ajatuksia lentämisestä

Aamiaiseksi shampanjaa ja vohveleita mansikkahillolla ja kermavaahdolla... voishan tän vuoden huonomminkin aloittaa. Koira tunkee samaan syliin jannujen kanssa ja mä harkitsen lähteväni sen kanssa metsään haistelemaan aamuaurinkoa...

L lähetti mun sähköpostiin oman ansioluettelonsa – resume – joka makaa mun inboxissa avaamattomana kun en uskalla... edellisen kerran oon kirjoitellut ansioluetteloa ties milloin, ja täällä monet kirjoituttaa omansa ammattilaisella, ansioluettelon kirjoittajalla. On vuoden ensimmäinen päivä, sen vuoden kun on aika palata työelämään... perjantaina on ensimmäinen haastattelu – vapaaehtoiseksi.

Omista sosiaalisista taidoista en osaa muuta sanoa kuin että näillä on ihan kohtalaisen hyvin pärjätty jo 42 vuotta, sen kummemmin siltoja polttelematta. Joskus kolahtelee, niin kai kaikilla. Pärjännyt ja edennyt työelämässä ja yksityisesti, varmaan ihan hyvä näin. Omaa lastani katsellessa huomaan että monesti ne opetellut sosiaaliset taidot on yhteiskunnansilmissä vähintään yhtä hyviä kuin sisäsyntyiset, ne vaan vaatii M:lta enemmän energiaa kuin taidot, jotka joltakin toiselta tulevat luontaisesti. Opeteltujen taitojen käyttö kun vaatii tilanteen hahmottamista, muistia ja opittujen asioiutten mallintamista... on hauskaa seurata miten analyyttisesti se suhtautuu niin omaan, kuin kanssaihmistensä elämään ja saattaa usein jälkikäteen selostaa MIKSI sanoi jollekin niin tai näin.

Kristittynä olen omanlaiseni, pitäis varmaan lueskella raamattua ja olla syvällinen, en osaa. En pysty edelleenkään siteeraamaan raamatunlauseita enkä haluakaan. Mulle riittää se että kirkossa käymisestä tulee hyvä olo. Moni varmaan sanoisi etten ole kristitty lainkaan, ehkä en olekaan... en uskalla tai osaa sanoa seuraavani Jeesusta ja silti seuraan, omalla tavallani. Se riittää mulle. En halua lokeroida tai eritellä filosofioita, tää on mulle hyvä, joku toinen jollekin toiselle. En edelleenkään osaa olla karsastamatta ja vierastamatta sellaista äänekästä uskonnollisuutta, sitä joka viittaa jokaisessa lauseessaan Jeesukseen tai raamattuun. Se tuntuu musta ahdistavalta ja tukahduttavalta, silti se ei ole väärin sekään. Jos joku kysyy olenko uskossa, vastaan etten tiedä – en tiedä, tavallaan kai olen, tai sitten en.

Tänä aamuna mua kuitenkin mietityttää sosiaalisiataitojani ja Jeesusta enemmän sunnuntaiaamu. Se miten M selviytyy lentämisestä ja ennen kaikkea miten mä saan superpallon – K – sidottua siihen penkkiin kahden pitkän lennon ajaksi, lapsen joka ei kykene istumaan kiemurtelematta ruokapöydässä kymmentä minuuttia. Jotenkin musta tuntuu ettei se laventeliöljyn ja bergamotin sekoitus juurikaan tule auttamaan, yhtään sen enempää kuin iPad.