Siirry pääsisältöön

takki


Eilen vielä uidessani positiivisuuden meressä laitoin reippaasti KAIKKI pyykit ja samalla kuin ohimennen kävin läpi lasten vaatehuoneita... karsin liian pieniä tai liian kulahtaneita, kaivoin esiin takit ja sadetakin ja laitoin lapset sovittamaan niitä takkeja ja sadetakkeja nähdäkseni mitä voi vielä käyttää ja mitä täytyy myydä tai kierrättää... M rakastaa sovittaa vaatteita – nainen – ja sovitti sii poikienkin vatteet läpi, mutta nämä kaksi nuorta urhoa... niillä on viimeksi ollut päällä takki ehkä huhtikuussa eli neljä kuukautta sitten ja siinä vaiheessa ikää oli alle kaksi vuotta... Oli nähtävissä ettei kummallakaan herralla ollut aavistustakaan siitä mikä takki on ja miksi heidän pitäisi tähän karmaisevaan vaatekappaleeseen kääriytyä. Olisi siis voinut kuvitella että meidän lapsia kidutetaan kun puoliväkisin vetäisin niille talvitakit päälle.

Oli ihanan lämmintä vielä illallakin ja päätettiin syödä pihalla 
Tähän aamuun sen sijaan heräsin aivan liian aikaisin ja pian herätyksen jälkeen – liian pian – ymmärsin ettei meillä ole vaippoja ja niinpä metsästi pussien ja kassien pohjalta kaikki varavaipat ja varavaippojen varavaipat, jotta päästää sinne kauppaan asti ostamaan lisää vaippoja – voi pojat, oppikaa, oppikaa pian...

Päivän ohjelma näyttää pelottavalta, tai siis oikeastaan vaan se viimeinen koitos, kun muistissa on vielä melko tuoreena viimeviikkoinen käynti hematologin vastaanotolla kolmen lapsen kanssa loppuiltapäivästä... Tänään otetaan uusiksi, tällä kertaa aika on sama, lasten määrä on sama ja osoitteena antikoagulaatioklinikka... mulla on vatsa solmuilla jo seitsemän aikaan aamulla kun mietin sitä aikaa puolineljältä iltapäivällä. Eilisen päivän positiivisuus karisee kovaa vauhtia ja tilalle hiipii hiljainen kauhu.


Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a
6 kommenttia
Lue lisää

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi
Lähetä kommentti
Lue lisää

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän
2 kommenttia
Lue lisää