Siirry pääsisältöön

toka päivä leirillä

Tokan leiripäivän ilta on omalla tavallaan seesteisempi kuin sen ensimmäisen. Ensimmäinen päivä – ihan missä tahansa – kun on enemmän tai vähemmän kaoottinen ja sellaista paikan hakemista ihan kaikille osallisille. Nostan hattua ihmiselle, joka yrittää koordinoida monen sadan lapsen ryhmää. K tosin pärjäs tänään huonommin kuin eilen. Yhteistilaisuudessa oli liikaa lapsia, liikaa melua ja liikaa kaikkea... siihen kun lisätään vielä välitunnilla opettajilta salaa syntynyt asvaltti-ihottuma niin soppahan oli valmis. Toisessa kokoontumisessa näin omalta paikalta kuinka O yritti lohduttaa veljeään ja K:n nähdessä mut se puhkes vaan vuolaaseen itkuun ja piiloutui tuolinsa alle. Kävin pelastamassa poikaseni ja yhdessä me tanssittiin sylikkäin kunnes oli ritareiden vuoro mennä lavalle tanssimaan. Se oli riittävä houkutin K:lle palata takaisin omaan ryhmään ja siirtyä open syliin. Sitä kyynärpäätä sit laastaroitiin ja lääkittiin myöhemmin useammankin leiriläisen arvioidessa vamman laatua ja mun laastarointikykyjä. Kiitosta tuli muodikkaista laastareista ja siitä että mulla oli vielä sellaista lisä sidettä mukana ja K:n vamman paketille tuli siis laajempikin hyväksyntä.

Mun "jalojen aatelisten" -ryhmässä ollaan siitä onnellisessa asemassa, että meillä on se Jumppaope ja sit vielä mä – edes jonkinmoisella opettajankoulutuksella – ja ollaan siis rautaisen ammattilaisen ja puolivillaisen ammatitaidon varassa onnistuttu luotsaamaan omiamme suuremmitta kommelluksitta. Kukaan ei ole kadonnut, satuttanut itseään, lopettanut leiriä tai laskenut alleen meidän hoivissa... eilisillan sähköpostista päätellen kaikissa ryhmissä tilanne ei ole ihan yhtä auvoinen ja tasapainossa. Moni vapaaehtoiseksi ilmoittautunut vanhempi ei välttämättä ole tullut ajatelleeksi minkälaista on luotsata pariakymmentä lasta muutaman apulaisen kanssa – ne apulaiset kun monessa ryhmässä on hädin tuskin toisella kymmenellä. En kadehdi poikien ryhmän vetäjää. Itse saisin hermoromahduksen jos mun tehtävä olis paimentaa yli kahtakymmentä 3-4 –vuotiasta kolmen tai neljän apulaisen voimin. Moni niistä poikien ryhmäläisistä kun on meidän poikien kaltaisia – kotihoidossa olleita, äidin helmoissa kasvaneita ensikertalaisia.


Sitäpaitsi, kuusveet on kivoja. Ne on käyneet vähintään vuoden oikeeta koulua, ne osaa toimia isossakin ryhmässä. Ne osaa istua, seistä jonossa, olla kohtalaisen hiljaa ja kuunnella. Ne vastaa kun kysytään ja kuuntelee opettajaansa. Kuusveet on myös riittävän nuoria olemaan kyseenalaistamatta aikuista. Ne on kaikin puolin kiitollisia opetettavia. Pääsen helpolla.  

tokan päivän aamu


pienet lavalla - meidän jannut tukii lavan etureunan ritilää


Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...
Lähetä kommentti
Lue lisää

koekaniini - mukana tutkimustyössä

Puhelimen näytöllä vilkkuu liiankin tuttu puhelinnumero ”Yläkoulu – terveydenhoitaja”, on maanantai ja kello tuskin kymmentä. Tiedän jo ennen vastaamista, että mentävä on, hakemaan poika kotiin. Laitan palaverista äänet pois ja vastaan: ”Hei Alina, onko taas aika?” – Joo, ottanut lääkkeet 45 minuuttia sitten eikä olo helpota. Varttia myöhemmin harmaankalpea teini marssii huoneeseensa, sulkee verhot ja käy nukkumaan herätäkseen tunteja myöhemmin. Minä palaan mun palaveriin. Huonolla tuurilla sama kuvio toistuu myös tiistaina. Eletään helmikuun alkupäiviä ja vastaavanlaisia koulupoissaoloja on jo ehtinyt kertymään seitsemän, tammikuusta. Päänsärkypäiviä yhteensä reilu kymmenen. Laitan viestiä päänsärkypolille ja saan ajan seuraavalle viikolle.  Päänsärkypolin neurologi on ihan mieletön tyyppi. No, meidän lastensairaala nyt muutenkin on aika ihana, mutta jotenkin se miten nää kohtaa teinin ihmisenä, ei sairautena. Kyselee tietokonepelit ja elokuvat, myöntää avoimesti, että vaikka se e...
Lähetä kommentti
Lue lisää