Siirry pääsisältöön

26 aihetta kiitollisuuteen - keskonen

 


Mitä tää on? - Se on riisiä. Mutta miks tää on jotenkin outoo? Tuntuu kummalta hampaissa... Riisi jonka seassa on keitetty kourallinen farroa ja joukkoon heitetty vähän paahdettuaja sishito chilejä, valkosipulia, yrttejä ja maissia jää vaivihkaa lautaselle päätyen lopulta Martan lautaselle. Ei se mitään, ei kaikesta tarvitse tykätä mutta lautaselle on viimeaikoina jäänyt vähän kaikki saatesanoin; mitä tää on? Outoo? En tykkää? Onko pakko? Ei oo nälkä. Myönnän. Vika on varmasti myös äidissä joka ei nyt vaan kykene keittämään ihan tavallista riisiä, ihan tavallista jauhelihakastiketta, ihan tavallista tavallista. Valitettavasti lapsipolo on syntynyt kotiin jossa ruuassa on aina kaikenlaisia ruohonkorsia ja sattumia.

 




Kun siihen normaaliin en mä tiiä, en tykkää, en haluu lisätään vielä se että periaatteessa yritän keittiömestarina noudattaa jollakin tasolla näitä perheen sisäsyntyisiä erikoisruokavalioita, sitä että meillä asuu se lapsi joka ei syö mitään mikä nousee vedestä, oli se sitten merilevä, ahven tai osteri ja että toisessa päässä on se lapsi joka ei syö lihaa, paitsi jos se on pekonia. Viidakkoa voidaan jatkaa sillä että yksi viidestä ei syö perunaa missään muodossa, kaksi ei syö perunamuusia, yksi ei syö pastaa, yksi karsastaa riisiä, kolme syö papuja mutta vain tietynlaisia papuja. Yksi syö parsakaalinsa raakana, toinen vain keitettynä ja kolmas uunissa paahdettuna. Yhdelle on väliä mitä lajiketta parsakaali on. Yksi syö vain kirsikkatomaatteja, toinen vain ruskeita kumatoja tai heirloom tomaatteja, kolmannen porkkanat pitää keittää. Voisin siis laittaa ruokaa aamusta iltaan.




 

Tämä episodi riisin kanssa oli niin sanotusti se viimeinen pisara. Se hetki kun kamelin selkä katkesi eikä sitä yhtään auttanut se että lautaselle oli jäänyt myös aamiainen ja lounas ja lapsi oli löytynyt ruokakomerosta syömässä muropatukkaa. Ei mun tekemä ruoka sentään niin kauheeta ole. Minä istuin hiljaa ja Fredde piti lapsille palopuhetta. Ne istuivat olohuoneen sohvassa vaivaantuneen näköisinä ja katselivat varpaitaan. Kentsu piipitti väliin että hän kyllä söi kaiken... Loppukaneetti lasten isältä oli että kivaa nähdä mitä keität huomenna. Kymmenvuotias katsoo isäänsä ja kysyy että ai mä? - Joo! Sä. Nyt lapsi itkee ja sopertaa ettei hän osaa. Lupaan auttaa, mutta vain auttaa. Lapsi itse saa suunnitella ja toteuttaa.

 




Koulun päättyessä seuraavana päivänä kysäisen pojalta mitä me syödään ja saan vastaukseksi epäuskoisen katseen ja kysymyksen että oltiinko me tosissaan? Joo, oltiin. Sinä keität tänään. Mitä me syödään? - Pizzaa. - Okei.

 

Autan miestä tekemään pizzataikinan tai siis lähinnä autan sitä murtolukujen kanssa koska sen ilme oli niin täynnä kauhua kun tulostin sille taikinaohjeen ja se vilisi sellaisia. Mies mittaa veden ja hiivan ja sokerin. Lisää suolaa ja oliiviöljyä, sekoittaa ja lisää jauhot. Kun Puukauhasta loppuu voima käsken vaivata käsin ja poika tekee työtä käskettyä. Kun taikina on valmis se jää kohoamaan.




 

Täytteeksi tulee lampaanjauhelihaa ja paprikaa. Mies paistaa jauhelihan valurautapannulla ja kuutioi paprikan - ihan itse. Minä nostin pannun, se painaa niin paljon. Kehoitin maistamaan ja kysyin puuttuuko siitä ehkä jotakin? Seokseen lisätään suolaa, mustapippuria ja basilikaa. Autoin vähän lapsen katsoessa mua anovasti ja kerroin mitä siihen ehkä voisi laittaa. Sipuli, valkosipuli ja muut yrtit hylättiin. Taikina kaulitaan uunipellille. Sille levitetään tomaattikastike ja juusto. Sen jälkeen tulee paistetun lampaan ja paprikan vuoro. Muuta? - Ei. Ookoo. Pannupizza menee uuniin.




