Siirry pääsisältöön

hupsista


Jos lääkärin viimeiset sanat vastaanotolta lähtiessä on älä sit... Älä sit leikkaa sormeen, saa haavaa, kaadu, kolhi päätäs, aja kolaria. Mikä on todennäköisyys että seuraavien päivien aikana lyön pääni, leikkaan sormeen, saan haavan, kaadun, kompastun, putoan, ajan kolarin tai tulen ajetuksi tai... pitäis kai maata peiton alla sängyssä ja olla varovainen. Mä en osaa olla varovainen ja jos oon niin varmasti jotakin tapahtuu... kätkekää siis kaikki terävä ja autonavaimet.

”Ei kai tässä nyt vielä K-vitamiinille tartte mennä kun sulla ei ikenet tai nenä vuoda... onko isoja mustelmia?” - Ei. ”Onko vatsakipuja?” - Ei enää. ”Älä sit...” Kummasti siinä istuessa alkaa päätä särkeä ja vähän ehkä huimaakin. Sattuisko vatsaan? Tuntuuko ehkä vähän veren makua suussa? Autosta soitan L:lle ja sanon et kertoo sit ensiavussa et mun INR oli päälle viiden että ne tietää et vuodan kuiviin... siis sit kun oon kolinut, leikannut, kaatunut, kolaroinut...

Nyt me lähdetään balettiin ja kirjastoon ja mä keskityn olemaan satuttamatta itseäni.             


Viikko sit mä yritin sille respalle sanoa et varmaan pitäis se INR kattoa sen taudin jälkeen... ei kuulemma tarvinnut. Mistä löytyis tasapaino? Hyytymättömyysklinikan hyydyttävät tyypit halus mut sinne jatkuvasti ja oli niin tarkkoja et hermot meni... Kardiologin puulaakissa taas respa tekee välillä lääketieteellisiä päätöksiä. Kiva.





                           

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...

koekaniini - mukana tutkimustyössä

Puhelimen näytöllä vilkkuu liiankin tuttu puhelinnumero ”Yläkoulu – terveydenhoitaja”, on maanantai ja kello tuskin kymmentä. Tiedän jo ennen vastaamista, että mentävä on, hakemaan poika kotiin. Laitan palaverista äänet pois ja vastaan: ”Hei Alina, onko taas aika?” – Joo, ottanut lääkkeet 45 minuuttia sitten eikä olo helpota. Varttia myöhemmin harmaankalpea teini marssii huoneeseensa, sulkee verhot ja käy nukkumaan herätäkseen tunteja myöhemmin. Minä palaan mun palaveriin. Huonolla tuurilla sama kuvio toistuu myös tiistaina. Eletään helmikuun alkupäiviä ja vastaavanlaisia koulupoissaoloja on jo ehtinyt kertymään seitsemän, tammikuusta. Päänsärkypäiviä yhteensä reilu kymmenen. Laitan viestiä päänsärkypolille ja saan ajan seuraavalle viikolle.  Päänsärkypolin neurologi on ihan mieletön tyyppi. No, meidän lastensairaala nyt muutenkin on aika ihana, mutta jotenkin se miten nää kohtaa teinin ihmisenä, ei sairautena. Kyselee tietokonepelit ja elokuvat, myöntää avoimesti, että vaikka se e...

Davi

Pieni käsi ottaa tiukasti kiinni mun kädestä, käännän katseeni käden omistajaan, ruskeasilmäiseen poikaan, jonka paita on päällä takaperin, napit selässä. Lapsen katse on tarkka ja kysyvä: Kuka sinä olet? Katson lasta, laskeudun hänen tasolleen ja hymyilen, kysyn, onko hän kenties Davi? Kerron hänelle olevani Ms M. Poika nyökkää. On vuoden toinen kouluviikko ja eskarilaisten ensimmäinen koulupäivä. Davi on viisivuotias eskarilainen ja yksi koulun monikielisistä oppijoista.  Muutama päivä myöhemmin sama pikkumies juoksee perässäni koulun käytävällä ja takertuu kahdella kädellä mun jalkaan. Toinen koulun MLL*-opettajista seuraa perässä ja muistuttaa pientä poikaa, että hänen pitäisi olla ruokailemassa luokkatovereittensa kanssa. Kommunikaatiovälineenä ovat lähinnä viittomat ja taskutulkki sillä yhteistä kieltä meillä ei vielä ole. Saatan pojan ruokasaliin opettajan kanssa ja pääsen lopulta jatkamaan omaa matkaani. Pienestä takiaisesta tulee kuitenkin vakituinen seuralainen myös minul...