Siirry pääsisältöön

lehteen


Kai se oli maaliskuun puoltaväliä kun sähköpostiin kolahti viesti missä etsittiin halukkaita Kodin Kuvalehden juttuun Seattlen suomalaisista naisista. Ilmoittauduin mukaan. Mikäs sen hauskempaa kun päästä mukaan ruokajuttuun ja tavata samalla vanhoja tuttuja.




Vähän mua hymyilytti toimittajan etsiessä mukaan diversiteettiä täällä asutuissa vuosissa kun mukaan ilmoittautuneista tuorein oli kuitenkin asunut täällä vuosia - yhdeksän.  Oli toki se joka oli kerran lähtenyt takaisin kotiin Suomeen ja myöhemmin palannut takaisin tänne. Mutta ei ketään joka olis käymässä vaan. Olishan täältä löytynyt niitä vastatulleitakin, ja sellaisia joiden tavoite on olla vuosi tai kaksi, ne joiden katse ja oikea koti on kuitenkin Suomessa. Niitten maailma kun epäilemättä näyttää aika erilaiselta kuin meidän, joilla takana on vuosia tai vuosikymmeniä. Meidän joilla on kaikilla on tämän maan kansalaisuus. Meidän joiden elämä on täällä. Meidän joilla ei rutinoista huolimatta ole aikomustakaan lähteä mihinkään, saati palata yhtään minnekään. Suomi on jo kauan aikaa sitten lakannut olemasta koti. Se on ehkä rakas ja tärkeä, osa omaa identiteettiä, mutta koti se ei enää ole. Koti on täällä.





Toukokuisessa illassa me sit tavattiin. Tekemään yhdessä ruokaa, juttelemaan ja vaihtamaan kuulumisia. Joku sanoi nähneensä mut viimeksi kun mulla oli kaksosvauvat. Mä sanoin et ne vauvat täyttää ensi viikolla viisi. Kuvaaja oli järkännyt kuvattavaa kotia. Toimittaja halusi puhua jokaisen kanssa myös erikseen. Jokainen ruoka kuvattiin yhdessä ja erikseen, lopulta ne syötiin kylminä. Ei haitannut. Alakerran viinikellarista löytyi illan viinit. Tiesin jo etukäteen kenen kanssa taittaisin sanan peistä, niin varmasti se toinenkin tiesi. Oli uusiakin tuttuja, tosin vain yksi. Senkin kohdalla oli jotenkin hassua et meillä on kuitenkin yhteisiä ystäviä enemmän kuin kourallinen.


Omassa osuudessani kerroin omasta elämästäni. Lapsista, perheestä, unelmista. Siitä miten tänne päädyttiin ja siitä miten meistä tuli amerikkalaisia. Kerroin erityisestä vanhemmuudesta ja siitä minkälaista se on täällä meillä. 









Sitä en tiedä koska juttu tulee lehteen. Voi olla että myöhemmin tänä kesänä, tai ehkä kuitenkin vasta ensi vuonna... meillä oli kuitenkin kivaa ja oli hauskaa päästä mukaan.



Tunnisteet:

Kommentit

  1. Melina28. toukokuuta 2015 klo 8.32

    Kaunis koti ja mitkä näkymät! Mehän asutaan kaikki ulkomailla näin, eikös ;) Toivottavasti juttu tulee lehteen ennenkuin oma tilaus loppuu.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...
Lähetä kommentti
Lue lisää

koekaniini - mukana tutkimustyössä

Puhelimen näytöllä vilkkuu liiankin tuttu puhelinnumero ”Yläkoulu – terveydenhoitaja”, on maanantai ja kello tuskin kymmentä. Tiedän jo ennen vastaamista, että mentävä on, hakemaan poika kotiin. Laitan palaverista äänet pois ja vastaan: ”Hei Alina, onko taas aika?” – Joo, ottanut lääkkeet 45 minuuttia sitten eikä olo helpota. Varttia myöhemmin harmaankalpea teini marssii huoneeseensa, sulkee verhot ja käy nukkumaan herätäkseen tunteja myöhemmin. Minä palaan mun palaveriin. Huonolla tuurilla sama kuvio toistuu myös tiistaina. Eletään helmikuun alkupäiviä ja vastaavanlaisia koulupoissaoloja on jo ehtinyt kertymään seitsemän, tammikuusta. Päänsärkypäiviä yhteensä reilu kymmenen. Laitan viestiä päänsärkypolille ja saan ajan seuraavalle viikolle.  Päänsärkypolin neurologi on ihan mieletön tyyppi. No, meidän lastensairaala nyt muutenkin on aika ihana, mutta jotenkin se miten nää kohtaa teinin ihmisenä, ei sairautena. Kyselee tietokonepelit ja elokuvat, myöntää avoimesti, että vaikka se e...
Lähetä kommentti
Lue lisää