Siirry pääsisältöön

rautakaupassa

Kaikki tuijottaa meitä. Silmäkulmasta näen että ne on pysähtyneet; miehiä, naisia, aikuisia, lapsia. Osa vaan tuijottaa, jotkut näyttää hämmentyneeltä, muutama siltä että tehkää nyt hyvät ihmiset jotakin. Vanhempi rouva leipoo vähän kauempana, tuleeko neuvomaan vai ei – tunnistan sen sen ilmeestä, olen nähnyt sen ilmeen monta kertaa. Onneksi se ei tule.

Me ollaan rautakaupan maaliosastolla ja jonotetaan meidän vuoroa tilaamaan maalia. Hetkittäin annan melkein periksi ja kävelen ulos kaupasta mutta jään kuitenkin jonoon. L ottaa pojat ja lähtee hakemaan hyllystä maaliteloja ja teippiä. M lähtee perään, kääntyy takaisin ja heittäytyy ulisten takasin lattialle.

Siinä se on. Rautakaupan betonisella lattialla keskellä lauantairuuhkaa. Mun tytär. Se näyttää ulkoisesti kahdeksan, tai yhdeksän vuotiaalta. Se on kuusi. Just nyt sen käytös on noin noin kaksivuotiaan tasolla. Ne ei tuijottais jos se olis kaksi. Ne tuijottaa, koska se on kuusivuotias joka näyttää kahdeksan- tai yhdeksänveeltä. Se nousee aina välillä ylös, takertuu muhun hetkeksi, itkee, ulisee ja kiljuu ja sit se palaa takaisin makaamaan lattialle itkien. Se potkii ja kierii. Sen jalat ei kanna sitä. Sen jalat ei toimi, se huutaa. Se sopertaa jostakin ulinan keskeltä ettei näillä kengillä kerta kaikkiaan pysy pystyssä. Hetkeä aiemmin niillä samoilla kengillä kuitenkin pärjäsi vielä ihan hyvin.

Mä seison jonossa. Tyynenä. Viileänä. Ikäänkuin kaikki olis ihan tavallista. Jätän lapseni käytöksen huomiotta ja aina kun se roikkuu mun mekossa ilmoitan sille tyynesti etten voi puhua sen kanssa niin kauan kuin se käyttäytyy näin. Juttelen sitten kun olen tilannut maalin ja hän on lakannut makaamasta lattialla ulisten.

L menee poikien kanssa katselemaan lattialaattoja. Mä kysyn myyjältä olisko mahdollista että se kutsuis toisen myyjän auttamaan. Edessä oleva pariskunta ei osaa päättää mitä ne haluaa ja mies on selkeästi vaivaantunut mun lapsen olemassaolosta, tai siis siitä että se kieltämättä on aika kuuluva, häiritsevä eikä millään muotoa asiallisen näkymätön.

Lopulta M istuu lattialaattakasan päällä. Mä istun sen vieressä ja kysyn miksi. Mä kysyn siltä mikä sen mieltä painaa. Se sanoo että sillä on jano. Mä sanon ettei se ole vastaus mun kysymykseen ja se sanoo et se olis halunnut istua ostoskärryssä. Sanon ettei sekään oikeastaan vastaa mun kysymykseen. Lopulta se saa sanottua et se haluis et mä haen sen koulusta aina silloin kun en oo töissä. Se ei halua tulla bussilla kotiin. Mä tiedän että me ollaan pääsemässä asian ytimeen. Kysyn siltä mitä bussissa on tapahtunut. Se sanoo että se on yksin. Se sanoo ettei sillä kotimatkalla ole yhtään ystävää bussissa kun kaikki muut joko haetaan, tai ne menee toisella bussilla. Mä sanon että se saa mennä kavereitten kanssa mustalla bussilla. Sanon et jos joku sanoo jotakin, puhun asiasta Reksille. Maanantaina M tulee kotiin toisessa bussissa. Se rauhoittuu. Mä lupaan että me voidaan seuraavaksi mennä ostamaan smoothiet lounaaksi, kun sillä kerran oli jano.


Mun lapsi on kuusi. Sitä ahdistaa. Sen on välillä vaikeeta pukea sen ahdistusta sanoiksi. Silloin se on taas kaksivuotias. Se on autisti. Taas hetken muistan että kyllä. Mun lapsi on autisti. Mä rakastan sitä. Silloinkin kun se makaa kaupan lattialla.  


