Siirry pääsisältöön

hömpötyksiä



Täällä meidän kylillä väri on nyt violetti. Voi se ehkä olla sellainen polttava pinkkikin, mutta useimmiten se on violetti. Ei mikään pehmeän huomaamaton munakoiso, vaan ihan aito ja rohkea väri, sellainen kuin lupiinin kukka.

Sitä on kaikilla. Lapsista vanhuksiin. Osalla kokonaan, useimmilla raitoina tai dippauksena, mutta violettia sen on oltava. Fredden töissäkin violetti on päivän väri ja ainakin viidellä M:n koulun vanhemmalla on violetti raidotus tai dippaus. O:n koulukaverin äidin hiukset on kokonaan violetit.

Naamis täyttyy violeteista väripurkeista ja valokuvista kotikokeilun tuloksista. Yks tekee koolaidilla, toinen punaisella hiusvärillä valkaistuun. Kolmas on tilannut netistä violettia. Mäkin tiedän jo, että ensin pitää valkaista jotta se kirkas väri tarttuu myös kirkkaana. Kampaajan varauskirjat täyttyy värjääjistä, pitää saada violettia tukkaan. Kosmetiikkaliikkeistä saa poispestäviä pikavärejä, niitä jotka voi aina iltaisin pestä pois.

Leikkasin eilen M:n tukan. Siinä tuolilla istuessa sekin kysyi voisko se saada violetteja raitoja. Kylppäriin ilmestyy samaan aikaan O joka sanoo et sekin haluu. Tottahan toki, leikkaus ja violetit raidat. Toiselle pelkät raidat.

Väistämättä tulee mieleen Hunger Games ja se miten mahdollisimman luonnoton oli in. Aamuisin levitän omiin hiuksiini sitä samaa violettia raitoina. Pitäähän munkin olla trendikäs violetti.



Kommentit

  1. Okei nyt mä tiedän minne mä kuuluisin ;) Hgissä näkee paljon värejä nykyisin kans, mutta outoa silti olen ainoa tuntemani henkilö, jolla on violettia. Itse asiassa kun mietin, niin en tunne ketään muuta väripäätä vaikka muutkin värit laskettais. Mun mieli havittelis jo lisäksi muita sävyjä, hot pinkkiä ja vähän enemmän tuhkanharmaata. Oon kohta joku my little pony.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unohdin mainita että O:n rinnakkaisluokan opettajalla on pinkit hiukset!

      Poista
  2. Jännä ilmiö kyllä! Mitenköhän äkkiä se menee ohi.. Liittyykö väri politiikkaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tällä kyllä nyt taida olla mitään tekemistä politiikan kanssa. Kyllä tää on ihan vaan muoti-ilmiö :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...

rokotukset ei oo mikään uskon asia

Istun puolitietoisesti muurahaispes ään. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia, niitä jotka eivät ole nähneet mitä tapahtuu jos lapsi sairastuu polioon. Niihin jotka eivät tiedä että tuhkarokko on vaarallinen sairaus. Niihin jotka eivät tiedä että vihurirokkoon tai sikotautiin voi kuolla. Niihin jotka uskovat että rokotukset ovat vaarallisia, ja että maailma olisi parempi ilman. Niihin jotka eivät enää tiedä minkälainen maailma oli ennen. Niihin joilla on varaa olla rokottamatta, vai onko? vaccine infographic created by Leon Farrant Kuinka monta kertaa multa on kysytty että tiedänkö rokotteitten aiheuttavan autismia? Kuinka monta kertaa olen vastannut etten tiedä. Kuinka monta kertaa olen kertonut ettei se ole totta. Tuhkarokkoepidemia alkoi huvipuistosta. Se alkoi sieltä minkä pitäisi olla ”the happiest place on earth.”  Siinä on jotakin kornia. Siis siinä, että se lähti just sieltä. Tosiasiassa on enemmän kuin ...

tikapuita ylös maailmassa

Kulunut viikko on epäilemättä ollut haastavin. Siis haastavin sen jälkeen kun aloitin lokakuun 12. päivän aamuna orientaatiolla. On torstai-ilta ja tällä viikolla minä olen soittanut satoja puheluita, ottanut vastaan kymmeniä puhelinvastaajaviestejä, vastannut tsiljoonaan puheluun, käynyt läpi 31 uuden potilaan sisäänotto- haastattelua. Sivussa olen hoitanut normiajanvarausta ja soitellut ihmisille (150) muistuttelupuheluita erilaisita operaatioista, lääkäriajoista, verikokeista ja kuvantamistapahtumista.... unohdinko mainita että mulla on keuhkoputkentulehdus, infektioastma ja työpäivän keskimitta on ollut vajaat kymmenen tuntia. Keskiviikkona kai, totesin esimiehelleni että saatan ehkä karata. Ai, mihin – se kysyi, enkä osannut vastata. Vastasin sen sijaan seuraavasti; ”Kysyit multa taannoin kuinka mä kestän jatkuvia keskeytyksiä työssä, ja silloin sanoin että hyvin. Tänään väittäisin että olen lähestymässä takarajaa, kun puran puhelimesta kymmenen viestiä ja ennen kun...