ulos kaapista vai meniskö takas?

Mä tiesin et jossakin välissä mä olisin tässä kohdassa, ja taisin siitä jopa joskus tän kriisin alkumetreillä mainitakin... aihe on mulle edelleen arka, varmasti tarpeettomastikin ja varmasti siksi olen edelleen mieluummin hiljaa ja kuulen varmasti sanoja ja sävyjä sielläkin missä niitä ei edes ole. Tästä on tullut julkista, olen tullut ulos kaapista.

Käyn nykyään kirkossa, olen käynyt jo... ootas, kohta yhdeksän kuukautta. Ennen en käynyt – ikinä. Tai siis kävin kouluaikana ne pakolliset ja sit häissä ja rippikirkoissa ja sit kerran täällä mukulamessussa ja kerran adoptiota varten. Onhan se kai iso muutos? Ainakin olis varmasti helpompaa jos olisin ikäni käynyt kirkossa ja kaikki olis aina siitä tienneet ja kaikki olis niin kuin aina ennenkin. Mä ymmärrän oikein hyvin ettei kaikkia kiinnosta, ei muakaan ennen kiinnostanut ja näinpä en aiheesta puhu jos siitä ei kysytä ja kysyessä vastaan kysymykseen. Mulla ei oo mitään tarvetta levittää ilosanomaa kellekään vaikka ehkä monen mielestä pitäiskin ja mun puolesta jokainen saa löytää ilosanomansa ihan itse.

Mä en edelleenkään osaa itsekään luokitella itseäni oikein mihinkään ryhmään. Olenko uskovainen? – Kai... ainakin jollakin mittarilla, ja seuraavalla en sit taas ollenkaan. Mua on vaikeeta lokeroida, tiedetään ja se on helposti ärsyttävää.

Kyllä. Minä käyn kirkossa yhdessä kolmen lapseni kanssa miltei jokaisena sunnuntaina. Ensi sunnuntaina en ehkä ehdi, tulee vieraita. Käyn kaksi kertaa kuukaudessa äitien aamupäiväryhmässä ja sitä ryhmää edeltää edellisenä iltana tiimipalaveri kun kuulun siihen vetotiimiin. Tässä ryhmässä oon käynyt siitä asti kun M oli reilun vuoden ikäinen ja piti löytää halpaa ohjelmaa. Sen lisäksi yritin jo syksyllä aloittaa sen Raamiksen mutta se kaatui omaan aikataululliseen mahdottomuuteensa ja kun kalenteri keväänpuolella välkeni menin mukaan. Menin mukaan koska osa niistä ryhmän naisista oli siitä toisesta ryhmästä tuttuja ja ajattelin että myös pojat sais sieltä ikäistään leikkiseuraa. Jatkaisin, ja jatkankin ryhmässä myös jatkossa. Nyt ollaan tauolla kun ryhmän vetäjä menee lonkkaleikkaukseen. Ai, niin... luenhan mä päivittäin sitä blogiakin. On muuten hyvä ja mielenkiintoinen jos tän sortin asiat yhtään kiinnostaa, ollut mulle tavallaan hyvä ponnahduslauta ja sellainen sparraaja, ihan kuin ne sunnuntaiset sessiot Pastor Benin kanssa. Viimeiseksi vielä, L on ihan ookoo tän asian kanssa. Nauraa joskus partaansa – ei sillä oo partaa – mutta nauraa kuitenkin, hyväntahtoisesti.

Monesti mieleni tekisi kuitenkin kirjoittaa tiedote, laminoida se ja ripustaa kaulaan. Otsikkona Yksiksen suhde Jumalaan... tai jotakin muuta sopivaa.