Siirry pääsisältöön

Anna ja Felicia


Oletteko seuranneet keskustelua Anna Wahlgren versus Felicia Feldt? Tytär kirjoittaa kirjan lapsuudestaan, äiti kertoo kuinka tyttären valheellinen kirja pilasi hänen elämänsä. En ole lukenut Felicia Feldtin kirjaa. En myöskään ole lukenut Anna Wahlgrenin vastinetta.

Mä luin sen lehtijutun kai maanantaina. Eilen menin Aftonbladetin sivuille ja luin mitä siellä aiheesta on kirjoitettu. Törmäsin Anna Wahlgrenin selkkauksiin myös muiden kanssa. Tottakai kaikki nostetaan tässä vaiheessa esille. Tottakai kirjoitetaan kaikesta mitä käsiin saadaan. Missä on totuus? Valehteliko Felicia? Onko Felicialla ja Annalla vain erilainen käsitys menneistä vuosista? Onko Anna itse unohtanut tapahtuneen, vai haluaako hän ehkä kieltää sen itseltäänkin? Sillä muutettiinko Felician lapsuuden aikana 16 vai 19 kertaa ei loppupeleissä liene merkitystä. Sillä oliko Felician lapsuus ahdistava vai onko Felivcia keksinyt koko stoorin on merkitystä.

Anna Wahlgren on vaikeassa paikassa. Kasvatusguru jonka oma lapsi kirjoittaa kirjan hirviöäidistään. Lehtijutussa hän kertoo Felician tuhonneen hänen elämänsä. Viimeisessä lauseessa hän kuitenkin vakuuttaa rakkauttaan tätä lasta kohtaan joka hänen on julkisesti häpäissyt. Aftonbaldetissa Anna kirjoittaa Felician olevan isänsä uhri. Isänsä aivopesemä ja äitiään vastaan kääntämä, eksyksissä oleva raukka.

Mua oksettaa. Mä luen näitä juttuja, ja koen fyysistä pahoinvointia. Tää kuulostaa niin tutulta. Ihan liian tutulta. Tietämättä kuka teki ja mitä, vai tekikö kukaan yhtään mitään. Tietämättä kertooko kaksi ihmistä saman tarinan eri silmin vai onko toinen tarinoista keksitty ja valheellinen, kirjoitettu tarkoituksena loukata. Tietämättä totuutta mietin mikä on heidän totuutensa ja missä on minun oma totuuteni. Onko sillä merkitystä? No, mun totuudella on mulle merkitystä ja varmasti totuudella on merkitystä myös Felicialle ja Annalle. Miksi muuten lapsi ihan vain omaksi ilokseen haluaisi häpäistä vanhempansa? Rahasta? Kunniasta? Maineesta? Julkisuudesta? Mikään noista vaihtareista ei mun korviin kuulosta kovin uskottavalta. Miksi siis? Miksi?

Anna kertoo Felician tehneen hänestä noidan. Karmaisevan hirviön vailla minkäänlaista todellisuuspohjaa – tai ehkä ihan vähän, sitä todellisuuspohjaa siis. Anna hämmästelee sitä kuinka kaikki uskovat hänen lastaan eikä kukaan halua kuulla hänen versiotaan tapahtuneesta. Kummastelee kuinka vanhemmalla ei tunnu olevan oikeutta puolustautua. Eikö perinteisesti ole kuitenkin niin että lapsi vaiennetaan. Lapsen todellisuus on epäuskottava, mielikuvituksellinen ja keksitty. Ehkä väärin muistettu tai ymmärretty. Onko kyse siitä ettei lapsen ole soveliasta arvostella oman vanhempansa toimintaa? Pitäisikö se kieltää?

Huomaan miettiväni omaa lapsuutta. Mun äiti väittää että valehtelen. Mun veli väittää että valehtelen. Silti minä väitän puhuvani totta. Kuvittelenko? Olenko todellisuuspakoinen? Minä tiedän puhuvani totta. On vain olemassa äidin sana vasten lapsen sanaa. Kahden ihmisen toisistaan poikkeava näkemys tapahtuneesta.


Tunnisteet:

Kommentit

  1. Huma_nist9. helmikuuta 2013 klo 8.04

    En ole keskustelua seurannut kuin pintapuolisesti. Annan gurukirjaa selannut joskus. En oikeastaan halua lukea Felician kirjaa - saati perehtyä koko sotkuun sen kummemmin.

    Siitäkin huolimatta, että ei tee mieli pyöriä keississä, olen melkein huomaamattani seissyt saman tien Felician selän takana. Lapsen osa on helppo omia, kun omat vanhemmat ovat olleet mitä ovat - äiti ei muista tai halua muistaa, mitä minä muistan. Faija neuvoi toisia työkseen kasvatusasioissa, kotona se oli lähinnä päissään.

    Minä veikkaan, että F:llä matkassa on katkeruus ja oma totuus. On järkyttävän raskasta kun läheinen saarnaa oppiaan kodin ulkopuolella, mutta seinien sisällä onkin jotain ihan muuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusa Liinpaa10. helmikuuta 2013 klo 9.44

      Niinhän se on mullakin et jotenkin luonnostaan nojaa tuohon Felician totuuteen kun ei muutakaan osaa.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...
Lähetä kommentti
Lue lisää

koekaniini - mukana tutkimustyössä

Puhelimen näytöllä vilkkuu liiankin tuttu puhelinnumero ”Yläkoulu – terveydenhoitaja”, on maanantai ja kello tuskin kymmentä. Tiedän jo ennen vastaamista, että mentävä on, hakemaan poika kotiin. Laitan palaverista äänet pois ja vastaan: ”Hei Alina, onko taas aika?” – Joo, ottanut lääkkeet 45 minuuttia sitten eikä olo helpota. Varttia myöhemmin harmaankalpea teini marssii huoneeseensa, sulkee verhot ja käy nukkumaan herätäkseen tunteja myöhemmin. Minä palaan mun palaveriin. Huonolla tuurilla sama kuvio toistuu myös tiistaina. Eletään helmikuun alkupäiviä ja vastaavanlaisia koulupoissaoloja on jo ehtinyt kertymään seitsemän, tammikuusta. Päänsärkypäiviä yhteensä reilu kymmenen. Laitan viestiä päänsärkypolille ja saan ajan seuraavalle viikolle.  Päänsärkypolin neurologi on ihan mieletön tyyppi. No, meidän lastensairaala nyt muutenkin on aika ihana, mutta jotenkin se miten nää kohtaa teinin ihmisenä, ei sairautena. Kyselee tietokonepelit ja elokuvat, myöntää avoimesti, että vaikka se e...
Lähetä kommentti
Lue lisää