Siirry pääsisältöön

perjantaina

äiti ja sen lapset


Martta on nyt kahden viikon ikäinen. Me shoppaillaan M:n kanssa netissä kaulapantoja ja M lukee koirakirjoja. Jannut katsoo telkkarista jokaisen löytämänsä koiravideon. Jos jotakin, niin tämä koira on odotettu.

katsokaa nyt näitä MimiGreen:n ihanuuksia


M lähti aamulla retkelleen. Se oli niin innoissaan että seisoi pihalla reppu pakattuna jo varttia ennen lähtöä. Repussa sillä oli eväät, rahat ja sukat trampoliinimestaa varten. Jannut oli katkerina, ja K oli täysin vakuuttunut siitä et sen tikit kestää kyllä muutaman tunnin trampoliinilla. Mä en ollut ihan yhtä varma aiheesta ja me jäätiin kotiin.



Tai kyl me ajettiin O:n silmälääkäriin, ja käytiin kaupassa. Silmälääkäri oli tyytyväinen siihen että silmälasit selkeesti ajaa asiansa ja niin kuin me ollaan itsekin huomattu pojan syvyysnäkö, lähinäkö ja silmien yhteistyö on lasien myötä ihan uudella tasolla. Käytännössä tää tarkoittaa että mies voi nyt kävellä metsäpolulla kaatumatta muutaman askeleen välein ja että palloa heittäessä se yrittää ottaa kiinni yhtä palloa sen entisen neljän sijaan. Onhan se nyt aika haasteellista yrittää päättää mikä niistä neljästä pallosta verkkokalvolla on oikea pallo, ja retkeilykin on kivempaa kun ei oo jatkuvasti polvet ruvella.

Tosiasiassa kaksikolla on ollut selkeesti kiva päivä. Ne unohti siskon retken epäreiluuden viidessä minuutissa ja sen jälkeen ne on leikkineet. Nytkin pojat on leikkineet olkkarissa toista tuntia legorakennelmillaan, kun joukosta puuttuu se ehdoton ja määräilevä isosisko.




Mä oon saanut hoidettua asioita, soitettua puheluita ja lähetettyä sähköposteja. Vakuutusyhtiön vaihtamisessa kun se suurin homma ei ole vaihtaa vakuutusyhtiötä vaan se että joutuu vaihtamaan apteekin. Osassa apteekeista tää käy kätsästi, mutta tällä kertaa lääkärin piti uusia jokainen resepti siihen uuteen apteekkiin... tarvittiin jokunen puhelu/nettikaavake. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pikkuinen kullanmurunen, olet kamala

Partioliivin juhlakuntoon saattamiseen tarvitaan viiniä. Näillä läpysköillä kun on tarkka järjestys ja tarkat paikat liivinssä. Me telttaillaan. Tai oikeastaan minä ja kaksi lasta telttaillaan – olkkarin lattialla, koska kuka nyt tuolla karhujen ja kojoottien seassa nukkuis takapihalla – se kolmas lapsi ulostettiin käytöshäiriön takia teltasta joskus kymmenen pintaan, ja nukuttuaan ensin yläkerrassa faijansa kainalossa se pelaa nyt Minecraftia onnellisena omasta rauhasta. Kaksi telttailijaa nukkuu vielä. Tilanteen autenttisuuden lisäämiseksi alakerran ikkunat on apposen auki ja mä juon aamukahviani villapaidassa – ihan kuin oikealla leirillä. Tosin kahvi tulee keittimestä ja takapuolen alla on tuttu tuoli. Kohta ne mussukat kömpii ulos teltasta ja puolisen tuntia siitä on ihan mahdollista että kaipaan taas maanantaiaamua ja tyopaikan tasapainoista rauhaa. Mun mielikuvissa aamu on sellainen mukavan seesteinen, tehdään yhdessä ja meillä on kivaa... Käytäntö on osoittautunut olem...

kuin Harry Potterissa

- Kävitkö kotona viikonloppuna? - Kävin, tulin eilen illalla takaisin. - Miltä sodan runtelemassa Portlandissa näytti? - Oli pelottavaa! Naapurissa oli vuohijoogaa ja donitsi kauppaan oli törkeä jono.  Naurua, mutta naurun takana asuu myös huoli.  - Joko kuulit mitä ”SE” sanoi tänään? - En lue enää uutisia, tulen liian vihaiseksi… tai surulliseksi. - En minäkään. Tai, eilen luin ja itkin. Päätin taas olla lukematta. - Joko otit Covid rokotteen? - Joo. Otin. Ostin samalla Tylenolia (parasetamolia) tukeakseni omaa sisäistä autistiani.  Seurue remahtaa nauruun opettajainhuoneessa ja tunnelma kevenee taas. Keskustelu siirtyy vesisateeseen ja syksyyn ja kissoihin.  Minä luen edelleen uutisia, luen niitä useammasta lähteestä, täältä ja Euroopasta. Luen liberaaleja ja konservatiivisia uutisia. Usein pudistelen päätäni ja huokaan, mietin että miten oikeasti voi olla näin hullua tässä maassa. Virnistän kun rauhanpalkinto menee sivu suun. Tuuletan opettajakolleegoiden kanssa, ...

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...