Siirry pääsisältöön

mukavassa iässä

Aamu kirkossa, iltapäivä sunnuntaishoppaillessa... lapsille vaatteita ja yhden tennaritkin siihen mahtui... kotimatkalla puistoon päästelemään aamun höyryjä ja nyt lasissa punaviini, uunissa lohi. Lauma leikkii yläkerrassa – ainakin hetken – tappelematta. 

Mini Boden

Me mietitään melkoisella avuttomuudella M:n tilannetta. Päätettiin jo huomenna soittaa aamusta psykologille ja pyytää ”kriisitapaamista.” Sen seuraavan puhelun soitan psykiatrille, pyytääkseni samaa; ”Voitaisko tavata – ASAP.” Viime keväänä se oli tuleva siirtyminen isoon kouluun, ja siitä syntynyt syömishäiriö. Tänä vuonna se on mun töihinmeno. Mietityttää onko se isoin asia, asia itse – koulu tai työ – vai vuodenaika. Voiko pelkkä kevät aiheuttaa jossakin ihmisessä noin suhteetonta ahdistuneisuutta? Moni sanoo että kuusivuotiaat on mukavia... ne on siinä ”helpossa iässä.” Uhmaikä on jätetty taakse ja esimurrosikään on vielä matkaa... ehkä mä poikien kanssa pääsen näkemään senkin.



Mun melkein kuusivuotias on taas tänäänkin ollut kaikkea muuta kuin mukava:
  • Maannut kauppakeskuksen lattialla kirkuen – ainakin kahdesti – me lähestytään sitä ikää, jossa ne muut asiakkaat ei enää ole ihan yhtä ymmärtäväisiä.
  • Lyönyt ja potkinut mua – kahdesti
  • Lyönyt ja potkinut jannuja – useasti
  • Saanut autoraivarit – ainakin kahdesti
  • Kieltäytynyt totaalisesti kaikesta yhteistyöstä – jatkuvasti
  • Pyrkinyt tietoisesti aiheuttamaan kaaosta, epäjärjestystä ja riitaa - tauotta

Se kokeilee ja hakee rajojaan rajusti. Sillä on taukoamaton tarve varmistaa että se on tärkeä, ja että sitä rakastetaan. Hetkittäin mua hirvittää. Salaa pohdin hetkittäin jopa osastohoidon mahdollisuutta. Mietin miltä meidän elämä näyttää sit kun se on kolmetoista tai neljätoista. Pärjätäänkö me sille ollenkaan? Osataanko, tai kyetäänkö tarjotamaan tukea ja turvaa? Onko meillä se lapsi joka tullaan myöhemmin huostaanottamaan kaikkien yleisen edun nimissä? Miten paljon pojat tästä kärsii? Minkälaista on kasvaa näin ahdistuneen siskon varjossa? Ne on väistämättä varjossa. Tilaa valokeilassa ei ole – M vie taas kaiken, ja vähän päälle. Mä olen aivan suunnattoman pahoillani, haluaisin voida antaa enemmän.

Kello on seitsemän. Mä olen valmis nukkumaan. Tämä päivä on vienyt musta kaikki mehut ja muistan taas kerran miten raskasta rakastaminen voi välillä olla. Muistan sen hetken kun mietin onko se autisti alkuunkaan... on se, en epäile taas ollenkaan.

Rakas taivaaisä... anna mulle taitoa, kykyä ja voimaa. Anna mulle kyky ymmärtää ja ohjata, kyky rakastaa ja tukea. Anna mulle kärsivällisyyttä, myötäelämisentaitoa ja viisautta... auta mua...

