Siirry pääsisältöön

26 aihetta kiitollisuuteen - autoajelu

 


Marraskuun neljäntenä torstaina vietetään kiitospäivää ja moni amerikkalainen pohtii oman elämänsä kiitollisuuden aiheita päivittäin marraskuussa. Ajattelin yhtyä tähän ja kirjoittaa sarjan ”26 aihetta kiitollisuuteen” haastaen samalla muut mukaan. Sarjan tavoite ei ole pohtia maailmaa mullistavia asioita vaan keskittyä arkipäiväisiin kiitollisuuden ja ilon aiheisiin.




 

Kuukauden ensimmäisenä päivänä olen kiitollinen sunnuntaiajelusta aurinkoisessa säässä Tättiksen kanssa. Tämä vuosi on opettanut minulle ettei autolla ajaminenkaan ole itsestäänselvyys olenhan ollut tänä vuonna tahtomattani viisitoista viikkoa ajamatta autoa. Ensin keväällä vyöruusun takia ja sitten kymmenen viikkoa heinäkuun lopusta murtuneen nilkkani kanssa.




 

Monelle autolla ajaminen on yhdentekevää. Jollekin se on yhtä tuskaa ja nostattaa kylmän hien jo pelkkänä ajatuksena, mutta sitten on kaltaisiani joille auton ja vapauden välillä on suuri yhtäläisyysmerkki. Tarvitsen autoa paitsi työni tekemiseen niin myös hengittääkseni vähän vapaammin. Olen kahdeksantoistavuotiaasta lähtenyt ajelulle yksin selvittääkseni omia ajatuksia. Olen ajanut ajamisen ilosta vailla päämäärää ja auton avainten puuttuminen on minulle suuri vapaudenriisto. Fredde on onneksi kaltaiseni.



 


”Kulta, pitäis käydä kaupassa... koska ehtisit?” Tai: ”Rakas, asiakas haluaisi nähdä nämä kodit, koska voit ajaa mut” Freddehän ajoi, ja mukisematta ajoikin, mutta tunsin silti itseni kädettömäksi. Maaliskuun alusta myös Tättikselle on autoajeluista tullut henkireikä jota hän kaipasi ihan samalla tapaa kuin äitinsä. Niinpä; “mom, could we go on a drive today?” On lauseena rakas. Autoajeluilla puhutaan elämästä, koulusta, tanssista ja tulevaisuudenhaaveista. Täynnä kiitollisuutta vapaapäivästä ja yhteisestä hetkestä.




Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...
Lähetä kommentti
Lue lisää

rokotukset ei oo mikään uskon asia

Istun puolitietoisesti muurahaispes ään. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia, niitä jotka eivät ole nähneet mitä tapahtuu jos lapsi sairastuu polioon. Niihin jotka eivät tiedä että tuhkarokko on vaarallinen sairaus. Niihin jotka eivät tiedä että vihurirokkoon tai sikotautiin voi kuolla. Niihin jotka uskovat että rokotukset ovat vaarallisia, ja että maailma olisi parempi ilman. Niihin jotka eivät enää tiedä minkälainen maailma oli ennen. Niihin joilla on varaa olla rokottamatta, vai onko? vaccine infographic created by Leon Farrant Kuinka monta kertaa multa on kysytty että tiedänkö rokotteitten aiheuttavan autismia? Kuinka monta kertaa olen vastannut etten tiedä. Kuinka monta kertaa olen kertonut ettei se ole totta. Tuhkarokkoepidemia alkoi huvipuistosta. Se alkoi sieltä minkä pitäisi olla ”the happiest place on earth.”  Siinä on jotakin kornia. Siis siinä, että se lähti just sieltä. Tosiasiassa on enemmän kuin ...
24 kommenttia
Lue lisää

mitä suomi ajattelee?

Pakolaiskeskustelu riehuu Suomessa marginaaliryhmien heitellessä ilotulitteita, kiviä ja polttopulloja. Toisaalla suljetaan raja ihmismuureilla. Media mässäilee tapahtumilla, kuin silläkin että pieni ryhmä niistä pakolaisista haluaa kivempaan paikkaan tai osoittautuu rikollisiksi. Kaksi pientä ryhmää. Paljon näkyvyyttä. Myös kansainvälisessä mediassa. Toisaalla hiljainen osa kansalaisia auttaa, antaa omastaan ja tekee vapaaehtoistyötä sen saman pakolaisryhmän hyväksi. Joku älähtää että ne tulee huvikseen, paremman elämän toivossa ja toinen muistuttaa että harva haluaa jättää kotiaan ihan vaan huvin vuoksi. Ei Suomikaan sentään niin ihana maa ole. Siinä ääripäitten välissä on hiljainen massa. Se joka hiljaisesti hyväksyy tain hylkää. Se ryhmä joka ei äänekkäästi vastusta sen enempää kuin puolustakaan. Haluaisin tietää mitä se hiljainen massa ajattelee. Haluaako Suomi oikeasti avata vai sulkea ovensa? Pelkääkö Suomi oikeasti monikulttuurisuutta? Uskooko Suomi oikeasti et...
33 kommenttia
Lue lisää