 

Lopputulos on taivaallista kaikkien mielestä. Mietin taas kerran että nämä kolme pitäis laittaa keittiöön vähän useammin. Some täyttyy ihailevista kommenteista ja me vanhemmat jäädään kiillottamaan sädekehää.

 

Marraskuun 17. on kansainvälinen keskoslastenpäivä. Tämä pieni mies joka syntyi veljensä kanssa ennenaikojaan, kasvaa yhä siellä 10% käyrän alapuolella, säikytteli meitä pienenä apnealla, astmalla ja sydämen sivuäänellä tekee maailman parasta pizzaa. Vanhemmuus on ihan huikeeta!





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

koulushoppailua amerikan malliin (osa 2)

Kolmen päivän retkellä me kierrettiin neljä koulua. Kouluista kaksi on julkisia yliopistoja ja kaksi yksityisiä. Kouluista yksi oli pieni, kaksi keskikokoista ja yksi suuri. Tämän kuun loppupuolella edessä on vielä retki tytön ykkösyliopistoon ja sen pienempään sisarukseen. Alun perin oli ajatus vierailla vielä osavaltion pohjoisosan julkisessa yliopistossa, mutta kesän retkellä löytyi parempia vaihtoehtoja.  Kouluvierailuilla tutustutaan koulun lisäksi myös paikkakuntaan, jolla koulu sijaitsee. Onhan silläkin väliä minkälaisessa ympäristössä kampus sijaitsee ja onko siellä mitään tekemistä koulun ulkopuolella. Näistä meidän kouluista Tättiksen ykkös- ja kakkosvaihtoehdot sijaitsevat Seattlen alueella. Nämä vaihtoehdot antaisivat tytön asua kotona ja säästää siten asumiskuluissa ja kun työpaikkakin on jo olemassa, olisi kaikin puolin helppoa pysyä täällä kotinurkilla. Yksi kouluista on osavaltion toiseksi suurimmassa kaupungissa, kaksi pikkukaupungeissa ja yksi paikassa, jossa ei o...

Oodi Julkiselle Opetukselle

Mikä jakaa ihmisiä enemmän kuin näkemys koulusta ja koulutuksesta? Täällä tiikeriäitien ja helikopterivanhempien luvatussa ihmemaassa, on tällainen suomalainen vanhempi, jonka mielestä lapset saa opiskella just mitä lystäävät (ainakin melkein) vähän kummajainen. Ei pelkästään kummajainen toisten vanhempien mielestä, vaan myös lasten ja nuorten silmissä. Outo on sellainen äiti, jonka lapsi voi ihan rauhassa valita valinnaisensa itse, opiskelkoon vaan teatterilavastusta tai keittämisen kemiaa. Kaikkea kannattaa kokeilla! Suomalaisen koulujärjestelmän kasvattina en koskaan oikeastaan edes harkinnut yksityiskoulua meidän lapsukaisille. Päinvastoin, huokaisin helpotuksesta kun kaksi kolmesta pääsi jopa kunnalliseen, ilmaiseen eskariin ja vain yhden eskarista jouduttiin maksamaan. Samoihin aikoihin opin myös ettei yksityiskouluilla ole täällä velvollisuutta järjestää erityisopetusta ja siksi moni yksityiskoulu viisaasti valitsee oppilaikseen ne joilla ei ole erityisen tuen tarvetta. Erikseen...

koulushoppailua amerikan malliin (osa 1)

Silloin joskus kauan aikaa sitten… siis oikeesti kauan aikaa sitten olin aloittelemassa abivuotta Helsingissä. Kukaan ei puhunut mistään muusta kuin kirjoituksista ja ehkä yliopistosta. Siinä opinahjossa jota minä kävin oli silloin 80-luvun loppupuolella olemassa tasan yksi yliopisto. Ihan jokainen meistä oli jatkamassa opintojaan Helsingin Yliopistossa, sitten kun sinne joskus pääsisi. Ainakin siltä se silloin tuntui. Todellisuudessa moni jatkoi lukiosta Helsingin Yliopistoon, muutama piti välivuoden tai kaksi. Joku luki ensin itsensä yo-merkonomiksi, muutama haki lastentarhanopettajaopistoon ja kai kaksi uskalsi lähteä pois Helsingistä. He lähtivät Mikkeliin opiskelemaan MBA-tutkintoa.  Tänä syksynä oma tyttäreni aloittaa täällä viimeistä vuottaan high schoolissa. Oikeasti hän opiskelee pian jo toista vuotta collegessa ja tulee valmistumaan lukiosta kädessään myös Associates Degree. Associate's Degree on Yhdysvalloissa tarjottava kaksivuotinen korkeakoulututkinto, jota suoritetaa...