Siirry pääsisältöön

loppusuoralla?



Näin loppusuoran jo ehkä toivottavasti häämöttäessä on aika katsoa taaksepäin ja ihailla tilastoja... M täyttää kolmen viikon päästä viisi vuotta. Pojat tulee kesäkuun alussa kolme. Käytännössä tää tarkoittaa et kolmen viikon päästä ollaan kohdassa, jossa meidän perheessä on vaihdettu vaippoja yhteensä viisi vuotta.

Ensin kaksi vuotta, yksi kuukausi ja rapiat yhden lapsen vaippaa, sitten viikkoa vajaan vuoden kolmen lapsen vaippoja, siihen vuosi ja yhdeksän kuukautta kahden lapsen vaippaa ja nyt viimeiset viikot yhden lapsen vaippaa. Nopeasti pyöristettynä, yhteenlaskettuna ja kerrottuna tullaan lukemaan 14 235 vaippaa. 14 235 vaipanvaihtoa. Voitaneen myös todeta että perheen budjetista vapautuu jatkossa $60 kuukaudessa johonkin hauskempaan kuin vaippoihin - ei haittaa.  Kun mä katson noita numeroita alan salaa toivoa et meillä oltaisiin kestoiltu. Vaippoihin on mennyt aivan valtavasti rahaa. Mua hävettää valinnan epäekologisuus ja se miten paljon meidän vaippoja on kaatopaikoilla, en puolustele itseni mllään muulla kuin sillä ettei musta olis ollut siihen pyykkäämiseen.

Viisi vuotta, 14 235 vaippaa. Ei ihme, että syvällä sisällä kuplii ilo ja riemu siitä että tämän putken pää on viimeinkin näkyvissä. Aika paljon saa vettä virrata, ja useammankin sillan alta, ennen kuin tästä selvittyä vaihdan vaipan. Kenenkään vaipan. Just nyt väitän että aika pian oon vaippani vaihtanut ja tuomioni lusinut. 


Kommentit

  1. :D!

    Mä hehkutan tolla vieläkin, ja nuorimmainen on sentään jo 9vee.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...

rokotukset ei oo mikään uskon asia

Istun puolitietoisesti muurahaispes ään. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia, niitä jotka eivät ole nähneet mitä tapahtuu jos lapsi sairastuu polioon. Niihin jotka eivät tiedä että tuhkarokko on vaarallinen sairaus. Niihin jotka eivät tiedä että vihurirokkoon tai sikotautiin voi kuolla. Niihin jotka uskovat että rokotukset ovat vaarallisia, ja että maailma olisi parempi ilman. Niihin jotka eivät enää tiedä minkälainen maailma oli ennen. Niihin joilla on varaa olla rokottamatta, vai onko? vaccine infographic created by Leon Farrant Kuinka monta kertaa multa on kysytty että tiedänkö rokotteitten aiheuttavan autismia? Kuinka monta kertaa olen vastannut etten tiedä. Kuinka monta kertaa olen kertonut ettei se ole totta. Tuhkarokkoepidemia alkoi huvipuistosta. Se alkoi sieltä minkä pitäisi olla ”the happiest place on earth.”  Siinä on jotakin kornia. Siis siinä, että se lähti just sieltä. Tosiasiassa on enemmän kuin ...

tikapuita ylös maailmassa

Kulunut viikko on epäilemättä ollut haastavin. Siis haastavin sen jälkeen kun aloitin lokakuun 12. päivän aamuna orientaatiolla. On torstai-ilta ja tällä viikolla minä olen soittanut satoja puheluita, ottanut vastaan kymmeniä puhelinvastaajaviestejä, vastannut tsiljoonaan puheluun, käynyt läpi 31 uuden potilaan sisäänotto- haastattelua. Sivussa olen hoitanut normiajanvarausta ja soitellut ihmisille (150) muistuttelupuheluita erilaisita operaatioista, lääkäriajoista, verikokeista ja kuvantamistapahtumista.... unohdinko mainita että mulla on keuhkoputkentulehdus, infektioastma ja työpäivän keskimitta on ollut vajaat kymmenen tuntia. Keskiviikkona kai, totesin esimiehelleni että saatan ehkä karata. Ai, mihin – se kysyi, enkä osannut vastata. Vastasin sen sijaan seuraavasti; ”Kysyit multa taannoin kuinka mä kestän jatkuvia keskeytyksiä työssä, ja silloin sanoin että hyvin. Tänään väittäisin että olen lähestymässä takarajaa, kun puran puhelimesta kymmenen viestiä ja ennen kun...