Siirry pääsisältöön

satoja paloja

M oli reilusti alle vuodenvanha kun se oppi tekemään nuppipalapelejä... Kaksivuotiaana se teki jo ihan oikeita ja valitti tylsistymistä muskarissa kun siellä oli vaan niitä liian helppoja nupillisia. Kolmeen ikävuoteen mennessä se saattoi tehdä kymmeniä palapelejä peräjälkeen. Musta se oli hienoa. Merkki siitä että mun lapsi on älykäs. Myöhemmin ymmärsin että älykkyyden lisäksi sillä oli aivot, jotka toimii toisella tavalla... ei paremmin, ei huonommin – toisin. Se oli autisti ja palapelit toi turvaa ja järjestystä muuten niin sekavaan maailmaan.

Nyt M on viisi. Se tekee itsenäisesti 200 palan palapelin – tunnissa. Uskon että se tekis itsenäisesti 500 palan palapelin jos auttaisin sitä kääntämään palat ensin. Mun kanssa menis useamman tuhannen palan palapeli. Olen pohjattoman ylpeä, mun lapseni on älykäs, mun lapseni osaa. On se joo autistikin, mutta silti se osaa...


Pojat tekee edelleen nuppipalapelejä. Niillä ei ole hajuakaan siitä miten sellainen oikea palapeli tehdään. Pojat täyttää kesällä neljä.




Tunnisteet:

Kommentit

  1. Anonyymi13. joulukuuta 2013 klo 6.38

    Palapelit. <3 Olen iloinen, että M saa palapeleistä iloa. Palapeli on ihanan järkevä ”leikki”. Tai vapaa-ajan aktiviteetti. Siinä on selkeä tavoite ja (ehkä M:lläkin?) tietyt vaiheet, jotka suoritetaan. Itelläni oli lapsena iso loota täynnä eri palapelien paloja. Ensin ne piti lajitella omiin kasoihinsa, sitten koota sarjatyönä. Lopputuloksena lattia oli peittynyt palapeleihin. :D Lopuksi ne piti rikkoa takaisin laatikkoon. Sitä en usko, että yhdenkään palamäärä olisi sataa ylittänyt. :o Ekan viisisataseni kokosin ala-asteella, ja se oli silloinkin suuri saavutus. Hyvä, M! Älä suotta vähättele M:n kykyä.

    - As-tyttö

    VastaaPoista
  2. Anna R22. joulukuuta 2013 klo 21.32

    Meidänkään tytöt ei osaa palapelejä laisinkaan. Eli pojille löytyy kohtalotovereita.

    VastaaPoista
  3. Anonyymi19. tammikuuta 2014 klo 15.08

    Tuntuu olevan aika yleistä palapeli-innostus autismissa. Minä tein myös isoja palapelejä pienestä asti. Kun näen kannen kuvan, niin palan kuva tavallaan nousee koholle kannen kuvasta ja sen paikka löytyy helposti. Ilman kantta täytyy paloja verrata toisiinsa, silloin voi kopioida kuvan aivoihin ja siirrellä sitä muiden palojen vieressä verraten ja katsoa tuleeko järkevän näköistä.
    Minulle opetettiin lapsena myös sosiaalisia taitoja palapelien avulla. Äiti istutti ison pelin ääreen ja keskusteltiin vaikka miten voi tutustua uuteen ihmiseen tai miksi toiset nauroivat minulle koulussa. Oli helpompi keskittyä kun sai käsille puuhaa ja ei tarvinnut katsoa kohti. Palapelejä kasattiin myös kaveriporukalla, mutta se oli vaikeaa kun muut tekivät väärin ja kaikkien piti istua niin lähekkäin :D.

