Siirry pääsisältöön

neljäntenä adventtina

Neljäntenä adventtina meillä luettiin O:n toivomuksesta varmaan ekaa ja vikaa kertaa ruokarukous. Kaikki alkoi siitä että L oli puolihuolimattomasti sattunut ristimään kätensä. O tarttui hetkeen ja päätti lausua rukouksen.

Neljäntenä adventtina pappi puhui toivosta, ja meidän porot ja kirkon joulupaidasta kohteliaasti kieltäytynyt punamekkoinen tyttönen lauloivat kymmenien – tai ehkä sadan – muun lapsen kanssa kirkossa.



M ja toinen epäonnen mekko

Neljäntenä adventtina kirkossa sai ottaa valokuvia poron kanssa, ja mä oli ainoa jonossa seisovista joka oli nähnyt poroja myös luonnossa.





Neljäntenä adventtina M:n ratkennut mekko palautettiin kauppaan ja otettiin tilalle kympillä kaksi arkikäyttöön sopivampaa mekkoa. Tämänpäiväinen mekko oli jo toinen kappale samasta mekosta, eka ratkes samasta kohtaa kuin toinenkin ja myymäläpäällikkö totes anteeksipyytäen ettei me oltu ainoita joilla oli ollut tän vaatekappaleen kanssa vastaavia ongelmia ja että tehtaalla mietitään jo mistä moinen johtuu. Peek panostaa laadukkaisiin lastenvaatteisiin eikä rikkimennyt vaate edusta sitä mitä brändi haluaa itsestään kertoa. Meillä on pojilla Peekin paitoja ja shortseja, jotka on kolmatta vuotta käytössä. 

Neljäntenä adventtina M ja O kävi parturissa, O elämänsä ensimmäistä kertaa. O itki ja M halus leikata hiuksensa kerroksittain. O ei itkenyt raivokkaasti ja kapinoiden, vaan O:n poskelle vierähti ensin yksi ja sitten toinen hiljainen kyynel. Mä otin sitä kiinni kädestä ja lopulta me päästiin konsensukseen siitä et leikataan vaan niin vähän ettei sitä edes huomaa. Viimeiseksi parturi suihkautti sen hiuksiin surffarisuihketta. M sai kerroksensa ja L totesi huokaisten et seuraavaksi se varmaan keksii haluta raitoja.

M:lla päällä toinen uusista mekoista




Neljäntenä adventtina kinkku vaihdettiin suolakylvystään raikkaaseen, puhtaaseen veteen ja me avattiin pullo parempaa punaviiniä. Keittiössä on kolme kulhollista ruislimpputaikinaa lepäämässä huomiseen.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pikkuinen kullanmurunen, olet kamala

Partioliivin juhlakuntoon saattamiseen tarvitaan viiniä. Näillä läpysköillä kun on tarkka järjestys ja tarkat paikat liivinssä. Me telttaillaan. Tai oikeastaan minä ja kaksi lasta telttaillaan – olkkarin lattialla, koska kuka nyt tuolla karhujen ja kojoottien seassa nukkuis takapihalla – se kolmas lapsi ulostettiin käytöshäiriön takia teltasta joskus kymmenen pintaan, ja nukuttuaan ensin yläkerrassa faijansa kainalossa se pelaa nyt Minecraftia onnellisena omasta rauhasta. Kaksi telttailijaa nukkuu vielä. Tilanteen autenttisuuden lisäämiseksi alakerran ikkunat on apposen auki ja mä juon aamukahviani villapaidassa – ihan kuin oikealla leirillä. Tosin kahvi tulee keittimestä ja takapuolen alla on tuttu tuoli. Kohta ne mussukat kömpii ulos teltasta ja puolisen tuntia siitä on ihan mahdollista että kaipaan taas maanantaiaamua ja tyopaikan tasapainoista rauhaa. Mun mielikuvissa aamu on sellainen mukavan seesteinen, tehdään yhdessä ja meillä on kivaa... Käytäntö on osoittautunut olem...

kuin Harry Potterissa

- Kävitkö kotona viikonloppuna? - Kävin, tulin eilen illalla takaisin. - Miltä sodan runtelemassa Portlandissa näytti? - Oli pelottavaa! Naapurissa oli vuohijoogaa ja donitsi kauppaan oli törkeä jono.  Naurua, mutta naurun takana asuu myös huoli.  - Joko kuulit mitä ”SE” sanoi tänään? - En lue enää uutisia, tulen liian vihaiseksi… tai surulliseksi. - En minäkään. Tai, eilen luin ja itkin. Päätin taas olla lukematta. - Joko otit Covid rokotteen? - Joo. Otin. Ostin samalla Tylenolia (parasetamolia) tukeakseni omaa sisäistä autistiani.  Seurue remahtaa nauruun opettajainhuoneessa ja tunnelma kevenee taas. Keskustelu siirtyy vesisateeseen ja syksyyn ja kissoihin.  Minä luen edelleen uutisia, luen niitä useammasta lähteestä, täältä ja Euroopasta. Luen liberaaleja ja konservatiivisia uutisia. Usein pudistelen päätäni ja huokaan, mietin että miten oikeasti voi olla näin hullua tässä maassa. Virnistän kun rauhanpalkinto menee sivu suun. Tuuletan opettajakolleegoiden kanssa, ...

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...