Siirry pääsisältöön

katkipoikki




Jos joku sanois mulle että seuraavat kuusi viikkoa mun täytyy elää omenamehulla, lihaliemellä ja läpinäkyvillä hyytelöillä olisin aivan totaalisen hajalla. M:lle sanottiin tänään että se ei seuraavaan kuuteen viikkoon saa kiipeillä, että se ei seuraavaan neljään viikkoon saa ajaa pyörällä tai potkulaudalla, leikkiä leikkipuistossa ja että koulussa sen pitää viettää välitunnit sisällä ja jumppatunnit seinäruusuna. M:lle se on sama asia kuin mulle se nestedieetti. Se on aivan totaalisen hajalla.

aika rauhallista oli uudella klinikalla



Se katsoi ortopediä kyyneleet silmissä ja tarkensi että jos se lupaa ettei se kaadu pyörällä... se sanoi ortopedille ettei se koskaan kaadu pyörällä ja Ortepedi pysyi julmana ja sanoi ettei mitään missä on pyörät ennen kuin käsi on kunnossa. Autossa saa istua, ei muuta. Se itki mun sylissä vielä kotona katkeraa kohtaloaan ja elämän epäreiluutta. Siinä ei auttanut pinkit lasikuidut sen enempää kuin ajatus kavereitten nimmareista kipsissä. Aktiiviselle ja liikunnalliselle rämäpäälle ortopedin sanat lähenteli kuolemantuomiota. Me ruksittiin kalenteriin seuraava lääkäri ja toivottiin että sit sais taas mennä, edes vähän, että se seuraava lääkäri olis vähemmän tiukka. Seuraavaan lääkäriin on 21 päivää.




Me katsottiin ortopedin kanssa kuvaa kädestä ja ymmärrän kyllä miksi ei saa. Luu ei ole murtunut, luu on poikki. Se on poikki siististi ja nätisti, eikä sitä onneksi tarvitse leikata, mutta silti se on poikki. Katkipoikki. Demonstroin tilannetta kotona M:lle puutikun kanssa. Yöllä mun vieressä valvoi pieni tyttö joka suri menetettyä aikaa, neljä tai kuusi viikkoa on seitsemänvuotiaalle ikuisuus.




Se julma ortopedi ihmetteli mitä me tehtiin siellä jumalanseläntakana ja sanoi että jostakin syystä ajanvaraamo tykkää tällä hetkellä lähettää ihmisiä sinne, viime tiistaina avatulle uudelle klinikalle. Kai siksi että se on ihan uusi ja hieno ja tarvitsee paljon asiakkaita. Äänikirja oli muuten meidän matkan pelastus niin että kiitokset vaan Bellikselle ja Marikalle. Menomatkalla kuunneltiin Roald Dahlin Charlie and the Chocolate Factory ja kotimatkalla saman kirjailijan James and The Giant Peach. Saa nähdä toimiiko se myös sitten kun autossa on kahden lapsen sijasta kolme, O nimittäin jäi Fredden töihin ja oli tosissaan täpinöissään saatuaan respasta oman kulkukortin.





Onneksi se julma ortopedi lähetti meidät meidän omalle klinikalle seuraavaa lääkäriä varten ja siksi hoito jatkuu uuden lääkärin kanssa. Sormet ristiin että käsi luutuu toivotusti. Taidan käydä ostamassa kalkkitabletteja ja d-vitamiinia. 

iltapäivällä meillä oli teekutsut pihalla

kurkkuleipiä, ranskalaisia macaron leivoksia ja persikkaa

Kommentit

  1. No onpas nyt että ei saa välitunnilla mennä edes ulos! Meidän koulussa lapselta murtui käsi ja ainoa mihin hän ei saanut osallistua, oli liikuntatunnit. Välitunnilla mennä tohotti sen mitä ehti ja pystyi. Liikuntatunneillekin sai osallistua taas loppuvaiheessa ja lapsi oli onnessaan kun sai JUOSTA :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulisin että ongelma on just se että käsi on poikki eikä murtunut ja riski sille että ne luun päät pääsee liikahtamaan on ainakin alkuvaiheessa sen verran suuri että kaikkea missä voi kaatua pitää välttää.

      Poista
  2. Voi ei, olisi kova paikka meilläkin. Meillä toisella oli vain murtuma, mutta koko käden kipsi. Häneltä ei onneksi kielletty mitään liikuntaa. Puistoissakin se roikkui sen kipsin kanssa.
    Onneksi koulu alkaa pian, niin siinä on hyvin ohjelmaa päivälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä muistan sun kuvia teidän apinatteresta kiipeilemässä kipsin kanssa ja oletin että M:kin sais...

      Poista
  3. tuolijumppaa! jumppaa lattialla selällään maaten! (mielikuvituspolkupyöräilyä lattialla maaten)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi