Siirry pääsisältöön

vanhemmuudesta


Ne nukkuu jo, ja kuten jokaisena iltana, niin tänäänkin... käyn jokaisen sängyn vierellä matkalla omaan sänkyyni, korjaan peittoa, silitän hienoa tukkaa ja suutelen sileää poskea, kuiskaan hiljaa – ”rakastan sua”. Mietin hetken sitä joka ei tullutkaan. Avaan ikkunaa tai säädän lämpöpatteria suuremmalle. Joskus joku havahtuu, peittelen takaisin sanoin – ”ei mitään hätää, mamma vaan tässä vieressä”. Satojen miljoonien vanhempien jokailtainen rutiini, ilman sitä ei voi käydä nukkumaan. Se ajatus lämmittää... näin tapahtuu talossa, asunnossa, yömajassa, teltassa, hätämajoituksessa... köyhät, rikkaat, unohdetut, paenneet, tavikset... kaikkialla, jokaisena iltana.

Mietin minkälainen ihminen on niin paha, niin vino että kykenee tappamaan oman lapsensa... hitaasti, kiduttamalla. Liki yhdellätoista vanhemmuusvuodellani ymmärrän ne vanhemmat jotka pikaistuksissaan tai väsymyksessään, äärimmäisen epätoivon hetkellä, yhden pienen hetken välähdyksessä saavat aikaiseksi jotakin mitä katuvat lopun elämänsä. Mutta hitaasti, jatkuvasti, vuosia pahoinpitelemällä ja kiduttamalla... Minkälainen ihminen toimii niin? Mitä mulle pitäis tapahtua että musta tulis niin häiriintynyt? Niin rikkinäinen? Joskus aikanaan sosiaalipolitiikan lehtori sanoi että pitää muistaa, että jokainen ihminen, tiettyyn tilanteeseen ajettuna kykenee mitä hirvittävimpiin tekoihin. Mikä ajoi tämän ihmisen tähän tilanteeseen? Mikä oli se ajatuspolku? Tekojen ja tapahtumien sarja joka teki tästä rationaalisen tavan toimia tälle ihmiselle? Yritän ymmärtää... en osaa, enkä oikeastaan edes halua. Salaa toivon että se saa maistaa omaa lääkettään ja että se tuomio, että se ihan oikeesti, on elinkautinen. Että jokaisena päivänä on aikaa miettiä sitä mitä niin monet muut on miettineet sen puolesta.

Lapsi on lahja, tai oikeastaan lapsi on lahjoista suurin.  Tätä lahjaa ei käy vaihtaminen, mutta pois sen voi antaa... ottajia kyllä on.

Eilen illalla katsoin kuin 21-vuotias, nuori aikuinen tuli käymään vanhempiensa luona. Siinä kodissa jossa oli kasvanut. Alkuun muiskautti mojovan pusun isänsä poskelle ja sen jälkeen ilmestyi ruokasaliin ja istahti äitisä polvelle hyväksi toviksi, kuuntelemaan kun tädit jutusteli. Siinä on mulle tavoitetta. Jos mun oma tyttäreni toimii näin samassa iässä tiedän et oon jotakin tehnyt oikein.

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pikkuinen kullanmurunen, olet kamala

Partioliivin juhlakuntoon saattamiseen tarvitaan viiniä. Näillä läpysköillä kun on tarkka järjestys ja tarkat paikat liivinssä. Me telttaillaan. Tai oikeastaan minä ja kaksi lasta telttaillaan – olkkarin lattialla, koska kuka nyt tuolla karhujen ja kojoottien seassa nukkuis takapihalla – se kolmas lapsi ulostettiin käytöshäiriön takia teltasta joskus kymmenen pintaan, ja nukuttuaan ensin yläkerrassa faijansa kainalossa se pelaa nyt Minecraftia onnellisena omasta rauhasta. Kaksi telttailijaa nukkuu vielä. Tilanteen autenttisuuden lisäämiseksi alakerran ikkunat on apposen auki ja mä juon aamukahviani villapaidassa – ihan kuin oikealla leirillä. Tosin kahvi tulee keittimestä ja takapuolen alla on tuttu tuoli. Kohta ne mussukat kömpii ulos teltasta ja puolisen tuntia siitä on ihan mahdollista että kaipaan taas maanantaiaamua ja tyopaikan tasapainoista rauhaa. Mun mielikuvissa aamu on sellainen mukavan seesteinen, tehdään yhdessä ja meillä on kivaa... Käytäntö on osoittautunut olem...
Lue lisää

kuin Harry Potterissa

- Kävitkö kotona viikonloppuna? - Kävin, tulin eilen illalla takaisin. - Miltä sodan runtelemassa Portlandissa näytti? - Oli pelottavaa! Naapurissa oli vuohijoogaa ja donitsi kauppaan oli törkeä jono.  Naurua, mutta naurun takana asuu myös huoli.  - Joko kuulit mitä ”SE” sanoi tänään? - En lue enää uutisia, tulen liian vihaiseksi… tai surulliseksi. - En minäkään. Tai, eilen luin ja itkin. Päätin taas olla lukematta. - Joko otit Covid rokotteen? - Joo. Otin. Ostin samalla Tylenolia (parasetamolia) tukeakseni omaa sisäistä autistiani.  Seurue remahtaa nauruun opettajainhuoneessa ja tunnelma kevenee taas. Keskustelu siirtyy vesisateeseen ja syksyyn ja kissoihin.  Minä luen edelleen uutisia, luen niitä useammasta lähteestä, täältä ja Euroopasta. Luen liberaaleja ja konservatiivisia uutisia. Usein pudistelen päätäni ja huokaan, mietin että miten oikeasti voi olla näin hullua tässä maassa. Virnistän kun rauhanpalkinto menee sivu suun. Tuuletan opettajakolleegoiden kanssa, ...
Lähetä kommentti
Lue lisää

koulushoppailua amerikan malliin (osa 1)

Silloin joskus kauan aikaa sitten… siis oikeesti kauan aikaa sitten olin aloittelemassa abivuotta Helsingissä. Kukaan ei puhunut mistään muusta kuin kirjoituksista ja ehkä yliopistosta. Siinä opinahjossa jota minä kävin oli silloin 80-luvun loppupuolella olemassa tasan yksi yliopisto. Ihan jokainen meistä oli jatkamassa opintojaan Helsingin Yliopistossa, sitten kun sinne joskus pääsisi. Ainakin siltä se silloin tuntui. Todellisuudessa moni jatkoi lukiosta Helsingin Yliopistoon, muutama piti välivuoden tai kaksi. Joku luki ensin itsensä yo-merkonomiksi, muutama haki lastentarhanopettajaopistoon ja kai kaksi uskalsi lähteä pois Helsingistä. He lähtivät Mikkeliin opiskelemaan MBA-tutkintoa.  Tänä syksynä oma tyttäreni aloittaa täällä viimeistä vuottaan high schoolissa. Oikeasti hän opiskelee pian jo toista vuotta collegessa ja tulee valmistumaan lukiosta kädessään myös Associates Degree. Associate's Degree on Yhdysvalloissa tarjottava kaksivuotinen korkeakoulututkinto, jota suoritetaa...
Lähetä kommentti
Lue lisää