Siirry pääsisältöön

rakkautta ja aurinkoa


Hiljainen hetki... siksi sitä täällä kutsutaan – quiet time. Mä ensin luen, sit kommentoin ja nyt taas kirjoitan. Kirjoitan suihkussa syntyneitten ajatusten pohjalta. Kirjoitan kahden eri blogin herättämien ajatusten pohjalta. Yritän tehdä kolmesta ajatuksesta yhden.

Mä törmäsin siellä naamiksessa tänään tähän videoon ja oon jaellut sitä jo oikeelle ja vasemmalle... laitan sen vielä tänne. Se vaan on niin kaunis. Se vaan koskettaa jostakin niin syvältä. Se vaan herättää ajatuksen.

Mä jäin kaipaamaan vauvaa. Ihan pientä vauvaa. Minä. Minä joka en edes pidä vauvoista. Minä joka en halua ottaa muitten vauvoja edes syliin. Minä joka pelkään vauvoja. Vauvat on arvaamattomia. Hetken halusin vauvan. Mä halusin vauvan tällä kokemuksella, mutta ensimmäiseksi ja ainoaksi. Mä haluaisin kokea ton varmuuden ja vaihtaa sen ekan vauvan pelon ja epävarmuuden tohon tunnelmaan. Sellaiseen hiljaiseen varmuuteen. Sellaiseen tunteeseen, että tietää mitä tekee ja että tässä ja nyt on hyvä. Tässä ja nyt on rauha. Haluaisin päästä tohon tunnelmaan, jossa kylvetetään lasta ja unohdetaan valvotut yöt, epävarmuus ja väsymys. On vain se hetki, ei mennyttä, ei tulevaa.

Mun ajatukset liikkuu eteenpäin ja ne tulee eiliseen keskusteluun Ystävän kanssa. Ne tulee kysymykseen siitä mitä mä olen itse oppinut oman lapseni erilaisuudesta. Mä oon oppinut paljonkin. Tärkein on kuitenkin se, että olen oppinut olemaan pelkäämättä erilaisuutta. Joo, mulla on edelleen vain yhdenlainen kokemus erilaisuudesta. Olen nähnyt autismin. Olen nähnyt autismin oman lapseni, oman lapseni ystävien, luokkatovereiden ja terapiakavereiden kautta. Kokonaista kirjoa en ole nähnyt, mutta sen kuitenkin ettei ole yhtä autismia. Jokainen autisti on omalla tavallaan autistinen. Omalla tavallaan erilainen.

M:n diagnoosi on avannut mulle ovia maailmaan jota en ennen tuntenut. Maailmaan jota siksi pelkäsin. Olen saanut uusia ystäviä, kokenut uutta ja oppinut paljon. Erilaisuuden, ja erilaisten lasten vanhempien maailma. Erilaiset on kaikki erilaisia, ne samalla tavalla erilaisetkin, ihan niin kuin kukaan tavallinenkaan ei ole tavallinen vaan omalla tavallaan erilainen – ainutlaatuinen. Kiitos siis teille kaikille, kiitos kaikille erilaisten vanhemmille jotka olette mua oman lapseni ohella kasvattaneet.

Sen kolmannen ajatuksen siirrän tuonnemmaksi. Se ei sovi tähän. Mun sydän on täynnä rakkautta ja aurinkoa.







Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pikkuinen kullanmurunen, olet kamala

Partioliivin juhlakuntoon saattamiseen tarvitaan viiniä. Näillä läpysköillä kun on tarkka järjestys ja tarkat paikat liivinssä. Me telttaillaan. Tai oikeastaan minä ja kaksi lasta telttaillaan – olkkarin lattialla, koska kuka nyt tuolla karhujen ja kojoottien seassa nukkuis takapihalla – se kolmas lapsi ulostettiin käytöshäiriön takia teltasta joskus kymmenen pintaan, ja nukuttuaan ensin yläkerrassa faijansa kainalossa se pelaa nyt Minecraftia onnellisena omasta rauhasta. Kaksi telttailijaa nukkuu vielä. Tilanteen autenttisuuden lisäämiseksi alakerran ikkunat on apposen auki ja mä juon aamukahviani villapaidassa – ihan kuin oikealla leirillä. Tosin kahvi tulee keittimestä ja takapuolen alla on tuttu tuoli. Kohta ne mussukat kömpii ulos teltasta ja puolisen tuntia siitä on ihan mahdollista että kaipaan taas maanantaiaamua ja tyopaikan tasapainoista rauhaa. Mun mielikuvissa aamu on sellainen mukavan seesteinen, tehdään yhdessä ja meillä on kivaa... Käytäntö on osoittautunut olem...
Lue lisää

kuin Harry Potterissa

- Kävitkö kotona viikonloppuna? - Kävin, tulin eilen illalla takaisin. - Miltä sodan runtelemassa Portlandissa näytti? - Oli pelottavaa! Naapurissa oli vuohijoogaa ja donitsi kauppaan oli törkeä jono.  Naurua, mutta naurun takana asuu myös huoli.  - Joko kuulit mitä ”SE” sanoi tänään? - En lue enää uutisia, tulen liian vihaiseksi… tai surulliseksi. - En minäkään. Tai, eilen luin ja itkin. Päätin taas olla lukematta. - Joko otit Covid rokotteen? - Joo. Otin. Ostin samalla Tylenolia (parasetamolia) tukeakseni omaa sisäistä autistiani.  Seurue remahtaa nauruun opettajainhuoneessa ja tunnelma kevenee taas. Keskustelu siirtyy vesisateeseen ja syksyyn ja kissoihin.  Minä luen edelleen uutisia, luen niitä useammasta lähteestä, täältä ja Euroopasta. Luen liberaaleja ja konservatiivisia uutisia. Usein pudistelen päätäni ja huokaan, mietin että miten oikeasti voi olla näin hullua tässä maassa. Virnistän kun rauhanpalkinto menee sivu suun. Tuuletan opettajakolleegoiden kanssa, ...
Lähetä kommentti
Lue lisää

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...
Lähetä kommentti
Lue lisää