Siirry pääsisältöön

26 aihetta kiitollisuuteen - zoom

 


Tämä saattaa, etenkin Suomesta katsottuna, tuntua kummalliselta mutta tänään kirjoitan kiitollisuudesta videokonferensseihin.

 

Oma ihan eka videokonferenssi taisi olla maaliskuun alkupuolella. Ne oli aina Zoomissa ja kaikki tuntui tosi oudolta. Joo, joo, maailma on täynnä ihmisiä jotka ovat tehneet tätä päivittäin jo vuosia, mutta mulle zoompalaveri oli jotakin uutta ja aika jännääkin. Milloin ei päässyt mukaan tai tipahti kyydistä tai unohti laittaa itsensä äänettömälle - no, sitä nyt tapahtuu edelleen, tosin nykyään harvemmin neulontaohjeita kaikille haluttomille, vaan esimerkiksi maanantaina se kaikkia naurattanut hetki kun lapsi ilmoitti tarvitsevansa vessapaperia ja vessan olevan tukossa ja kakkaa kaikkialla. Näistä videopalaverimokista on riittänyt niin meemejä kuin muunkinlaista viihdettä ihan maailmanlaajuisesti. Törmäsinpä joulukorttiinkin jossa joulupukkia muistutettiin pukemaan päälleen muutakin kuin yläosa lahjojenjakokierrokselle.


Tämän ryöstin täältä


 

Tällä viikolla, ihan tavallisella viikolla, olen ollut kahdessatoista videopalaverissa. Se on viiden työpäivän aikana kaksi ja puoli videopuhelua päivässä. Ihan tosi vähän kun katson Fredden päiviä tai lasten kummeja tai muita alueen teknologiatyöntekijöitä. Mutta se on kuitenkin melkein viisitoista tuntia videopuhelussa, siis viidessä päivässä. Enempäänkin olisi mahdollisuus, mutta ohitan suvereenisti aika monet työnantajan palaverit, kuten sen joka-aamuisen hengennostatustilaisuuden. Henki kun nousee nostattamattakin, olenhan suomalainen. Ennen maaliskuuta en ollut koskaan ollut mukana videopuhelussa.


 

Mutta videopuhelut mahdollistavat ihan valtavasti ja niistä on tullut arkipäivää niin lasten koulunkäynnissä, harrastuksissa kuin ystävienkin tapaamisessa. Ilman videopuheluita jäisivät kontaktit ulkomaailmaan aika vähäisiksi. Kun takana on 250 päivää enemmän tai vähemmän eristäytynyttä elämää ovat videopalaverit kuin henkireikä. Tänään osallistuin lounasaikaan vartin verran kummityttöni synttäreille - videopalaverissa - lähin osallistuja oli tytön kodin viereisestä talosta ja siitä sitten lähdettiin laajentamaan rengasta ensin ympäri Seattlea, sitten Yhdysvaltoja ja lopulta Eurooppaan. Isovanhemmat ja serkut Bostonissa ja mummi Liverpoolissa, mikä mieletön keino saattaa kaikki yhteen samaan aikaan.

 

Uskon että videokonferenssit ovat tulleet jäädäkseen myös meidän tavisten maailmaan, myös sitten kun kaikki tämä on takanapäin. Osavaltion kuvernööri kehotti kaikkia osavaltion rajat ylittäviä 14 päivän karanteeniin alkaen tästä päivästä samaan aikaan kun eteläinen naapurimme Oregon laittoi käytännössä ovet säppiin kahdeksi viikoksi. Ei se mitään, otetaanko nopeat zoomit? 


Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pikkuinen kullanmurunen, olet kamala

Partioliivin juhlakuntoon saattamiseen tarvitaan viiniä. Näillä läpysköillä kun on tarkka järjestys ja tarkat paikat liivinssä. Me telttaillaan. Tai oikeastaan minä ja kaksi lasta telttaillaan – olkkarin lattialla, koska kuka nyt tuolla karhujen ja kojoottien seassa nukkuis takapihalla – se kolmas lapsi ulostettiin käytöshäiriön takia teltasta joskus kymmenen pintaan, ja nukuttuaan ensin yläkerrassa faijansa kainalossa se pelaa nyt Minecraftia onnellisena omasta rauhasta. Kaksi telttailijaa nukkuu vielä. Tilanteen autenttisuuden lisäämiseksi alakerran ikkunat on apposen auki ja mä juon aamukahviani villapaidassa – ihan kuin oikealla leirillä. Tosin kahvi tulee keittimestä ja takapuolen alla on tuttu tuoli. Kohta ne mussukat kömpii ulos teltasta ja puolisen tuntia siitä on ihan mahdollista että kaipaan taas maanantaiaamua ja tyopaikan tasapainoista rauhaa. Mun mielikuvissa aamu on sellainen mukavan seesteinen, tehdään yhdessä ja meillä on kivaa... Käytäntö on osoittautunut olem...
Lue lisää

kuin Harry Potterissa

- Kävitkö kotona viikonloppuna? - Kävin, tulin eilen illalla takaisin. - Miltä sodan runtelemassa Portlandissa näytti? - Oli pelottavaa! Naapurissa oli vuohijoogaa ja donitsi kauppaan oli törkeä jono.  Naurua, mutta naurun takana asuu myös huoli.  - Joko kuulit mitä ”SE” sanoi tänään? - En lue enää uutisia, tulen liian vihaiseksi… tai surulliseksi. - En minäkään. Tai, eilen luin ja itkin. Päätin taas olla lukematta. - Joko otit Covid rokotteen? - Joo. Otin. Ostin samalla Tylenolia (parasetamolia) tukeakseni omaa sisäistä autistiani.  Seurue remahtaa nauruun opettajainhuoneessa ja tunnelma kevenee taas. Keskustelu siirtyy vesisateeseen ja syksyyn ja kissoihin.  Minä luen edelleen uutisia, luen niitä useammasta lähteestä, täältä ja Euroopasta. Luen liberaaleja ja konservatiivisia uutisia. Usein pudistelen päätäni ja huokaan, mietin että miten oikeasti voi olla näin hullua tässä maassa. Virnistän kun rauhanpalkinto menee sivu suun. Tuuletan opettajakolleegoiden kanssa, ...
Lähetä kommentti
Lue lisää

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...
Lähetä kommentti
Lue lisää