Siirry pääsisältöön

vanhemmuudesta


Ne nukkuu jo, ja kuten jokaisena iltana, niin tänäänkin... käyn jokaisen sängyn vierellä matkalla omaan sänkyyni, korjaan peittoa, silitän hienoa tukkaa ja suutelen sileää poskea, kuiskaan hiljaa – ”rakastan sua”. Mietin hetken sitä joka ei tullutkaan. Avaan ikkunaa tai säädän lämpöpatteria suuremmalle. Joskus joku havahtuu, peittelen takaisin sanoin – ”ei mitään hätää, mamma vaan tässä vieressä”. Satojen miljoonien vanhempien jokailtainen rutiini, ilman sitä ei voi käydä nukkumaan. Se ajatus lämmittää... näin tapahtuu talossa, asunnossa, yömajassa, teltassa, hätämajoituksessa... köyhät, rikkaat, unohdetut, paenneet, tavikset... kaikkialla, jokaisena iltana.

Mietin minkälainen ihminen on niin paha, niin vino että kykenee tappamaan oman lapsensa... hitaasti, kiduttamalla. Liki yhdellätoista vanhemmuusvuodellani ymmärrän ne vanhemmat jotka pikaistuksissaan tai väsymyksessään, äärimmäisen epätoivon hetkellä, yhden pienen hetken välähdyksessä saavat aikaiseksi jotakin mitä katuvat lopun elämänsä. Mutta hitaasti, jatkuvasti, vuosia pahoinpitelemällä ja kiduttamalla... Minkälainen ihminen toimii niin? Mitä mulle pitäis tapahtua että musta tulis niin häiriintynyt? Niin rikkinäinen? Joskus aikanaan sosiaalipolitiikan lehtori sanoi että pitää muistaa, että jokainen ihminen, tiettyyn tilanteeseen ajettuna kykenee mitä hirvittävimpiin tekoihin. Mikä ajoi tämän ihmisen tähän tilanteeseen? Mikä oli se ajatuspolku? Tekojen ja tapahtumien sarja joka teki tästä rationaalisen tavan toimia tälle ihmiselle? Yritän ymmärtää... en osaa, enkä oikeastaan edes halua. Salaa toivon että se saa maistaa omaa lääkettään ja että se tuomio, että se ihan oikeesti, on elinkautinen. Että jokaisena päivänä on aikaa miettiä sitä mitä niin monet muut on miettineet sen puolesta.

Lapsi on lahja, tai oikeastaan lapsi on lahjoista suurin.  Tätä lahjaa ei käy vaihtaminen, mutta pois sen voi antaa... ottajia kyllä on.

Eilen illalla katsoin kuin 21-vuotias, nuori aikuinen tuli käymään vanhempiensa luona. Siinä kodissa jossa oli kasvanut. Alkuun muiskautti mojovan pusun isänsä poskelle ja sen jälkeen ilmestyi ruokasaliin ja istahti äitisä polvelle hyväksi toviksi, kuuntelemaan kun tädit jutusteli. Siinä on mulle tavoitetta. Jos mun oma tyttäreni toimii näin samassa iässä tiedän et oon jotakin tehnyt oikein.

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...
Lähetä kommentti
Lue lisää

koekaniini - mukana tutkimustyössä

Puhelimen näytöllä vilkkuu liiankin tuttu puhelinnumero ”Yläkoulu – terveydenhoitaja”, on maanantai ja kello tuskin kymmentä. Tiedän jo ennen vastaamista, että mentävä on, hakemaan poika kotiin. Laitan palaverista äänet pois ja vastaan: ”Hei Alina, onko taas aika?” – Joo, ottanut lääkkeet 45 minuuttia sitten eikä olo helpota. Varttia myöhemmin harmaankalpea teini marssii huoneeseensa, sulkee verhot ja käy nukkumaan herätäkseen tunteja myöhemmin. Minä palaan mun palaveriin. Huonolla tuurilla sama kuvio toistuu myös tiistaina. Eletään helmikuun alkupäiviä ja vastaavanlaisia koulupoissaoloja on jo ehtinyt kertymään seitsemän, tammikuusta. Päänsärkypäiviä yhteensä reilu kymmenen. Laitan viestiä päänsärkypolille ja saan ajan seuraavalle viikolle.  Päänsärkypolin neurologi on ihan mieletön tyyppi. No, meidän lastensairaala nyt muutenkin on aika ihana, mutta jotenkin se miten nää kohtaa teinin ihmisenä, ei sairautena. Kyselee tietokonepelit ja elokuvat, myöntää avoimesti, että vaikka se e...
Lähetä kommentti
Lue lisää