Kommentit

  1. Kuvasitpa hienosti tilanteen. Mun mielestä sä myös toimit tosi rakentavasti, moni ei ois pystynyt samaan. Oot paras äiti M:lle! Älä välitä katseista, ne ei vaan ymmärrä. Mutta toivottavasti joku tuijottajista näki tilanteen hienon lopun! M. osasi muuten hyvin kertoa, mikä sitä harmitti�� Kiitos, kun kirjoitat tätä blogia!! T. Marketta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marketta. M on harjoitellut tätä ahdistuksen sanoittamista pitkään ja mä taas oon opetellut "onkimaan" sitä oikeeta syytä kun se ensin tarjoaa tukun hatusta tempaistuja ;)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

koulushoppailua amerikan malliin (osa 2)

Kolmen päivän retkellä me kierrettiin neljä koulua. Kouluista kaksi on julkisia yliopistoja ja kaksi yksityisiä. Kouluista yksi oli pieni, kaksi keskikokoista ja yksi suuri. Tämän kuun loppupuolella edessä on vielä retki tytön ykkösyliopistoon ja sen pienempään sisarukseen. Alun perin oli ajatus vierailla vielä osavaltion pohjoisosan julkisessa yliopistossa, mutta kesän retkellä löytyi parempia vaihtoehtoja.  Kouluvierailuilla tutustutaan koulun lisäksi myös paikkakuntaan, jolla koulu sijaitsee. Onhan silläkin väliä minkälaisessa ympäristössä kampus sijaitsee ja onko siellä mitään tekemistä koulun ulkopuolella. Näistä meidän kouluista Tättiksen ykkös- ja kakkosvaihtoehdot sijaitsevat Seattlen alueella. Nämä vaihtoehdot antaisivat tytön asua kotona ja säästää siten asumiskuluissa ja kun työpaikkakin on jo olemassa, olisi kaikin puolin helppoa pysyä täällä kotinurkilla. Yksi kouluista on osavaltion toiseksi suurimmassa kaupungissa, kaksi pikkukaupungeissa ja yksi paikassa, jossa ei o...

Oodi Julkiselle Opetukselle

Mikä jakaa ihmisiä enemmän kuin näkemys koulusta ja koulutuksesta? Täällä tiikeriäitien ja helikopterivanhempien luvatussa ihmemaassa, on tällainen suomalainen vanhempi, jonka mielestä lapset saa opiskella just mitä lystäävät (ainakin melkein) vähän kummajainen. Ei pelkästään kummajainen toisten vanhempien mielestä, vaan myös lasten ja nuorten silmissä. Outo on sellainen äiti, jonka lapsi voi ihan rauhassa valita valinnaisensa itse, opiskelkoon vaan teatterilavastusta tai keittämisen kemiaa. Kaikkea kannattaa kokeilla! Suomalaisen koulujärjestelmän kasvattina en koskaan oikeastaan edes harkinnut yksityiskoulua meidän lapsukaisille. Päinvastoin, huokaisin helpotuksesta kun kaksi kolmesta pääsi jopa kunnalliseen, ilmaiseen eskariin ja vain yhden eskarista jouduttiin maksamaan. Samoihin aikoihin opin myös ettei yksityiskouluilla ole täällä velvollisuutta järjestää erityisopetusta ja siksi moni yksityiskoulu viisaasti valitsee oppilaikseen ne joilla ei ole erityisen tuen tarvetta. Erikseen...

koulushoppailua amerikan malliin (osa 1)

Silloin joskus kauan aikaa sitten… siis oikeesti kauan aikaa sitten olin aloittelemassa abivuotta Helsingissä. Kukaan ei puhunut mistään muusta kuin kirjoituksista ja ehkä yliopistosta. Siinä opinahjossa jota minä kävin oli silloin 80-luvun loppupuolella olemassa tasan yksi yliopisto. Ihan jokainen meistä oli jatkamassa opintojaan Helsingin Yliopistossa, sitten kun sinne joskus pääsisi. Ainakin siltä se silloin tuntui. Todellisuudessa moni jatkoi lukiosta Helsingin Yliopistoon, muutama piti välivuoden tai kaksi. Joku luki ensin itsensä yo-merkonomiksi, muutama haki lastentarhanopettajaopistoon ja kai kaksi uskalsi lähteä pois Helsingistä. He lähtivät Mikkeliin opiskelemaan MBA-tutkintoa.  Tänä syksynä oma tyttäreni aloittaa täällä viimeistä vuottaan high schoolissa. Oikeasti hän opiskelee pian jo toista vuotta collegessa ja tulee valmistumaan lukiosta kädessään myös Associates Degree. Associate's Degree on Yhdysvalloissa tarjottava kaksivuotinen korkeakoulututkinto, jota suoritetaa...