Siirry pääsisältöön

politiikkaa ja psykiatreja

Noukin koulun edestä kyytiin M:n. Sillä on ranteessa se päävammaranneke ja repustaan se kaivaa mulle kaksi paperia. Toinen on onnettomuusraportti, toinen on hakemus. M kysyy saako se mennä. Lupaan katsoa hakemusta liikennevaloissa. Se puhui tästä prujusta jo eilen, mut mulle ei oikein auennut mikä se on mitä se ehdottomasti haluaa tehdä, mihin osallistuu koulukuraattori ja mitä varten pitää mennä aikaisemmin kouluun. Valoissa silmäilen paperia ja esitän kasan kysymyksiä lapselleni, ikäänkuin varmistaakseni että se oikeasti haluaa lähteä politiikkaan, ja että se ymmärtää mihin se on hakemassa. Kyllä, M on hyvin tietoinen tästä. Neiti on päättänyt hakea oman koulunsa oppilasneuvostoon ja on aivan totaalisen vakuuttunut että myös tulee valituksi.




Tuntia myöhemmin me istutaan psykiatrin huoneessa. Se kyselee meidän kesälomasta ja tulevasta rantalomasta. Jutellaan niitä ja näitä ja samalla kertoilen M:n kouluvuoden aloituksesta ja K:n toilailuista. K:n lääkeannosta päätetään vähän nostaa, josko sillä saataisiin impulsiivisuutta vähän hallintaan ja jarrut jannulle – ajattele ennen kuin toimit. Me puhutaan siitä miten uupunut M on koulupäivän jälkeen ja miten se valittaa ettei se pysty keskittymään, ja miten ne kotona helpot tehtävät on yllättäin koulussa vaikeita. Me puhutaan siitä että se saa käyttää, ja käyttääkin sermiä mutta sekään ei auta. Me puhutaan miten se kotona on omissa maailmoissaan tai hyperaktiivinen riehuja tai miten se raivoaa niin ettei mitään rajaa. Me puhutaan siitä miten se hyökkää poikien kimppuun aika pienestäkin. Kotiin me lähdetään kahden sijasta kolmen reseptin kanssa. K:lle sitä samaa. M:lle sitä samaa ja uutena ADD-lääkitys.

menomatkalla meillä oli vielä ihan mukavaa

Kotimatkalla homma leviää käsin. K huutaa ja itkee ja raivoaa. Se on vihainen koska se unohti tammikuussa lelun lentokoneeseen. Se haluaa lähteä Floridaan hakemaan sitä - nyt. Se kiukkuaa koska mä en ajaessani voi näyttää puhelimesta valokuvia. Kysyn kumpi on tärkeämpää valokuvat vai sen turvallisuus? Turvallisuus. Muistutan sitä pitämään hampaat kuitenkin ihan vaan itsellään, olemaan purematta vaikka kuinka kiukuttais. Samaan aikaan M vaatii koko ryhmältä ehdotonta hiljaisuutta jotta se voi keskittyä ja luetella kaikkien luokkatovereittensa nimet tietyssä järjestyksessä; ensin kaikki aakkosjärkässä, sit tytöt ja tän jälkeen pojat, sit hiusten värin mukaan ja viimeiseksi nimen pituuden mukaan. K:n kiukutessa mä yritän kertoa M:lle ettei kukaan muu ole kovin innostunut tstä sen luetteloinnista mutta M ei kuule. O laulaa kovaäänisen epävireisesti jotakin, ja M mätkii sitä vapaalla kädellään. Lasken sataan, painan kaasua, toivon olevani kotona kädessä olut. 

se kiipeää korkealle

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...
Lähetä kommentti
Lue lisää

koekaniini - mukana tutkimustyössä

Puhelimen näytöllä vilkkuu liiankin tuttu puhelinnumero ”Yläkoulu – terveydenhoitaja”, on maanantai ja kello tuskin kymmentä. Tiedän jo ennen vastaamista, että mentävä on, hakemaan poika kotiin. Laitan palaverista äänet pois ja vastaan: ”Hei Alina, onko taas aika?” – Joo, ottanut lääkkeet 45 minuuttia sitten eikä olo helpota. Varttia myöhemmin harmaankalpea teini marssii huoneeseensa, sulkee verhot ja käy nukkumaan herätäkseen tunteja myöhemmin. Minä palaan mun palaveriin. Huonolla tuurilla sama kuvio toistuu myös tiistaina. Eletään helmikuun alkupäiviä ja vastaavanlaisia koulupoissaoloja on jo ehtinyt kertymään seitsemän, tammikuusta. Päänsärkypäiviä yhteensä reilu kymmenen. Laitan viestiä päänsärkypolille ja saan ajan seuraavalle viikolle.  Päänsärkypolin neurologi on ihan mieletön tyyppi. No, meidän lastensairaala nyt muutenkin on aika ihana, mutta jotenkin se miten nää kohtaa teinin ihmisenä, ei sairautena. Kyselee tietokonepelit ja elokuvat, myöntää avoimesti, että vaikka se e...
Lähetä kommentti
Lue lisää