Siirry pääsisältöön

ilot tulituksesta

Eiliset kemut oli rennot ja onnistuneet ja kakkukin hyvää... ei siitä sen enempää. Ne illan ilotulitukset taas... no, ensinnäkin me - hyvät vanhemmathan - kiskottiin kaikki kolme lasta sängyistään rattaisiin ja lykättiin ne pihalle aivan hillittömään paukkeeseen. Ymmärrettävästi vastaanotto oli ehkä väemmän innostunut ja hurmahenkinen... eniten kuullut lauseet ekan puolen tunnin aikana oli ”Pelottaa” ja ”Haluun kotiin” Varsinaisen näytöksen piti alkaa kymmeneltä. Kello tulee kymmenen ja puoli yksitoista ja lopulta yksitoista... päätettiin et 23:30 lähdetään kävelemään kotiin. Teknisiä ongelmia kävi ystävä kertomassa. Me mietittiin että miten niitä teknisiä ongelmia on ylipäätään mahdollista korjata siellä pimeässä taskulamppujen valossa. Lopulta me ollaan seisty pimeässä puistossa satunnaisten paukkujen valaistessa maisemaa liki kaksi tuntia. Päätämme myöntää tappion ja viedä lapset takaisin sänkyihinsä... ehkä mä päästiin kolme metriä kotiinpäin kun näytös vihdoinkin alkoi. Tässä vaiheessa köörille oli jo niin monta kertaa ehditty selostamaan ilotulitteiden koostumus ja vaarattomuus etäältä seuratessa että kaksi kolmesta hihkui riemusta. Oli se vaivan arvoista. Oli se kaiken sen seisomisen ja lasten kanniskelun arvoista. Oli se senkin arvoista että kuuden ekan paukun jälkeen tuli tauko – liian pitkä tauko. Niin pitkä että kaikille selvis että on taas ongelma. Niin pitkä että mielessä häivähti et pitäiskö sittenkin lähteä kävelemään kotiin... Oli se sen arvoista, sitten kun se lopulta pääsi vauhtiin.










Aamulla meillä oli käsissämme kolme väsynyttä lasta ja kaksi väsynyttä aikuista. Oli se kuitenkin sen arvoista. Oli ne lapsetkin sitä mieltä päivänvalossa et hinoja oli, ja äänekkäitä. Pojat nukkui päikkärit. Mä nukuin poikien kanssa päikkärit.

Iltapäivällä oli M:n syömisterapia. Sieltä suunnattiin puistoon ja rannalle. Mä hetken surin sitä et L:n ainoa kesäloma tulee olemaan terapiarumbaa... terapiaan-syömään-terapiaan-puistoon-terapiaan-terapiaan-terapiaan-nukkumaan-terapiaan... Et hyvää lomaa vaan kultaseni... lähdettäiskö – hmmmm - terapiaan?






Onneksi me lähdetään sunnutaiaamuna ihan oikeestikin kahdeksi yöksi matkaan.  Ihan oikeelle lomalle. Katsotaan josko toi autisti nyt olis valmiimpi matkustamaan...


Tiedättekö muuten sen huudon mikä lähtee vääryyden kokeneesta lapsesta? Siis silloin kun joku sen sisaruksista on kohdellut sitä sangen väärin ja kaltoin ja kohtuuttomalla tavalla? Se sellainen alkukantaiselta kalshkahtava kirkuna ja karjunta, josta välittömästi tietää että pian siihen yhdistyy hampaat tai iskuun puristuva nyrkki? Tiedättekö? Mä tiedän. Sitä kuuluu meillä usein. Se on vähän kuin viimeinen varoitushuuto kohteelle ja myös aikuiselle lähistöllä: ”Tule väliin kun vielä ehdit... tai muuten...” Seuraavassa hetkessä ne on taas ylimmät ystävykset.


Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...
Lähetä kommentti
Lue lisää

koekaniini - mukana tutkimustyössä

Puhelimen näytöllä vilkkuu liiankin tuttu puhelinnumero ”Yläkoulu – terveydenhoitaja”, on maanantai ja kello tuskin kymmentä. Tiedän jo ennen vastaamista, että mentävä on, hakemaan poika kotiin. Laitan palaverista äänet pois ja vastaan: ”Hei Alina, onko taas aika?” – Joo, ottanut lääkkeet 45 minuuttia sitten eikä olo helpota. Varttia myöhemmin harmaankalpea teini marssii huoneeseensa, sulkee verhot ja käy nukkumaan herätäkseen tunteja myöhemmin. Minä palaan mun palaveriin. Huonolla tuurilla sama kuvio toistuu myös tiistaina. Eletään helmikuun alkupäiviä ja vastaavanlaisia koulupoissaoloja on jo ehtinyt kertymään seitsemän, tammikuusta. Päänsärkypäiviä yhteensä reilu kymmenen. Laitan viestiä päänsärkypolille ja saan ajan seuraavalle viikolle.  Päänsärkypolin neurologi on ihan mieletön tyyppi. No, meidän lastensairaala nyt muutenkin on aika ihana, mutta jotenkin se miten nää kohtaa teinin ihmisenä, ei sairautena. Kyselee tietokonepelit ja elokuvat, myöntää avoimesti, että vaikka se e...
Lähetä kommentti
Lue lisää