Siirry pääsisältöön

mekko tekee paluun

vaatehuoneen löytöjä
mekko - GAP, jakku - Bryn Walker
laukku - Dooney & Bourke, sandaalit - Tory Burch


Paikallisgallupista päätellen en ole yksin, sillä koulubussipysäkillä jokainen äiti yhtyi mun mielipiteeseen; mekko ja pienet lapset ei kuulu yhteen. Ennen lasten syntymää vietin kesäni, noh kesämekoissa. Satunnaisesti kuljin hameessa, shortseissa en koskaan. Kesäasu oli mekko tai hame.

Sitten syntyi M. Muutaman kerran Fredde huomautti etten voi pyllistellä mekossa. Lattialla istuminen ja vaipanvaihtaminenkin oli hankalaa lyhyessä mekossa tai kapeassa hamosessa, puhumattakaaqn imettämisestä. Ostin shortsit. Täällä kun ihan oikeasti kukaan täyspäinen ei kulje kesällä pitkissä housuissa – oikeesti. Niin miehet kuin naiset käyttää kesällä shortseja (tai naiset mekkoa tai hametta), ihann yhtälailla työpaikalla kuin kaupungillakin. Taannoin seurasin yhden muoti- ja tyyliblogistin karibianristeilyä, enkä voinut olloa ihmettelemättä ettei tyypillä kertaakaan ollut shortseja asukuvissa, oltiin sentään lomalla - Karibialla. M täytti vuoden ja yritin uudestaan mekkoa. Taaperoni nosti niin mun, kuin omankin mekkonsa helmaa, ja hiveli mielellään mun takapuolta siellä mekon alla, eikä se mun pyllistelyn tarvekaan vähentynyt. Shortsit tuli ja jäi. Mekot säilöttiin hamosten kanssa vaatekaappiin.

Syntyi pojat ja mekot sai maatua vaatehuoneeseen. Lopulta keksin laittaa shortsit mekon alle, vähän samaan tapaan kuin tytöille laitetaan täällä fillarishortsit mekon alle. Jälkimmäisen tarpeellisuuden ymmärsin M:n roikkuessa rekissä synttärikutsuilla. M:lla oli yllään mekko. Alushousut tosin oli jääneet kotiin. Sen jälkeen M:lla on ollut ne pyöräilyshortsit niin mekon, kuin hameenkin alla - AINA. Viimeksi tänään mietin tätä asiaa O:n kevätjuhlissa. Näyttämön eturivissä kun istui O:n koulutoveri mekko korvissa. Pikkarit sillä kyllä oli jalassa, mutta kädet siellä pikkareissa. Totesin taas kerran että onneksi M:lla on aina ne shortsit siellä hamosen alla.

Vähän reilut seitsemän vuotta siihen meni. Seitsemän kesää kuljin shortseissa. Joko shortseissa ja paidassa, tai shortseissa ja mekossa. Välillä ostin uusiakin mekkoja, ja lopulta nekin jäi kuitenkin käyttämättä. Koska, pyllistely. Koska pienet sormet helman alla. Vasta tänä keväänä mekot ovat varsinaisesti palanneet garderoobiin. Fredde on useammankin kerran kysäissyt et mistä toikin mekko on tullut, ja vastaus on aina ollut sama - vaatehuoneesta. Edelleen ne pienet sormet pyrkii sinne mekon alle, mutta nykyään niitten omistajalle voi sanoa ettei niin voi tehdä. Kevät on ollut poikkeuksellisen lämmin, ja sen normaalin keväisen sateen, harmauden ja kylmän sään on korvannut paahtava helle. Mekko tulee todelliseen tarpeeseen.


Meillä ei enää ole taaperoita. Meillä ei enää ole leikki-ikäisiäkään. Huomenna meillä on kolme koululaista. Tervetuloa takaisin mekko!

mekko - Soma Intimates
sandaalit - Tory Burch

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pikkuinen kullanmurunen, olet kamala

Partioliivin juhlakuntoon saattamiseen tarvitaan viiniä. Näillä läpysköillä kun on tarkka järjestys ja tarkat paikat liivinssä. Me telttaillaan. Tai oikeastaan minä ja kaksi lasta telttaillaan – olkkarin lattialla, koska kuka nyt tuolla karhujen ja kojoottien seassa nukkuis takapihalla – se kolmas lapsi ulostettiin käytöshäiriön takia teltasta joskus kymmenen pintaan, ja nukuttuaan ensin yläkerrassa faijansa kainalossa se pelaa nyt Minecraftia onnellisena omasta rauhasta. Kaksi telttailijaa nukkuu vielä. Tilanteen autenttisuuden lisäämiseksi alakerran ikkunat on apposen auki ja mä juon aamukahviani villapaidassa – ihan kuin oikealla leirillä. Tosin kahvi tulee keittimestä ja takapuolen alla on tuttu tuoli. Kohta ne mussukat kömpii ulos teltasta ja puolisen tuntia siitä on ihan mahdollista että kaipaan taas maanantaiaamua ja tyopaikan tasapainoista rauhaa. Mun mielikuvissa aamu on sellainen mukavan seesteinen, tehdään yhdessä ja meillä on kivaa... Käytäntö on osoittautunut olem...
Lue lisää

kuin Harry Potterissa

- Kävitkö kotona viikonloppuna? - Kävin, tulin eilen illalla takaisin. - Miltä sodan runtelemassa Portlandissa näytti? - Oli pelottavaa! Naapurissa oli vuohijoogaa ja donitsi kauppaan oli törkeä jono.  Naurua, mutta naurun takana asuu myös huoli.  - Joko kuulit mitä ”SE” sanoi tänään? - En lue enää uutisia, tulen liian vihaiseksi… tai surulliseksi. - En minäkään. Tai, eilen luin ja itkin. Päätin taas olla lukematta. - Joko otit Covid rokotteen? - Joo. Otin. Ostin samalla Tylenolia (parasetamolia) tukeakseni omaa sisäistä autistiani.  Seurue remahtaa nauruun opettajainhuoneessa ja tunnelma kevenee taas. Keskustelu siirtyy vesisateeseen ja syksyyn ja kissoihin.  Minä luen edelleen uutisia, luen niitä useammasta lähteestä, täältä ja Euroopasta. Luen liberaaleja ja konservatiivisia uutisia. Usein pudistelen päätäni ja huokaan, mietin että miten oikeasti voi olla näin hullua tässä maassa. Virnistän kun rauhanpalkinto menee sivu suun. Tuuletan opettajakolleegoiden kanssa, ...
Lähetä kommentti
Lue lisää

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...
Lähetä kommentti
Lue lisää