Siirry pääsisältöön

eka työpäivä katolisessa sairaalassa

Aamulla ennen päivänkoittoa, lähdin liikenteeseen muun perheen edelleen nukkuessa... Auton kello näytti laakson tullessa 6:36, ensimmäinen ”työpäivä” alkaisi 7:30...



aurinko nousee vuorten takaa

Ensimmäisen kahdeksantuntisen aikana olen oppinut että saan kenkää jos myöhästyn 12kk:n aikana enemmän kuin 12 kertaa yli minuutin. Myöhästymiseksi lasketaan sen varsinaisen työstä myöhästymisen lisäksi se että palaan tauolta yli minuutin myöhässä. L sai näppylöitä ja kutinaa tästä tiedosta. Lisäksi olen oppinut että sairaala säästää rahaa mun eläkkeen varalle, halusin tai en. Olen oppinut että uhkaavassa tilanteessa pitää soittaa NORA:lle (Need Officer Right Away) ja että ne samaiset turvatyypit vie mut autolle jos mua pelottaa mennä henkilökunnan parkkihalliin iltaisin.

Tiedän myös olevani töissä organisaatiossa, joka on ”faith based non-profit organization”, ja että tämä organisaatio tarjoaa ilmaisia lääkäri- ja sairaalapalveluita 1 miljardin dollarin edestä vuodessa, niille joilla ei ole vakuutusta tai joiden vakuutus on niin surkea ettei se korvaa tarvittavaa hoitoa. Meidän yksikkö käytti viime vuonna 53 miljoonaa varattomien/vakuutuksettomien sairaanhoitoon.

Mun yksikön – Everett Regional Medical Center - ensiapu on Yhdysvaltain kolmanneksi suurin... ajatelkaa! Oikeesti! Yhdysvaltain kolmanneksi suurin!!! Osavaltiotasolla koko sairaala on 503:lla vuodepaikalla mitattuna kapasiteetiltaan kolmanneksi suurin, rahaliikenteellä mitattuna suurin. Olen kieltämättä aika ylpeä siitä että saan työskennellä tässä organisaatiossa.



Maassa jossa uskonto on erotettu käytännössä katsoen kaikesta, tuntuu jotenkin tavallista suuremmalta rukoilla työpaikan orientaatiopäivässä – kahdesti. Mä pidän tästä paikasta, mä pidän niitten "mission statementista", ja paljon. Olen ylpeä siitä että saan olla osa tätä organisaatiota.

As People of Providence
we reveal God’s love for all,
especially the poor and vulnerable,
through our compassionate service.


Ensimmäinen hiljainen hetki oli ennen yhdeksää, toinen puoliltapäivin. Jokainen puhuja aloitti tuomalla esiin lauantaisen tragedian, ne 108 kadonnutta ja 14 kuollutta. Mukana myös sairaalan henkilökuntaa. 

Kotimatkalla, auton lämpömittarin kohotessa liki 23C:een, mietin miten onnellinen olen siitä että saan taas tehdä töitä. Että mun elämässä on muutakin sisältöä kuin lauma, lauman koulut ja terapiat, ja pyykinpesu. Tuntui jotenkin aikuiselta ja oikeelta – ihmismäiseltä – miettiä vakuutusasioita, eläkeasioita, infektioiden välttämistä ja sairaalaturvallisuutta... ihanaa mennä huomenna takaisin. Kasilta alkaa joku tietojärjestelmäkoulutus. Olen suorastaan lapsenomaisen innostunut. 


kotona mua odotti pihalla auringosta nautiskeleva lauma

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

rahat on loppu, mutta myydään volvo

Hesarin kolumnisti ravistelee suomalaisia amerikasta käsin. Tällä kertaa aiheena oli peruskoulu. Kommenttikentässä ollaan takajaloillaan ja pyritään dissaamaan kolumnistin kirjoitusta oikealta ja vasemmalta, osa kutsuu suoraan jopa idiootiksi. Välissä muutama kannustaa ja tukee. Jokainen ulkosuomalainen tietää ihan hyvin ettei suomalaisen yhteiskunnan epäkohtiin saa puuttuua ulkoa käsin. Ei vaikka joskus täytyy mennä kauas nähdäkseen lähelle. Vain suomessa asuva suomalainen saa arvostella suomen terveydenhuoltoa, koululaitosta tai verotusta. Ulkosuomalaisen tulee kiittää ja kumartaa, ymmärtää että on lottovoitto syntyä Suomeen. Vaan onko se ihan oikeasti lottovoitto? Miksi niin moni lähtee? Miksi niin moni niistä lähtijöistä palatessaan päättää lähteä uudestaan; ”heti kun vaan voi!” Miksi niin moni lähtijöistä tietää jo lähtiessään ettei aio palata? Miksi ulkosuomalainen ei halua asua Suomessa, vaan tyytyy kärräämään lomiltaa mukanaan kalliita desingnesineitä ja vaatteita? Miksi?...

mitä suomi ajattelee?

Pakolaiskeskustelu riehuu Suomessa marginaaliryhmien heitellessä ilotulitteita, kiviä ja polttopulloja. Toisaalla suljetaan raja ihmismuureilla. Media mässäilee tapahtumilla, kuin silläkin että pieni ryhmä niistä pakolaisista haluaa kivempaan paikkaan tai osoittautuu rikollisiksi. Kaksi pientä ryhmää. Paljon näkyvyyttä. Myös kansainvälisessä mediassa. Toisaalla hiljainen osa kansalaisia auttaa, antaa omastaan ja tekee vapaaehtoistyötä sen saman pakolaisryhmän hyväksi. Joku älähtää että ne tulee huvikseen, paremman elämän toivossa ja toinen muistuttaa että harva haluaa jättää kotiaan ihan vaan huvin vuoksi. Ei Suomikaan sentään niin ihana maa ole. Siinä ääripäitten välissä on hiljainen massa. Se joka hiljaisesti hyväksyy tain hylkää. Se ryhmä joka ei äänekkäästi vastusta sen enempää kuin puolustakaan. Haluaisin tietää mitä se hiljainen massa ajattelee. Haluaako Suomi oikeasti avata vai sulkea ovensa? Pelkääkö Suomi oikeasti monikulttuurisuutta? Uskooko Suomi oikeasti et...

Konsensus Kari

sunnuntaina me syödään pullaa Itku pitkästä ilosta, paha paljon nauramasta. Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee. Mies se tulee räkänokastakin, vaan ei tyhjän naurajasta. Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla. Vaatimattomuus kaunistaa. Suomalainen asenne elämään on kurinalainen. Kärsimyksen kautta päästään voittoon ja kurinalaisuus palkitaan. Arjen kuuluu tuntua harmaalta ja arkiselta, sillä ilman harmautta ei juhlakaan tuntuisi juhlalta. Vaikka kasvava osa suomalaisista ei tunnusta uskontoa, eroaa kirkosta ja haluaa pysyä kaukana jumalasta, varjostaa suomalaista ajattelua ja kulttuuria edelleen luterilaisuus, tietynlainen tarve itsensä rankaisemiseen, askeesiin ja kieltäytymiseen. Oli sitten kyse liiasta kivasta, liikunnasta, sokerista tai mistä tahansa mukavasta. Martta mahtuu edlleen syliin Hyvä ihminen syö puolukoita ja ruisleipää. Hyvän ihmisen lapset eivät syö sokeria, lisäaineita, väriaineita tai oikeastaan mitään muutakaan kivaa. Hyvän ihmisen lap...