Siirry pääsisältöön

26 aihetta kiitollisuuteen - kaupunki

 


Kello ei ole edes yhdeksää aamulla kun olen jo ajamassa asiakastapaamisesta takaisin kotitoimistolle. Syksyisessä aamuauringossa edessä kohoaa suurkaupungin silhuetti - minun kaupunkini. Minun kaunis, rosoinen kaupunkini. Olisin voinut mennä eteläkautta I-90:stä tai sivuitse I-5:sta ja siitä järven ylitse SR-520 mutta valitsin SR-99:n ja keskustatunnelin koska halusin nähdä kaupungin. Kaupungissa kasvaneella on aina kaupunkilaisen sydän. Oman lapsuuteni vietin käytännössä Helsingin sydämessä, puolentoista kilometrin säteellä kolmen sepän patsaasta, keskellä kaupunkia ja joku osa minusta kaipaa urbaania rosoisuutta.  




Minun Helsinkini on Katajanokka satamineen ja jäänmurtajineen, se on lapsuuden pieni koulu jonka pihalle putoamätkähdin kiivetessäni vallille ja vankila jonka ohitse kävelin kouluun. Se on Eira jonka lävitse puhalsi viiltävä merituuli ja jonka pihoilla ja puistoissa me naapuruston kakarat leikittiin. Se on Punavuori pornokauppoineen, laitapuolen kulkijoineen ja räkälöineen. Se on Helsinki silloin joskus ennen. 




Lapsuudenkaupunkini oli Itämeren syleilyssä ja aikuisuuteni kaupunki katsoo Tyynenmeren ylitse kohti kaukaisuutta vuoristojen halatessa sitä. Minä tunnen tämän kaupungin hyvin. Minä ajan täällä ilman karttasovelluksia ja navigaattorin monotonista tietokoneääntä. Tunnen sen pienet keskustat ja niitten vivahde-erot. Minä rakastan sinua Seattle, vai pitäiskö sanoa Ballard, Fauntleroy, Cap Hill, Madison Park, Roxbury Heights, Highland Park, Georgetown, Beacon Hill, Wallingford, Uni District, Laurelhurst, Sandpoint, Maple Leaf... 


Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a
6 kommenttia
Lue lisää

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi
Lähetä kommentti
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k
Lähetä kommentti
Lue lisää