ei hatuille ja takeille

aamulla bussipysäkillä 11C, iltapäivällä 26C

Me seistään pihalla odottamassa K:n bussia. Kello on vähän yli kahdeksan. Sillä on shortsit ja jalkapallopaita, tarjosin sille pitkähihaista, mut se ei kuulemma tarvii. On yksitoista astetta lämmintä. Sama kuvio toistuu kahden seuraavan kanssa, toisella on kesämekko ja O:lla shortsit ja t-paita. Ei pitkähihaista. Ei takkia. Mutta eipä ole monella muullakaan. Itse seison bussipysäkillä fliseessä, niin seisoo muutkin vanhemmat.

koirapuistossa

Muistan miten aikanaan kauhistelin pakkasaamuna t-paidoissa bussipysäkeillä seisovaa nuorisoa; ”Hullujako ne on? Eikö niitten vanhemmat sano mitään? Nehän saa keuhkokuumeen ja kuolee...” Ensimmäisen elinvuotensa M:lla oli asianmukaisesti pipo päässä ja lapaset kädessä. Sit se oppi repimään lapaset pois ja lapasten jälkeen lensi hattu. Pojilla ei vauva-aikojen jälkeen ole ollut hattuja, ne ei haluu enkä mä katso vaivan arvoiseksi tapella. Toisaalta, eipä mullakaan ole päässä sen enempää pipoa kuin hellehattuakaan.

Koulussa opettajat kannustaa lasta omaan päätöksentekoon ja vastuun ottamiseen pukeutumisessa. Jos kuljet talvella ilman takkia, tulee kylmä. Harvempi siihen on kuitenkaan kai kuollut, siis siihen että palelee muutaman minuutin. O kulkee shortseissa käytännössä vuoden ympäri. O ei ole yksin. Niin kulkee moni muukin. Pitkin hampain se vetää pitkähihaisen päälle, mutta takkia se ei käytä. Takin virkaa toimittaa toppaliivi. Enää se ei edes omista takkia. Toisaalta se talvisen kirpakka pakkasaamu lämpenee nopeasti ja useimmiten iltapäivästä ollaan ainakin lähellä kymmentä astetta. 

O:n luokkahuoneessa

Sähköpostiin kolahtaa kuva Suomesta. Serkut leikkii pihalla ja niillä on asianmukaiset vaatteet. Välikausihaalarit, goretexkengät, rukkaset ja pipot päässä. Kuva ei kerro lämpötilaa. Kai siellä on kylmä. Sukulaisten ja tuttavien lapsista otettuja kuvia katsoessani huomaan että suomalaisella lapsella on aina hattu päässä; syyspipo-talvihattu-kevätpipo-kesäpipo-hellehattu. Meidän perheessä mä olen ainoa joka edes omistaa moisen vaatekappaleen, siis pipon. Hellehattua en omista edes minä.

Ei sen puoleen, en usko että pärjäisin suomalaisissa haalaritalkoissa syksystä kevääseen päivääkään... meidän elämä kun nykyään kulkee näissä asioissa jotenkin näin: ”Hakekaa vaatteet ja pukekaa päälle!” Tätä lausetta saatetaan tosin toistaa vartissa satakuntakertaa. Seuraava vaihe on se missä lähetän K:n vaihtamaan päälleen puhtaat vaatteet ja käännän O:n kanssa sen paidan ensin oikeinpäin ja sit niin että lappu on niskassa. Kommentoin että se näyttää kesäiseltä (myös tammikuussa). M:lta kysyn toisinaan unohtiko se hameen, tai muistutan sitä koulun pukeutumiskoodista. Koulussa kun ei suvaita hihattomia toppeja tai liian lyhyitä shortseja. Legginsien päällä pitää olla mekko tai hame. Viimeisessä vaiheessa muistutan kengistä, kukaan ei käytä sukkia sen enempää kesällä kuin talvellakaan – ei se mitään, en mäkään – ja tarkistan että niillä on kaikilla ainakin housut ja paita, tai mekko. Viimeinen kysymys liittyy alushousuihin; ”Onko kaikilla alkkarit jalassa?” Yleensä ainakin yksi joutuu palaamaan yläkertaan hakemaan myös alushousut ylleen. Niin että, mihin mä joutuisin jos mun pitäis vielä miettiä haalareita, hanskoja ja hattujakin.

Onhan tää ilmastokin suosiollisempi. Haasteita tulee lähinnä suurista lämpötilaeroista aamun ja iltapäivän välillä. Pakkasta on muutamana aamuna vuodessa ja vain harvoin lämpötila on iltapäivästä enää pakkasella. Keväällä aamun kymmenestä asteesta noustaan jonnekin kahdentoista ja kolmenkymmenen välimaastoon. 

lounaalla Fredden töissä