Siirry pääsisältöön

26 aihetta kiitollisuuteen - autoajelu

 


Marraskuun neljäntenä torstaina vietetään kiitospäivää ja moni amerikkalainen pohtii oman elämänsä kiitollisuuden aiheita päivittäin marraskuussa. Ajattelin yhtyä tähän ja kirjoittaa sarjan ”26 aihetta kiitollisuuteen” haastaen samalla muut mukaan. Sarjan tavoite ei ole pohtia maailmaa mullistavia asioita vaan keskittyä arkipäiväisiin kiitollisuuden ja ilon aiheisiin.




 

Kuukauden ensimmäisenä päivänä olen kiitollinen sunnuntaiajelusta aurinkoisessa säässä Tättiksen kanssa. Tämä vuosi on opettanut minulle ettei autolla ajaminenkaan ole itsestäänselvyys olenhan ollut tänä vuonna tahtomattani viisitoista viikkoa ajamatta autoa. Ensin keväällä vyöruusun takia ja sitten kymmenen viikkoa heinäkuun lopusta murtuneen nilkkani kanssa.




 

Monelle autolla ajaminen on yhdentekevää. Jollekin se on yhtä tuskaa ja nostattaa kylmän hien jo pelkkänä ajatuksena, mutta sitten on kaltaisiani joille auton ja vapauden välillä on suuri yhtäläisyysmerkki. Tarvitsen autoa paitsi työni tekemiseen niin myös hengittääkseni vähän vapaammin. Olen kahdeksantoistavuotiaasta lähtenyt ajelulle yksin selvittääkseni omia ajatuksia. Olen ajanut ajamisen ilosta vailla päämäärää ja auton avainten puuttuminen on minulle suuri vapaudenriisto. Fredde on onneksi kaltaiseni.



 


”Kulta, pitäis käydä kaupassa... koska ehtisit?” Tai: ”Rakas, asiakas haluaisi nähdä nämä kodit, koska voit ajaa mut” Freddehän ajoi, ja mukisematta ajoikin, mutta tunsin silti itseni kädettömäksi. Maaliskuun alusta myös Tättikselle on autoajeluista tullut henkireikä jota hän kaipasi ihan samalla tapaa kuin äitinsä. Niinpä; “mom, could we go on a drive today?” On lauseena rakas. Autoajeluilla puhutaan elämästä, koulusta, tanssista ja tulevaisuudenhaaveista. Täynnä kiitollisuutta vapaapäivästä ja yhteisestä hetkestä.




Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pikkuinen kullanmurunen, olet kamala

Partioliivin juhlakuntoon saattamiseen tarvitaan viiniä. Näillä läpysköillä kun on tarkka järjestys ja tarkat paikat liivinssä. Me telttaillaan. Tai oikeastaan minä ja kaksi lasta telttaillaan – olkkarin lattialla, koska kuka nyt tuolla karhujen ja kojoottien seassa nukkuis takapihalla – se kolmas lapsi ulostettiin käytöshäiriön takia teltasta joskus kymmenen pintaan, ja nukuttuaan ensin yläkerrassa faijansa kainalossa se pelaa nyt Minecraftia onnellisena omasta rauhasta. Kaksi telttailijaa nukkuu vielä. Tilanteen autenttisuuden lisäämiseksi alakerran ikkunat on apposen auki ja mä juon aamukahviani villapaidassa – ihan kuin oikealla leirillä. Tosin kahvi tulee keittimestä ja takapuolen alla on tuttu tuoli. Kohta ne mussukat kömpii ulos teltasta ja puolisen tuntia siitä on ihan mahdollista että kaipaan taas maanantaiaamua ja tyopaikan tasapainoista rauhaa. Mun mielikuvissa aamu on sellainen mukavan seesteinen, tehdään yhdessä ja meillä on kivaa... Käytäntö on osoittautunut olem...
Lue lisää

kuin Harry Potterissa

- Kävitkö kotona viikonloppuna? - Kävin, tulin eilen illalla takaisin. - Miltä sodan runtelemassa Portlandissa näytti? - Oli pelottavaa! Naapurissa oli vuohijoogaa ja donitsi kauppaan oli törkeä jono.  Naurua, mutta naurun takana asuu myös huoli.  - Joko kuulit mitä ”SE” sanoi tänään? - En lue enää uutisia, tulen liian vihaiseksi… tai surulliseksi. - En minäkään. Tai, eilen luin ja itkin. Päätin taas olla lukematta. - Joko otit Covid rokotteen? - Joo. Otin. Ostin samalla Tylenolia (parasetamolia) tukeakseni omaa sisäistä autistiani.  Seurue remahtaa nauruun opettajainhuoneessa ja tunnelma kevenee taas. Keskustelu siirtyy vesisateeseen ja syksyyn ja kissoihin.  Minä luen edelleen uutisia, luen niitä useammasta lähteestä, täältä ja Euroopasta. Luen liberaaleja ja konservatiivisia uutisia. Usein pudistelen päätäni ja huokaan, mietin että miten oikeasti voi olla näin hullua tässä maassa. Virnistän kun rauhanpalkinto menee sivu suun. Tuuletan opettajakolleegoiden kanssa, ...
Lähetä kommentti
Lue lisää

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...
Lähetä kommentti
Lue lisää