Siirry pääsisältöön

niistä tuli isoja

Kesäkuun ekan kunniaksi sataa vettä. Ei siellä kylmä ole, mutta märkää. Hyvä että on. Sadetta tarvitaan ja sateesta huolimatta edessä taitaa olla kuivin kesä vuosiin. Kuvernööri on julistanut jo hätätilan kuivuuden takia. Lämmöllä ja paisteella on nurjat puolensa.

Koko päivän ajan ees ja taas... bussipysäkille-lastenlääkäriin-kouluun-kauppaan-kouluun-toiseenkauppaan-toiseenkouluun-kotiin-kolmanteenkouluun-kiipeilysalille-kotiin. Samalla kuvaan.

Sunnuntaiaamuna joskus liian aikaisin kuulen pääni vierestä kaksi ääntä. Ne kertoo mulle että alakerran vessassa on käärmeitä. Mutisen unissani et ai oikeestiko? Ihan oikeesti ne molmennat vastaa. Hetken tuumaan pitäiskö kuitenkin nousta ja mihin numeroon soittaisin jos meillä oikeasti on vessassa käärmeitä; poliisille? Teksasissa on viime viikolla löytynyt matelijoilta vähän kaikkialta, tulvien takia. Tajuan kuitenkin esittää sen tärkeimmän kysymyksen; ”Onko ne eläviä?” – Ei oo. Mut tuu kattoo niitä! ”Tuun ihan kohta.” Nukahdan uudestaan.



Puoliyhdeksän jälkeen nousen ja hiivin alakertaan keittämään kahvia itselleni. Vastassa on ne kaksi poikaa jotka ilmoitti mulle vessan käärmeistä. Riemukkaasti ne ilmoittaa mulle kattaneensa aamiaispöydän. Ja niin ne on. Ne sanoo et aikuiset istuu vierekkäin niin lasten ei tartte tapella kuka istuu kenenkäkin vieressä. Meille on isot lautaset, K keittää mulle kahvia. Freddellä on kahvimukin paikalla shampanjalasi ja se hymyilee salaa. Itselleen ne on laittaneet melamiinilautaset, murokulhot, juomapullot. Juomapulloissa on vettä ja pirtelöpillit.



Ne auttaa mua laittamaan aamiaista. Hakee pakastimesta sämpylöitä ja kaivaa jääkaapista mansikat, juustot, makkarat ja voin. Hilloa tietysti myös. K ilmoittaa mulle kumartaen että frouvan kaffet olis nyt valmiit, mut varo, se on tosi kuumaa. Me istutaan pöytään ja ne voitelee itse leipänsä. Kaksikko latoo lautasilleen leivän lisäksi melonia ja mansikoita. Ne tekee itse.




Katson niitä siitä pöydän toiselta puolelta ja mietin että ne täyttää keskiviikkona viisi. Mun pojat. Isot ja osaavat. Syksyllä ne menee kouluun, ne isot ja osaavat. Yhtäkkiä olen varma siitä että ne on valmiita kouluun. Mun pojat.


Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pikkuinen kullanmurunen, olet kamala

Partioliivin juhlakuntoon saattamiseen tarvitaan viiniä. Näillä läpysköillä kun on tarkka järjestys ja tarkat paikat liivinssä. Me telttaillaan. Tai oikeastaan minä ja kaksi lasta telttaillaan – olkkarin lattialla, koska kuka nyt tuolla karhujen ja kojoottien seassa nukkuis takapihalla – se kolmas lapsi ulostettiin käytöshäiriön takia teltasta joskus kymmenen pintaan, ja nukuttuaan ensin yläkerrassa faijansa kainalossa se pelaa nyt Minecraftia onnellisena omasta rauhasta. Kaksi telttailijaa nukkuu vielä. Tilanteen autenttisuuden lisäämiseksi alakerran ikkunat on apposen auki ja mä juon aamukahviani villapaidassa – ihan kuin oikealla leirillä. Tosin kahvi tulee keittimestä ja takapuolen alla on tuttu tuoli. Kohta ne mussukat kömpii ulos teltasta ja puolisen tuntia siitä on ihan mahdollista että kaipaan taas maanantaiaamua ja tyopaikan tasapainoista rauhaa. Mun mielikuvissa aamu on sellainen mukavan seesteinen, tehdään yhdessä ja meillä on kivaa... Käytäntö on osoittautunut olem...

kuin Harry Potterissa

- Kävitkö kotona viikonloppuna? - Kävin, tulin eilen illalla takaisin. - Miltä sodan runtelemassa Portlandissa näytti? - Oli pelottavaa! Naapurissa oli vuohijoogaa ja donitsi kauppaan oli törkeä jono.  Naurua, mutta naurun takana asuu myös huoli.  - Joko kuulit mitä ”SE” sanoi tänään? - En lue enää uutisia, tulen liian vihaiseksi… tai surulliseksi. - En minäkään. Tai, eilen luin ja itkin. Päätin taas olla lukematta. - Joko otit Covid rokotteen? - Joo. Otin. Ostin samalla Tylenolia (parasetamolia) tukeakseni omaa sisäistä autistiani.  Seurue remahtaa nauruun opettajainhuoneessa ja tunnelma kevenee taas. Keskustelu siirtyy vesisateeseen ja syksyyn ja kissoihin.  Minä luen edelleen uutisia, luen niitä useammasta lähteestä, täältä ja Euroopasta. Luen liberaaleja ja konservatiivisia uutisia. Usein pudistelen päätäni ja huokaan, mietin että miten oikeasti voi olla näin hullua tässä maassa. Virnistän kun rauhanpalkinto menee sivu suun. Tuuletan opettajakolleegoiden kanssa, ...

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...