Siirry pääsisältöön

takki


Eilen vielä uidessani positiivisuuden meressä laitoin reippaasti KAIKKI pyykit ja samalla kuin ohimennen kävin läpi lasten vaatehuoneita... karsin liian pieniä tai liian kulahtaneita, kaivoin esiin takit ja sadetakin ja laitoin lapset sovittamaan niitä takkeja ja sadetakkeja nähdäkseni mitä voi vielä käyttää ja mitä täytyy myydä tai kierrättää... M rakastaa sovittaa vaatteita – nainen – ja sovitti sii poikienkin vatteet läpi, mutta nämä kaksi nuorta urhoa... niillä on viimeksi ollut päällä takki ehkä huhtikuussa eli neljä kuukautta sitten ja siinä vaiheessa ikää oli alle kaksi vuotta... Oli nähtävissä ettei kummallakaan herralla ollut aavistustakaan siitä mikä takki on ja miksi heidän pitäisi tähän karmaisevaan vaatekappaleeseen kääriytyä. Olisi siis voinut kuvitella että meidän lapsia kidutetaan kun puoliväkisin vetäisin niille talvitakit päälle.

Oli ihanan lämmintä vielä illallakin ja päätettiin syödä pihalla 
Tähän aamuun sen sijaan heräsin aivan liian aikaisin ja pian herätyksen jälkeen – liian pian – ymmärsin ettei meillä ole vaippoja ja niinpä metsästi pussien ja kassien pohjalta kaikki varavaipat ja varavaippojen varavaipat, jotta päästää sinne kauppaan asti ostamaan lisää vaippoja – voi pojat, oppikaa, oppikaa pian...

Päivän ohjelma näyttää pelottavalta, tai siis oikeastaan vaan se viimeinen koitos, kun muistissa on vielä melko tuoreena viimeviikkoinen käynti hematologin vastaanotolla kolmen lapsen kanssa loppuiltapäivästä... Tänään otetaan uusiksi, tällä kertaa aika on sama, lasten määrä on sama ja osoitteena antikoagulaatioklinikka... mulla on vatsa solmuilla jo seitsemän aikaan aamulla kun mietin sitä aikaa puolineljältä iltapäivällä. Eilisen päivän positiivisuus karisee kovaa vauhtia ja tilalle hiipii hiljainen kauhu.


Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pikkuinen kullanmurunen, olet kamala

Partioliivin juhlakuntoon saattamiseen tarvitaan viiniä. Näillä läpysköillä kun on tarkka järjestys ja tarkat paikat liivinssä. Me telttaillaan. Tai oikeastaan minä ja kaksi lasta telttaillaan – olkkarin lattialla, koska kuka nyt tuolla karhujen ja kojoottien seassa nukkuis takapihalla – se kolmas lapsi ulostettiin käytöshäiriön takia teltasta joskus kymmenen pintaan, ja nukuttuaan ensin yläkerrassa faijansa kainalossa se pelaa nyt Minecraftia onnellisena omasta rauhasta. Kaksi telttailijaa nukkuu vielä. Tilanteen autenttisuuden lisäämiseksi alakerran ikkunat on apposen auki ja mä juon aamukahviani villapaidassa – ihan kuin oikealla leirillä. Tosin kahvi tulee keittimestä ja takapuolen alla on tuttu tuoli. Kohta ne mussukat kömpii ulos teltasta ja puolisen tuntia siitä on ihan mahdollista että kaipaan taas maanantaiaamua ja tyopaikan tasapainoista rauhaa. Mun mielikuvissa aamu on sellainen mukavan seesteinen, tehdään yhdessä ja meillä on kivaa... Käytäntö on osoittautunut olem...
Lue lisää

kuin Harry Potterissa

- Kävitkö kotona viikonloppuna? - Kävin, tulin eilen illalla takaisin. - Miltä sodan runtelemassa Portlandissa näytti? - Oli pelottavaa! Naapurissa oli vuohijoogaa ja donitsi kauppaan oli törkeä jono.  Naurua, mutta naurun takana asuu myös huoli.  - Joko kuulit mitä ”SE” sanoi tänään? - En lue enää uutisia, tulen liian vihaiseksi… tai surulliseksi. - En minäkään. Tai, eilen luin ja itkin. Päätin taas olla lukematta. - Joko otit Covid rokotteen? - Joo. Otin. Ostin samalla Tylenolia (parasetamolia) tukeakseni omaa sisäistä autistiani.  Seurue remahtaa nauruun opettajainhuoneessa ja tunnelma kevenee taas. Keskustelu siirtyy vesisateeseen ja syksyyn ja kissoihin.  Minä luen edelleen uutisia, luen niitä useammasta lähteestä, täältä ja Euroopasta. Luen liberaaleja ja konservatiivisia uutisia. Usein pudistelen päätäni ja huokaan, mietin että miten oikeasti voi olla näin hullua tässä maassa. Virnistän kun rauhanpalkinto menee sivu suun. Tuuletan opettajakolleegoiden kanssa, ...
Lähetä kommentti
Lue lisää

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...
Lähetä kommentti
Lue lisää