Siirry pääsisältöön

fire and rescue


Naapuri ja ystävä käytiin äsken hakemassa ambulanssilla sairaalaan kun oli ilmeisesti lasinsirpaleella leikannut ranteen auki – kirjaimellisesti. Oli aika avuton olo katsoa kun ne tosta veti pillit päällä ohitse ystävien talon eteen, tietäen että perheessä on kahden viikon ikäinen vauva, kolmevuotias esikoinen ja tietämättä sen tarkemmin kuka on satuttanut itsensä, mihin ja miten. Onneks se oli ”vaan” perheen isä ja ”vaan” haava, vaikka L jo hirtehisesti heitti et sillä on varmaan synnytyksen jälkeinen psykoosi ja se teki sen tahallaan tajuttuaan että nyt niillä on täysin peruuttamattomasti kaksi lasta ja koira.

No anyhow, muistui taas mieleeni mikse EN soittanut sitä ambulanssia silloin kesällä. Ensinnäkään en halunnut että M saa elämänsä traumat kun en kitenkaan kokenut olevani ihan välitöntä kuolemaa tekemässä ja toiseksi tiesin et L olis joutunut pitämään tiedotustilaisuuden tossa etunurtsilla aiheen pohjalta. Kolmanneksi... mua nyt vaan ahdisti ajatus siitä et sieltä tulee ambulanssi tohon meidän talon eteen hääräämään.

Sen muistan, kun L aikanaan teki saman liikkeen kuin naapurinmies että sairaalasta kotiin palatessa keittiö näytti siltä kuin meillä olis vähintäänkin teurastettu joku tai jokin. Silloinkin mä tietty reippaana tyttönä pakkasin L:n hanskan paksuun pyyhkeeseen, nostin M:n yöpaidassa autoon ja ajoin itse sinne ensiapuun.

Suomalainenhan ei ihan helpolla hätänumeroon soita vaan omatoimisesti hoitaa asiat itse. Kyllähän ne siellä paloasemalla vähän kesällä naureskeli ettei se mikään itsepalvelulaitos ole.



Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pikkuinen kullanmurunen, olet kamala

Partioliivin juhlakuntoon saattamiseen tarvitaan viiniä. Näillä läpysköillä kun on tarkka järjestys ja tarkat paikat liivinssä. Me telttaillaan. Tai oikeastaan minä ja kaksi lasta telttaillaan – olkkarin lattialla, koska kuka nyt tuolla karhujen ja kojoottien seassa nukkuis takapihalla – se kolmas lapsi ulostettiin käytöshäiriön takia teltasta joskus kymmenen pintaan, ja nukuttuaan ensin yläkerrassa faijansa kainalossa se pelaa nyt Minecraftia onnellisena omasta rauhasta. Kaksi telttailijaa nukkuu vielä. Tilanteen autenttisuuden lisäämiseksi alakerran ikkunat on apposen auki ja mä juon aamukahviani villapaidassa – ihan kuin oikealla leirillä. Tosin kahvi tulee keittimestä ja takapuolen alla on tuttu tuoli. Kohta ne mussukat kömpii ulos teltasta ja puolisen tuntia siitä on ihan mahdollista että kaipaan taas maanantaiaamua ja tyopaikan tasapainoista rauhaa. Mun mielikuvissa aamu on sellainen mukavan seesteinen, tehdään yhdessä ja meillä on kivaa... Käytäntö on osoittautunut olem...
Lue lisää

kuin Harry Potterissa

- Kävitkö kotona viikonloppuna? - Kävin, tulin eilen illalla takaisin. - Miltä sodan runtelemassa Portlandissa näytti? - Oli pelottavaa! Naapurissa oli vuohijoogaa ja donitsi kauppaan oli törkeä jono.  Naurua, mutta naurun takana asuu myös huoli.  - Joko kuulit mitä ”SE” sanoi tänään? - En lue enää uutisia, tulen liian vihaiseksi… tai surulliseksi. - En minäkään. Tai, eilen luin ja itkin. Päätin taas olla lukematta. - Joko otit Covid rokotteen? - Joo. Otin. Ostin samalla Tylenolia (parasetamolia) tukeakseni omaa sisäistä autistiani.  Seurue remahtaa nauruun opettajainhuoneessa ja tunnelma kevenee taas. Keskustelu siirtyy vesisateeseen ja syksyyn ja kissoihin.  Minä luen edelleen uutisia, luen niitä useammasta lähteestä, täältä ja Euroopasta. Luen liberaaleja ja konservatiivisia uutisia. Usein pudistelen päätäni ja huokaan, mietin että miten oikeasti voi olla näin hullua tässä maassa. Virnistän kun rauhanpalkinto menee sivu suun. Tuuletan opettajakolleegoiden kanssa, ...
Lähetä kommentti
Lue lisää

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...
Lähetä kommentti
Lue lisää