Siirry pääsisältöön

maailmanloppu lähestyy

Lauantaiaamu... viimeinen päivä lomaa, huomenna kotiin, maanantaiaamuna töihin. M on niin ahdistunut ettei se oikein voi edes pysyä paikallaan. Kiusaa ja tönii poikia, kiukuttelee, hakeutuu syliin, järjestää pelien nappuloita, saa raivareita mitä vähäpätöisimmistä asioista. Hetkeksi aina helpottaa kun jutellaan kahdestaan ja sit se palaa takaisin ahdistuksen syövereihin...

Onhan se iso muutos, ihan meille kaikille. Mä olen ollut kuitenkin viime syksyä lukuunottamatta kotona keväästä 2008, ja ajatus siitä etten mä olekaan aina läsnä on enemmän tai vähemmän pelottava itse kullekin. M näkee asian kuitenkin mustavalkoisesti ja sen maailmassa kaikki loppuu maanantaiaamuna. Uusi maailma on vaan pelottava ja kauhea, yksinäinen ja synkkä. Asiaa ei tunnu auttavan yhtään se että meillä on edelleen kaikki aamut ja seitsemästä iltapäivästä edelleen neljä jäljellä. Sitä ei lohduta yhtään että mun sijasta L on sitä vastassa bussilla – ei lastenhoitaja – eikä sitä lohduta sekään että se tosiasiassa joutuu olemaan ilman mua vain muutaman hassun tunnin... sen mielestä mä voisin yhtä hyvin kuolla huomenna.

Jopa L näkee painajaisia, sen unessa se on matkalla hakemaan K:ta koulusta, se on myöhässä eikä löydä koulua... tosiasiassahan bussi vie ja tuo pojan, ja vielä aamupäivällä.

Pojat suhtautuu muutokseen onneksi sisartaan rauhallisemmin. Toistaiseksi ne lähinnä kohauttelee olkiaan, eikä tunnu miettivän asiaa sen enempää... oikeastaan niin vähän että mä mietin pitäiskö mun istahtaa juttelemaan niittenkin kanssa ja vääntää rautalangasta mitä tää nyt tarkoittaa niitten kannalta.


Mä haluaisin taas kerran pikakelata aikaa, kelata siihen kohtaan missä me ollaan luovittu tän perehdytysajanjakson yli, siihen kohtaan missä uudesta on tullut tavallista ja me eletään sitä uutta arkea tavallisena arkena. Mä haluaisin ylittää pikakelauksella nää seuraavat viikot. Mä haluaisin päästä sinne, katsoa taaksepäin ja todeta että hyvinhän se meni. Ottaisin mukaan M:n ja näyttäisin sille; ”katso nyt, ihan hyvinhän sä pärjäät!”


maailmanhallintaa Mastermindin kautta

Kommentit

  1. Meillä tytöt on just tuollaisia, etteivät stressaa uusista jutuista. Tänne muuttokin oli ihan piece of cake. En siis sinuna stressaisi poikien suhtautumisesta sun töiden aloitukseen. Muutoksesta liikaa puhuminen voi tehdä siitä paljon isomman asian kuin se oikeasti on. Pojat on vielä sen verran pieniäkin, etteivät välttämättä edes ymmärrä mitä se äidin töihin meno tarkoittaa vaikka sitä heille selostaisikin.
    Sitä itsekin toivoisi joskus, että voisi hypätä ajassa vähän eteenpäin siihen kun kaikki on taas normaalia arkea.
    Mukavaa viimeistä lomapäivää!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

rahat on loppu, mutta myydään volvo

Hesarin kolumnisti ravistelee suomalaisia amerikasta käsin. Tällä kertaa aiheena oli peruskoulu. Kommenttikentässä ollaan takajaloillaan ja pyritään dissaamaan kolumnistin kirjoitusta oikealta ja vasemmalta, osa kutsuu suoraan jopa idiootiksi. Välissä muutama kannustaa ja tukee. Jokainen ulkosuomalainen tietää ihan hyvin ettei suomalaisen yhteiskunnan epäkohtiin saa puuttuua ulkoa käsin. Ei vaikka joskus täytyy mennä kauas nähdäkseen lähelle. Vain suomessa asuva suomalainen saa arvostella suomen terveydenhuoltoa, koululaitosta tai verotusta. Ulkosuomalaisen tulee kiittää ja kumartaa, ymmärtää että on lottovoitto syntyä Suomeen. Vaan onko se ihan oikeasti lottovoitto? Miksi niin moni lähtee? Miksi niin moni niistä lähtijöistä palatessaan päättää lähteä uudestaan; ”heti kun vaan voi!” Miksi niin moni lähtijöistä tietää jo lähtiessään ettei aio palata? Miksi ulkosuomalainen ei halua asua Suomessa, vaan tyytyy kärräämään lomiltaa mukanaan kalliita desingnesineitä ja vaatteita? Miksi?...

mitä suomi ajattelee?

Pakolaiskeskustelu riehuu Suomessa marginaaliryhmien heitellessä ilotulitteita, kiviä ja polttopulloja. Toisaalla suljetaan raja ihmismuureilla. Media mässäilee tapahtumilla, kuin silläkin että pieni ryhmä niistä pakolaisista haluaa kivempaan paikkaan tai osoittautuu rikollisiksi. Kaksi pientä ryhmää. Paljon näkyvyyttä. Myös kansainvälisessä mediassa. Toisaalla hiljainen osa kansalaisia auttaa, antaa omastaan ja tekee vapaaehtoistyötä sen saman pakolaisryhmän hyväksi. Joku älähtää että ne tulee huvikseen, paremman elämän toivossa ja toinen muistuttaa että harva haluaa jättää kotiaan ihan vaan huvin vuoksi. Ei Suomikaan sentään niin ihana maa ole. Siinä ääripäitten välissä on hiljainen massa. Se joka hiljaisesti hyväksyy tain hylkää. Se ryhmä joka ei äänekkäästi vastusta sen enempää kuin puolustakaan. Haluaisin tietää mitä se hiljainen massa ajattelee. Haluaako Suomi oikeasti avata vai sulkea ovensa? Pelkääkö Suomi oikeasti monikulttuurisuutta? Uskooko Suomi oikeasti et...

Konsensus Kari

sunnuntaina me syödään pullaa Itku pitkästä ilosta, paha paljon nauramasta. Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee. Mies se tulee räkänokastakin, vaan ei tyhjän naurajasta. Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla. Vaatimattomuus kaunistaa. Suomalainen asenne elämään on kurinalainen. Kärsimyksen kautta päästään voittoon ja kurinalaisuus palkitaan. Arjen kuuluu tuntua harmaalta ja arkiselta, sillä ilman harmautta ei juhlakaan tuntuisi juhlalta. Vaikka kasvava osa suomalaisista ei tunnusta uskontoa, eroaa kirkosta ja haluaa pysyä kaukana jumalasta, varjostaa suomalaista ajattelua ja kulttuuria edelleen luterilaisuus, tietynlainen tarve itsensä rankaisemiseen, askeesiin ja kieltäytymiseen. Oli sitten kyse liiasta kivasta, liikunnasta, sokerista tai mistä tahansa mukavasta. Martta mahtuu edlleen syliin Hyvä ihminen syö puolukoita ja ruisleipää. Hyvän ihmisen lapset eivät syö sokeria, lisäaineita, väriaineita tai oikeastaan mitään muutakaan kivaa. Hyvän ihmisen lap...