Siirry pääsisältöön

nuorallatanssi

Mun hiuksethan on aivan ylettömän mielenkiintoiset kaikkien mielestä? Eikö? Oikeesti mä en edes itse jaksa olla kovin kiinnostunut näistä haituvista. Edellisen kerran kävin kampaajalla aatonaattona - siis joulu - ja oli pakko mennä lähinnä siks et näyttäis edes melkein ihmiseltä ennen töiden alkamista, tai siis enhän mä sit taas edes ehdi kampaajalle... Näinpä L hoiti lauman jalkapallotreeneihin mun vaihtaessa kuulumisia syksyisen kurssikaverin kanssa.

Yllättäin siinä tuolissaistuessani löysin taas kerran itseni vanhemmuuden ristiaallokosta, siitä tilanteesta missä sille toiselle vanhemmalle pitää vastailla taiten. "Mä oon viimeaikoina huomannut että meidän C tekee aina - ei tee koskaan - on aina - ei ole... Miltä se kuulostaa susta?" Kysyjä tietää että meillä on kaksi erityislasta. Se tietää että se kolmaskin, meidän tavis, on viettänyt pari vuotta fysioterapiassa, puheterapiassa, toimintaterapiassa... jos siis vastaan että joo, näin meilläkin on aina ollut tai että K tekee niin tai M on myös tekemättä, herää siinä toisessa vanhemmassa välittömästi huoli. Koska vilpittömästi uskon sen C:n olevan ihan normaalisti kehittyvä kaksivuotias yritän siis taiteilla ja vastata niin etten aiheuta kysyjässä turhaa huolta. Vastaus on siis väistämättä jotenkin ympäripyöreä, eikä missään nimessä kovin omakohtainen; "Musta toi kuulostaa ihan normaalilta kehitysvaiheelta... eihän kaksivuotiaat kai vielä yleensä..."

autotalliin rakennettu kotikampaamo

lopputulos

O:n ekat treenit

pelipaita #3 ja kirkkaan keltaiset Pumat jalassa. Musta oli huikeeta että kaks nuorta miestä piti hanskassaan tätä viidentoista kolmevuotiaan laumaa... nostan hattua valmentajakaksikolle

seläntakana oli M:n treenit

päivän investointi oli fillarikypärät koko perheelle... huikeinta on se et O:n kypärä mahtuu oikein hyvin mulle...


Tunnisteet

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...
Lähetä kommentti
Lue lisää

koekaniini - mukana tutkimustyössä

Puhelimen näytöllä vilkkuu liiankin tuttu puhelinnumero ”Yläkoulu – terveydenhoitaja”, on maanantai ja kello tuskin kymmentä. Tiedän jo ennen vastaamista, että mentävä on, hakemaan poika kotiin. Laitan palaverista äänet pois ja vastaan: ”Hei Alina, onko taas aika?” – Joo, ottanut lääkkeet 45 minuuttia sitten eikä olo helpota. Varttia myöhemmin harmaankalpea teini marssii huoneeseensa, sulkee verhot ja käy nukkumaan herätäkseen tunteja myöhemmin. Minä palaan mun palaveriin. Huonolla tuurilla sama kuvio toistuu myös tiistaina. Eletään helmikuun alkupäiviä ja vastaavanlaisia koulupoissaoloja on jo ehtinyt kertymään seitsemän, tammikuusta. Päänsärkypäiviä yhteensä reilu kymmenen. Laitan viestiä päänsärkypolille ja saan ajan seuraavalle viikolle.  Päänsärkypolin neurologi on ihan mieletön tyyppi. No, meidän lastensairaala nyt muutenkin on aika ihana, mutta jotenkin se miten nää kohtaa teinin ihmisenä, ei sairautena. Kyselee tietokonepelit ja elokuvat, myöntää avoimesti, että vaikka se e...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Davi

Pieni käsi ottaa tiukasti kiinni mun kädestä, käännän katseeni käden omistajaan, ruskeasilmäiseen poikaan, jonka paita on päällä takaperin, napit selässä. Lapsen katse on tarkka ja kysyvä: Kuka sinä olet? Katson lasta, laskeudun hänen tasolleen ja hymyilen, kysyn, onko hän kenties Davi? Kerron hänelle olevani Ms M. Poika nyökkää. On vuoden toinen kouluviikko ja eskarilaisten ensimmäinen koulupäivä. Davi on viisivuotias eskarilainen ja yksi koulun monikielisistä oppijoista.  Muutama päivä myöhemmin sama pikkumies juoksee perässäni koulun käytävällä ja takertuu kahdella kädellä mun jalkaan. Toinen koulun MLL*-opettajista seuraa perässä ja muistuttaa pientä poikaa, että hänen pitäisi olla ruokailemassa luokkatovereittensa kanssa. Kommunikaatiovälineenä ovat lähinnä viittomat ja taskutulkki sillä yhteistä kieltä meillä ei vielä ole. Saatan pojan ruokasaliin opettajan kanssa ja pääsen lopulta jatkamaan omaa matkaani. Pienestä takiaisesta tulee kuitenkin vakituinen seuralainen myös minul...
Lähetä kommentti
Lue lisää