    Jossu

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pikkuinen kullanmurunen, olet kamala

Partioliivin juhlakuntoon saattamiseen tarvitaan viiniä. Näillä läpysköillä kun on tarkka järjestys ja tarkat paikat liivinssä. Me telttaillaan. Tai oikeastaan minä ja kaksi lasta telttaillaan – olkkarin lattialla, koska kuka nyt tuolla karhujen ja kojoottien seassa nukkuis takapihalla – se kolmas lapsi ulostettiin käytöshäiriön takia teltasta joskus kymmenen pintaan, ja nukuttuaan ensin yläkerrassa faijansa kainalossa se pelaa nyt Minecraftia onnellisena omasta rauhasta. Kaksi telttailijaa nukkuu vielä. Tilanteen autenttisuuden lisäämiseksi alakerran ikkunat on apposen auki ja mä juon aamukahviani villapaidassa – ihan kuin oikealla leirillä. Tosin kahvi tulee keittimestä ja takapuolen alla on tuttu tuoli. Kohta ne mussukat kömpii ulos teltasta ja puolisen tuntia siitä on ihan mahdollista että kaipaan taas maanantaiaamua ja tyopaikan tasapainoista rauhaa. Mun mielikuvissa aamu on sellainen mukavan seesteinen, tehdään yhdessä ja meillä on kivaa... Käytäntö on osoittautunut olem...
Lue lisää

kuin Harry Potterissa

- Kävitkö kotona viikonloppuna? - Kävin, tulin eilen illalla takaisin. - Miltä sodan runtelemassa Portlandissa näytti? - Oli pelottavaa! Naapurissa oli vuohijoogaa ja donitsi kauppaan oli törkeä jono.  Naurua, mutta naurun takana asuu myös huoli.  - Joko kuulit mitä ”SE” sanoi tänään? - En lue enää uutisia, tulen liian vihaiseksi… tai surulliseksi. - En minäkään. Tai, eilen luin ja itkin. Päätin taas olla lukematta. - Joko otit Covid rokotteen? - Joo. Otin. Ostin samalla Tylenolia (parasetamolia) tukeakseni omaa sisäistä autistiani.  Seurue remahtaa nauruun opettajainhuoneessa ja tunnelma kevenee taas. Keskustelu siirtyy vesisateeseen ja syksyyn ja kissoihin.  Minä luen edelleen uutisia, luen niitä useammasta lähteestä, täältä ja Euroopasta. Luen liberaaleja ja konservatiivisia uutisia. Usein pudistelen päätäni ja huokaan, mietin että miten oikeasti voi olla näin hullua tässä maassa. Virnistän kun rauhanpalkinto menee sivu suun. Tuuletan opettajakolleegoiden kanssa, ...
Lähetä kommentti
Lue lisää

koulushoppailua amerikan malliin (osa 1)

Silloin joskus kauan aikaa sitten… siis oikeesti kauan aikaa sitten olin aloittelemassa abivuotta Helsingissä. Kukaan ei puhunut mistään muusta kuin kirjoituksista ja ehkä yliopistosta. Siinä opinahjossa jota minä kävin oli silloin 80-luvun loppupuolella olemassa tasan yksi yliopisto. Ihan jokainen meistä oli jatkamassa opintojaan Helsingin Yliopistossa, sitten kun sinne joskus pääsisi. Ainakin siltä se silloin tuntui. Todellisuudessa moni jatkoi lukiosta Helsingin Yliopistoon, muutama piti välivuoden tai kaksi. Joku luki ensin itsensä yo-merkonomiksi, muutama haki lastentarhanopettajaopistoon ja kai kaksi uskalsi lähteä pois Helsingistä. He lähtivät Mikkeliin opiskelemaan MBA-tutkintoa.  Tänä syksynä oma tyttäreni aloittaa täällä viimeistä vuottaan high schoolissa. Oikeasti hän opiskelee pian jo toista vuotta collegessa ja tulee valmistumaan lukiosta kädessään myös Associates Degree. Associate's Degree on Yhdysvalloissa tarjottava kaksivuotinen korkeakoulututkinto, jota suoritetaa...
Lähetä kommentti
Lue lisää