Noukin koulun
edestä kyytiin M:n. Sillä on ranteessa se päävammaranneke ja repustaan se
kaivaa mulle kaksi paperia. Toinen on onnettomuusraportti, toinen on hakemus. M
kysyy saako se mennä. Lupaan katsoa hakemusta liikennevaloissa. Se puhui tästä
prujusta jo eilen, mut mulle ei oikein auennut mikä se on mitä se ehdottomasti
haluaa tehdä, mihin osallistuu koulukuraattori ja mitä varten pitää mennä
aikaisemmin kouluun. Valoissa silmäilen paperia ja esitän kasan kysymyksiä
lapselleni, ikäänkuin varmistaakseni että se oikeasti haluaa lähteä
politiikkaan, ja että se ymmärtää mihin se on hakemassa. Kyllä, M on hyvin
tietoinen tästä. Neiti on päättänyt hakea oman koulunsa oppilasneuvostoon ja on
aivan totaalisen vakuuttunut että myös tulee valituksi.
Tuntia myöhemmin
me istutaan psykiatrin huoneessa. Se kyselee meidän kesälomasta ja tulevasta
rantalomasta. Jutellaan niitä ja näitä ja samalla kertoilen M:n kouluvuoden
aloituksesta ja K:n toilailuista. K:n lääkeannosta päätetään vähän nostaa,
josko sillä saataisiin impulsiivisuutta vähän hallintaan ja jarrut jannulle –
ajattele ennen kuin toimit. Me puhutaan siitä miten uupunut M on koulupäivän
jälkeen ja miten se valittaa ettei se pysty keskittymään, ja miten ne kotona
helpot tehtävät on yllättäin koulussa vaikeita. Me puhutaan siitä että se saa
käyttää, ja käyttääkin sermiä mutta sekään ei auta. Me puhutaan miten se kotona
on omissa maailmoissaan tai hyperaktiivinen riehuja tai miten se raivoaa niin
ettei mitään rajaa. Me puhutaan siitä miten se hyökkää poikien kimppuun aika
pienestäkin. Kotiin me lähdetään kahden sijasta kolmen reseptin kanssa. K:lle
sitä samaa. M:lle sitä samaa ja uutena ADD-lääkitys.
 |
| menomatkalla meillä oli vielä ihan mukavaa |
Kotimatkalla
homma leviää käsin. K huutaa ja itkee ja raivoaa. Se on vihainen koska se
unohti tammikuussa lelun lentokoneeseen. Se haluaa lähteä Floridaan hakemaan sitä - nyt. Se kiukkuaa koska mä en ajaessani voi
näyttää puhelimesta valokuvia. Kysyn kumpi on tärkeämpää valokuvat vai sen turvallisuus? Turvallisuus. Muistutan sitä pitämään hampaat kuitenkin ihan
vaan itsellään, olemaan purematta vaikka kuinka kiukuttais. Samaan aikaan M vaatii
koko ryhmältä ehdotonta hiljaisuutta jotta se voi keskittyä ja luetella kaikkien
luokkatovereittensa nimet tietyssä järjestyksessä; ensin kaikki aakkosjärkässä,
sit tytöt ja tän jälkeen pojat, sit hiusten värin mukaan ja viimeiseksi nimen
pituuden mukaan. K:n kiukutessa mä yritän kertoa M:lle ettei kukaan muu ole
kovin innostunut tstä sen luetteloinnista mutta M ei kuule. O laulaa
kovaäänisen epävireisesti jotakin, ja M mätkii sitä vapaalla kädellään. Lasken
sataan, painan kaasua, toivon olevani kotona kädessä olut.
 |
| se kiipeää korkealle |
Kommentit
Lähetä kommentti