Siirry pääsisältöön

tiedossa vapaus


Laitoin M:n opettajalle sähköpostin tästä mun ison koulun kauhusta ja Ms Tiffany otti jutun heti asiakseen ja lupasi laittaa ton läheisen pikkukoulun rehtorille sähköpostia meidän perheestä... se on ennen ollut siellä töissä ja tuntee rehtorin ihan henk.koht. Ms Tiffany oli samaa mieltä siitä ettei 900 oppilaan koulu laitos ole oikea paikka meidän lapselle... no eihän se siis ole oikea paikka yhtään kenenkään lapselle, mutta ei etenkään näille meidän kummajaisille.

Prinsessa M kokee telkkaria
Meidän asukasyhtiön FB sivuilla on äänestys tän kouluongelman ratkaisemisesta... vaihtoehdot: a) haluan lapseni tähän massakouluun b) siirrän itse lapseni muualle c) koulupiiri siirtäköön kaikki meidän alueen lapset toiseen kouluun tai kouluihin d) koulupiiri siirtäköön osan koulun oppilaista muihin kouluihin parhaaksi katsomallaan tavalla... JA ihmiset äänestää – arvatkaa – vaihtoehto a:ta... ja koulu paisuu kuin pullataikina kun kaikki jääräpäisesti haluaa oman lapsensa just siihen kouluun. En tajua.

Kohta lähden lenkille kostealle tuoksuvaan metsään, saa nähdä palaanko sieltä taas kirjoittamaan ajateltuani metsässä tunnin verran...

Mua hirvittää viedä tää lauma hoitoon, siis oikeesti hirvittää, enkä mä oikeesti ole se äiti joka ei pysty päästämään lapsistaan irti... mä vaan pelkään et pojat tuhoaa koko talon ja ne ei nuku ollenkaan ja huomenna aamulla lapset on valjaissa oven ulkopuolella ja kaulassa lappu – viekää pois älkääkä koskaan, ikinä tulko takaisin.



Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pikkuinen kullanmurunen, olet kamala

Partioliivin juhlakuntoon saattamiseen tarvitaan viiniä. Näillä läpysköillä kun on tarkka järjestys ja tarkat paikat liivinssä. Me telttaillaan. Tai oikeastaan minä ja kaksi lasta telttaillaan – olkkarin lattialla, koska kuka nyt tuolla karhujen ja kojoottien seassa nukkuis takapihalla – se kolmas lapsi ulostettiin käytöshäiriön takia teltasta joskus kymmenen pintaan, ja nukuttuaan ensin yläkerrassa faijansa kainalossa se pelaa nyt Minecraftia onnellisena omasta rauhasta. Kaksi telttailijaa nukkuu vielä. Tilanteen autenttisuuden lisäämiseksi alakerran ikkunat on apposen auki ja mä juon aamukahviani villapaidassa – ihan kuin oikealla leirillä. Tosin kahvi tulee keittimestä ja takapuolen alla on tuttu tuoli. Kohta ne mussukat kömpii ulos teltasta ja puolisen tuntia siitä on ihan mahdollista että kaipaan taas maanantaiaamua ja tyopaikan tasapainoista rauhaa. Mun mielikuvissa aamu on sellainen mukavan seesteinen, tehdään yhdessä ja meillä on kivaa... Käytäntö on osoittautunut olem...

kuin Harry Potterissa

- Kävitkö kotona viikonloppuna? - Kävin, tulin eilen illalla takaisin. - Miltä sodan runtelemassa Portlandissa näytti? - Oli pelottavaa! Naapurissa oli vuohijoogaa ja donitsi kauppaan oli törkeä jono.  Naurua, mutta naurun takana asuu myös huoli.  - Joko kuulit mitä ”SE” sanoi tänään? - En lue enää uutisia, tulen liian vihaiseksi… tai surulliseksi. - En minäkään. Tai, eilen luin ja itkin. Päätin taas olla lukematta. - Joko otit Covid rokotteen? - Joo. Otin. Ostin samalla Tylenolia (parasetamolia) tukeakseni omaa sisäistä autistiani.  Seurue remahtaa nauruun opettajainhuoneessa ja tunnelma kevenee taas. Keskustelu siirtyy vesisateeseen ja syksyyn ja kissoihin.  Minä luen edelleen uutisia, luen niitä useammasta lähteestä, täältä ja Euroopasta. Luen liberaaleja ja konservatiivisia uutisia. Usein pudistelen päätäni ja huokaan, mietin että miten oikeasti voi olla näin hullua tässä maassa. Virnistän kun rauhanpalkinto menee sivu suun. Tuuletan opettajakolleegoiden kanssa, ...

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...