Siirry pääsisältöön

tj 20 tai 32 tai jotain

Koulunalkuun - siis siihen viralliseen - on kaksikymmentä päivää, epäviralliseen ja vahvistamattomaan lukemaan kai 32. Me ollaan aikaa sitten lakattu puhumasta asiasta M:lle, pitäs varmaan joo, mut se ahdistaa sitä ja tässä on nyt ollut tää leikkauskin, eikä se muutenkaan syö. Mä oon tänään juhlinut kun se on syönyt puolitoista palasta banaanikakkua, ilman ”kovia” reunoja. Ei se muuta olekaan syönyt, vähän juustonaksuja, ja vettä. Onhan sen kurkku vielä kipeä, tänään erityisen kipeä... aamuneljästä se heittelehti unissaan ja aamulla heräs lopulta kivusta itkien, siitä huolimatta että sai yön aikana kahdesti kipulääkettä. Onneksi sillä on se syömisterapia, silti mua huolettaa ettei me päästä tästä yli eikä ympäri ja kurkku on ”kipee” vielä ensi vuonnakin.

Se koulunalku. Se on päivä päivältä lähempänä. Se on päivä päivältä lähempänä, vaikka M aloittaisikin koulunsa kaksi viikkoa muita myöhemmin. Tänä aamuna kirjauduin ekaa kertaa vanhempainportaaliin ja täytin vapaaehtoistyöhakemuksen. Se pitää olla tehty vaikkei muuta haluis kuin osallistua mahdollisiin retkiin. Vuosi sitten M:n tulevassa – kai – koulussa oli kaksi aloittavaa luokkaa ja kolmesataa lasta. Nyt niitä aloittavia luokkia on viisi. Kun koulurajoja muutettiin, saa koulu koko meidän naapuruston alakouluikäiset oppilaikseen, muutama sata uutta lasta, ja reilusti uusia opettajia. Mulla ei ole aavistustakaan kuka on M:n opettaja, sitä kun ei oltu kesäkuussa edes palkattu. Mulla ei ole aavistustakaan montako oppilasta sen luokalle tulee ja vahvasti epäilen ettei edes koulun henkilökunta tiedä lopullista lukemaa ennen ekan kouluviikon loppua.  Eikä mulla ole harmahinta hajuakaan siitä tietääkö se tuleva ope M:n erityistarpeista tai kiinnostaako ne edes sitä – todennäköisesti ei. Ei ainakaan tässä vaiheessa.

Mä myönnän et osa tästä on sitä vanhemman ahdistusta isosta koulusta ja tulevasta. Suurin osa on kuitenkin ihan validia kauhua. Sitä kauhua kasvattaa epätietoisuus – kaikesta. Mihin? Milloin? Kuka? Miten? Kuinka? Odotan tietoa siitä minkälaiseen lopputulokseen Neuropsykologi pääsi palaverissaan koulupiirin erityisopetuksenjohtajan kanssa.

Onni on M:n lääkitys. Onni on se että meidät ohjattiin CB:n vastaanotolle ja onni on se että se otti meidät vastaan. On iso onni että lääke toimii. Se että M ei enää pelkää ja ahdistu ihan kaikesta, aivan koko ajan. Me ollaan saatu tutustua ihan uuteen M:aan, sellaiseen joka pyörittelee silmiään, ei välttämättä pysy totuudessa ja uhmaa... me yritetään luotsata meidän uutta versiota M:sta hellällä kädellä. Kai se siis  selviää koulunalustakin - tai sit mullakin on edessä ekavuosi alakoulussa - Kindergartenissa.


Hoen itselleni kuin mantraa, asiat järjestyy... se pärjää kyllä... silti toivoisin että olis lokakuun puoliväli ja voisin katsoa taaksepäin ja todeta että tottakai se meni näin. Tottakai asiat järjestyi ja kaikki meni ihan hyvin. 



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...

koekaniini - mukana tutkimustyössä

Puhelimen näytöllä vilkkuu liiankin tuttu puhelinnumero ”Yläkoulu – terveydenhoitaja”, on maanantai ja kello tuskin kymmentä. Tiedän jo ennen vastaamista, että mentävä on, hakemaan poika kotiin. Laitan palaverista äänet pois ja vastaan: ”Hei Alina, onko taas aika?” – Joo, ottanut lääkkeet 45 minuuttia sitten eikä olo helpota. Varttia myöhemmin harmaankalpea teini marssii huoneeseensa, sulkee verhot ja käy nukkumaan herätäkseen tunteja myöhemmin. Minä palaan mun palaveriin. Huonolla tuurilla sama kuvio toistuu myös tiistaina. Eletään helmikuun alkupäiviä ja vastaavanlaisia koulupoissaoloja on jo ehtinyt kertymään seitsemän, tammikuusta. Päänsärkypäiviä yhteensä reilu kymmenen. Laitan viestiä päänsärkypolille ja saan ajan seuraavalle viikolle.  Päänsärkypolin neurologi on ihan mieletön tyyppi. No, meidän lastensairaala nyt muutenkin on aika ihana, mutta jotenkin se miten nää kohtaa teinin ihmisenä, ei sairautena. Kyselee tietokonepelit ja elokuvat, myöntää avoimesti, että vaikka se e...