokapäiväistä, eikä M:lle oltu vielä annettu mitään keinoja käsitellä tätä ristiriitaa sen M:n  oman ja meidän muitten maailman kanssa. Nykyään näitä päiviä on vähemmän ja ehkä ne siksi tuntuu niin raskailta, kun tietää että on olemassa muutakin, niitä toisenlaisia päiviä.

Eilen oli liian sekavaa ja muutenkin tehtiin ihan liikaa, tänään tehdään taas vähemmän ja annetaan enemmän tilaa rauhoittua ja olla ja hakea se oma rauhallinen tila. Aina siinä vaan käy niin, eilen oli hyvä flow ja kivaa tehdä ja niinpä siitä sitten maksetaan... Pojatkin on ihan kuin oisivat juoneet ensin pannullisen kahvia ja vetäneet spiidiä päälle. Huh!

Saldona yks musta silmä, jonkin verran traumoja ja iso tarve punkulle –  sitä  onneksi löytyy. Mikään päivä ei kestä ikuisesti ja puitteet on kunnossa... iltapäivä rannalla helpotti kummasti tunnelmaa... tosin sielläkin Koira sekopäisyyksissään pissi mun kintuille useampaan otteeseen, taitaa olla rahat loppu.



Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pikkuinen kullanmurunen, olet kamala

Partioliivin juhlakuntoon saattamiseen tarvitaan viiniä. Näillä läpysköillä kun on tarkka järjestys ja tarkat paikat liivinssä. Me telttaillaan. Tai oikeastaan minä ja kaksi lasta telttaillaan – olkkarin lattialla, koska kuka nyt tuolla karhujen ja kojoottien seassa nukkuis takapihalla – se kolmas lapsi ulostettiin käytöshäiriön takia teltasta joskus kymmenen pintaan, ja nukuttuaan ensin yläkerrassa faijansa kainalossa se pelaa nyt Minecraftia onnellisena omasta rauhasta. Kaksi telttailijaa nukkuu vielä. Tilanteen autenttisuuden lisäämiseksi alakerran ikkunat on apposen auki ja mä juon aamukahviani villapaidassa – ihan kuin oikealla leirillä. Tosin kahvi tulee keittimestä ja takapuolen alla on tuttu tuoli. Kohta ne mussukat kömpii ulos teltasta ja puolisen tuntia siitä on ihan mahdollista että kaipaan taas maanantaiaamua ja tyopaikan tasapainoista rauhaa. Mun mielikuvissa aamu on sellainen mukavan seesteinen, tehdään yhdessä ja meillä on kivaa... Käytäntö on osoittautunut olem...
Lue lisää

kuin Harry Potterissa

- Kävitkö kotona viikonloppuna? - Kävin, tulin eilen illalla takaisin. - Miltä sodan runtelemassa Portlandissa näytti? - Oli pelottavaa! Naapurissa oli vuohijoogaa ja donitsi kauppaan oli törkeä jono.  Naurua, mutta naurun takana asuu myös huoli.  - Joko kuulit mitä ”SE” sanoi tänään? - En lue enää uutisia, tulen liian vihaiseksi… tai surulliseksi. - En minäkään. Tai, eilen luin ja itkin. Päätin taas olla lukematta. - Joko otit Covid rokotteen? - Joo. Otin. Ostin samalla Tylenolia (parasetamolia) tukeakseni omaa sisäistä autistiani.  Seurue remahtaa nauruun opettajainhuoneessa ja tunnelma kevenee taas. Keskustelu siirtyy vesisateeseen ja syksyyn ja kissoihin.  Minä luen edelleen uutisia, luen niitä useammasta lähteestä, täältä ja Euroopasta. Luen liberaaleja ja konservatiivisia uutisia. Usein pudistelen päätäni ja huokaan, mietin että miten oikeasti voi olla näin hullua tässä maassa. Virnistän kun rauhanpalkinto menee sivu suun. Tuuletan opettajakolleegoiden kanssa, ...
Lähetä kommentti
Lue lisää

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...
Lähetä kommentti
Lue lisää