korkojen kanssa

En pysy perässä, en edes itse – omassa elämässä. Tai pysyn mutten ehdi kirjoittamaan. Me eletään sitä kesää mikä meillä piti viime kesänä olla... rannalla, puistossa, ystävien kanssa retkellä. Viime kesänä ei ollut mitään, mietin sitä viimeksi eilen kun kävin verikokeessa. Mietin miten hyvältä elämä maistui, kun viimekesänä raahauduin sinne tuskaisena ja hikisenä ja turhautuneena.  Erona siihen, mitä se vuosi sitten olis voinut olla, tänä kesänä voin melkein vetästä sen lehden esiin ja selailla... ainakin silloin kun ei olla rannalla. Ajatuksetkin on varmaan taas syvempiä, syvällisempiä, kun palataan syksyyn ja kesä loppuu. Nyt ajatukset on kesäisen kepeitä ja kulkee puistosta rannalle ja taas takaisin puistoon. Iltaisin pakkailen uikkareita ja pyyhkeitä ja leluja ja mietin aamun eväitä. Otan viimekesän takaisin korkojen kera. Mietin mietin siunattuja me ollaan meidän kesän kanssa. Ei tarvitse suunnitella elämää sään mukaan, tai siis tarttee – tavallaan. Jokaisena päivänä paistaa aurinko. Jokaisena päivänä on lämmin. Jokaisena päivänä voidaan olettaa elohopean kipuavan kolmenkympinkorville. Kesällä on kesä. Kesällä on lämmin. Kesällä paistaa aurinko. Ikävöin kesäisen sateen tuoksua.

Me opetellaan elämään tätä uutta elämää. Sitä missä L tekee töitä kotona enemmän kuin ennen. L suunnittelee omaa työtilaansa ja me muut opetellaan olemaan niin kuin sitä ei oliskaan. Musta on kivaa et se on kotona. Ei niin et se olis käytettävissä, mut niin et se on. Niin et välillä voi käydä antamassa pusun poskelle ja vaikka laittaa aamiaisen. 

työläisen aamiainen - lapsille sama suklaapannareilla ja kermavaahdolla

tänään puistopiknikillä

kesävieras ulkoilemassa

jonnekin tonne kurkkujen taakse se meni...

välipalaksi oman maan porkkanoita

päivän taisteluvamma... ei se oikeesti oo naarmua kummempi, mut kestää hetken ennen kuin verenvuoto loppuu

isä ja sen tytär lähti iltaretkelle

katsokaa nyt miten upeet kukat T:n hortensiassa on!!!!!