Siirry pääsisältöön

ulkoilua

Lapsille löytyi sopivat vaatteet ja lopulta me ulkoiltiin parin tunnin verran ihanassa kevätsäässä. Ohikulkijat halus jopa nappasta meidän pojista kuvat kun ne oli niin hupaisat tatit...

Me tehdään lumipalloja...

...ja heitetään niitä.

Pieni ankanpoikanen, uiskenteli veessä... K oli maanpäällisessä paratiisissa

O taas oli sitä mieltä et vaa hullut menee uimaan tällä säällä...

...ja muutenkin tää on vähän epäilyttävää, tää lumi.

Mä en varmasti - siis oikeesti en - koskaan kyllästy näihin hetkiin... yhteispelillä se sujuu...

pulkka ja pojat tuli Koiran tielle... Oi, katsopas vaari tuota hauvaa...

"Anna kun mä vedän sua vähän"

Puistossa...

...ja pulkkamäessä


Eiks tästä nyt tullut ihan kelvollinen asu?
Fleecehaalari, kurikset, sadetakki, kypärämyssy, puuvillapipo, kurahanskat ja kumpparit...

Lettuja nam! ...ja pakkohan sen K:n oli yrittää kiivetä hellalle...

...harvemmin meillä syödään lounasta tällaisella hartaudella.

Kello on 12:36

...ja mä uskon et pionitkin kesti aamuisen koitoksen...

Onneksi, onneksi, onneksi on kuitenkin kevät!

Mä oon ihan tietoinen siitä et Suomessa näitä talviulkoilukuvia ja talviulkoilua noin muutenkin on varmasti ehditty harrastamaan sen verran et sitä tulee jo korvistakin, mutta... tää oli oikeesti tämän "talven" ensilumi ja poikien edellinen oikea kosketus lumeen on tammikuusta 2012.





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...

rokotukset ei oo mikään uskon asia

Istun puolitietoisesti muurahaispes ään. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia, niitä jotka eivät ole nähneet mitä tapahtuu jos lapsi sairastuu polioon. Niihin jotka eivät tiedä että tuhkarokko on vaarallinen sairaus. Niihin jotka eivät tiedä että vihurirokkoon tai sikotautiin voi kuolla. Niihin jotka uskovat että rokotukset ovat vaarallisia, ja että maailma olisi parempi ilman. Niihin jotka eivät enää tiedä minkälainen maailma oli ennen. Niihin joilla on varaa olla rokottamatta, vai onko? vaccine infographic created by Leon Farrant Kuinka monta kertaa multa on kysytty että tiedänkö rokotteitten aiheuttavan autismia? Kuinka monta kertaa olen vastannut etten tiedä. Kuinka monta kertaa olen kertonut ettei se ole totta. Tuhkarokkoepidemia alkoi huvipuistosta. Se alkoi sieltä minkä pitäisi olla ”the happiest place on earth.”  Siinä on jotakin kornia. Siis siinä, että se lähti just sieltä. Tosiasiassa on enemmän kuin ...

tikapuita ylös maailmassa

Kulunut viikko on epäilemättä ollut haastavin. Siis haastavin sen jälkeen kun aloitin lokakuun 12. päivän aamuna orientaatiolla. On torstai-ilta ja tällä viikolla minä olen soittanut satoja puheluita, ottanut vastaan kymmeniä puhelinvastaajaviestejä, vastannut tsiljoonaan puheluun, käynyt läpi 31 uuden potilaan sisäänotto- haastattelua. Sivussa olen hoitanut normiajanvarausta ja soitellut ihmisille (150) muistuttelupuheluita erilaisita operaatioista, lääkäriajoista, verikokeista ja kuvantamistapahtumista.... unohdinko mainita että mulla on keuhkoputkentulehdus, infektioastma ja työpäivän keskimitta on ollut vajaat kymmenen tuntia. Keskiviikkona kai, totesin esimiehelleni että saatan ehkä karata. Ai, mihin – se kysyi, enkä osannut vastata. Vastasin sen sijaan seuraavasti; ”Kysyit multa taannoin kuinka mä kestän jatkuvia keskeytyksiä työssä, ja silloin sanoin että hyvin. Tänään väittäisin että olen lähestymässä takarajaa, kun puran puhelimesta kymmenen viestiä ja ennen kun...