Sit se tulee alakertaan ja kysyy saako se pestä vessan... olen sanaton.

kirkossa oli tänään eläimiä lapsille

kids and kids




ootko koskaan tarjonnut paahtoleipää kamelille?



kohta saadaan raparperipiirakkaa


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

rahat on loppu, mutta myydään volvo

Hesarin kolumnisti ravistelee suomalaisia amerikasta käsin. Tällä kertaa aiheena oli peruskoulu. Kommenttikentässä ollaan takajaloillaan ja pyritään dissaamaan kolumnistin kirjoitusta oikealta ja vasemmalta, osa kutsuu suoraan jopa idiootiksi. Välissä muutama kannustaa ja tukee. Jokainen ulkosuomalainen tietää ihan hyvin ettei suomalaisen yhteiskunnan epäkohtiin saa puuttuua ulkoa käsin. Ei vaikka joskus täytyy mennä kauas nähdäkseen lähelle. Vain suomessa asuva suomalainen saa arvostella suomen terveydenhuoltoa, koululaitosta tai verotusta. Ulkosuomalaisen tulee kiittää ja kumartaa, ymmärtää että on lottovoitto syntyä Suomeen. Vaan onko se ihan oikeasti lottovoitto? Miksi niin moni lähtee? Miksi niin moni niistä lähtijöistä palatessaan päättää lähteä uudestaan; ”heti kun vaan voi!” Miksi niin moni lähtijöistä tietää jo lähtiessään ettei aio palata? Miksi ulkosuomalainen ei halua asua Suomessa, vaan tyytyy kärräämään lomiltaa mukanaan kalliita desingnesineitä ja vaatteita? Miksi?...

mitä suomi ajattelee?

Pakolaiskeskustelu riehuu Suomessa marginaaliryhmien heitellessä ilotulitteita, kiviä ja polttopulloja. Toisaalla suljetaan raja ihmismuureilla. Media mässäilee tapahtumilla, kuin silläkin että pieni ryhmä niistä pakolaisista haluaa kivempaan paikkaan tai osoittautuu rikollisiksi. Kaksi pientä ryhmää. Paljon näkyvyyttä. Myös kansainvälisessä mediassa. Toisaalla hiljainen osa kansalaisia auttaa, antaa omastaan ja tekee vapaaehtoistyötä sen saman pakolaisryhmän hyväksi. Joku älähtää että ne tulee huvikseen, paremman elämän toivossa ja toinen muistuttaa että harva haluaa jättää kotiaan ihan vaan huvin vuoksi. Ei Suomikaan sentään niin ihana maa ole. Siinä ääripäitten välissä on hiljainen massa. Se joka hiljaisesti hyväksyy tain hylkää. Se ryhmä joka ei äänekkäästi vastusta sen enempää kuin puolustakaan. Haluaisin tietää mitä se hiljainen massa ajattelee. Haluaako Suomi oikeasti avata vai sulkea ovensa? Pelkääkö Suomi oikeasti monikulttuurisuutta? Uskooko Suomi oikeasti et...

Konsensus Kari

sunnuntaina me syödään pullaa Itku pitkästä ilosta, paha paljon nauramasta. Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee. Mies se tulee räkänokastakin, vaan ei tyhjän naurajasta. Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla. Vaatimattomuus kaunistaa. Suomalainen asenne elämään on kurinalainen. Kärsimyksen kautta päästään voittoon ja kurinalaisuus palkitaan. Arjen kuuluu tuntua harmaalta ja arkiselta, sillä ilman harmautta ei juhlakaan tuntuisi juhlalta. Vaikka kasvava osa suomalaisista ei tunnusta uskontoa, eroaa kirkosta ja haluaa pysyä kaukana jumalasta, varjostaa suomalaista ajattelua ja kulttuuria edelleen luterilaisuus, tietynlainen tarve itsensä rankaisemiseen, askeesiin ja kieltäytymiseen. Oli sitten kyse liiasta kivasta, liikunnasta, sokerista tai mistä tahansa mukavasta. Martta mahtuu edlleen syliin Hyvä ihminen syö puolukoita ja ruisleipää. Hyvän ihmisen lapset eivät syö sokeria, lisäaineita, väriaineita tai oikeastaan mitään muutakaan kivaa. Hyvän ihmisen lap...