Siirry pääsisältöön

oma maa mansikka, muu maa...

Minkälaista oli Floridassa? Siis ihan subjektiivinen mielipide... Floridassa ei ollut erityisen kaunista. Floridassa ei ollut mitenkään erityisen mielenkiintoista nähtävää, no linnut ja alligaattorit – mutta noin muuten. Floridan maisemat oli nähty ekan kymmenen minuutin aikana. Floridassa oli pääsääntöisesti kostean nahkeaa ja lämmintä, ja Floridassa on ihan valtavasti eläkeläisiä.

Naplesia me ryhdyttiin puolileikkimielisesti nimittämään esihautuumaaksi. Kaikkialla on hopeahapsia kaikkialta, joka nurkassa lääkäriasema tai sairaala, eikä kenelläkään ole kiire minnekään. Täällä ei näy lapsia. Täällä ei näy meidän ikäisiä, paitsi palveluammateissa... köyhiä palvelemassa varakkaita eläkeläisiä tai köyhiä eläkeikäisiä palvelemassa varakkaita eläkeläisiä. Tuntuma olisi varmasti ihan toisenlainen jos oltais oltu jossakin muualla.

Key West oli bileparatiisi... paikka jonne lähdetään vetämään kännit ja unohtamaan oikea elämä. Siellä oli kaunista, mutta mun makuun noin tsiljoonasti liikaa turisteja – turistina toki itsekin.

Turisteja on kaikkialla. Niitä on kaikkialta ja niitä on kaikkialla... Yhdysvalloista, Kanadasta, Etelä-Amerikasta ja Euroopasta... aasialaisia ja intialaisia ei täällä näy, tämä on valkoisen, hyvin toimeentulevan ihmisen paikka. Rikkaat sulkeutuvat omille aidatuille alueilleen, mekin useamman aidan ja lukitun portin taakse.

Talo sinälläänhän oli aivan mahtava... kukapa ei täällä haluaisi lomaansa viettää, sisustuslehden ja matkailu-unelmien sivustoilla. Kaunis, tarkkaan harkittu ympäristö, viimeistä yksityiskohtaa myöten mietitty. Keittiö selkeästi ruuanlaittajan keittiö.


Omaan maailmaani kaipaan enemmän vaihtelua ja syvyyttä, elämän kerroksellisuutta. Kiitos Florida, oli ihan kiva käydä mutta tänne en haluaisi jäädä.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

koulushoppailua amerikan malliin (osa 1)

Silloin joskus kauan aikaa sitten… siis oikeesti kauan aikaa sitten olin aloittelemassa abivuotta Helsingissä. Kukaan ei puhunut mistään muusta kuin kirjoituksista ja ehkä yliopistosta. Siinä opinahjossa jota minä kävin oli silloin 80-luvun loppupuolella olemassa tasan yksi yliopisto. Ihan jokainen meistä oli jatkamassa opintojaan Helsingin Yliopistossa, sitten kun sinne joskus pääsisi. Ainakin siltä se silloin tuntui. Todellisuudessa moni jatkoi lukiosta Helsingin Yliopistoon, muutama piti välivuoden tai kaksi. Joku luki ensin itsensä yo-merkonomiksi, muutama haki lastentarhanopettajaopistoon ja kai kaksi uskalsi lähteä pois Helsingistä. He lähtivät Mikkeliin opiskelemaan MBA-tutkintoa.  Tänä syksynä oma tyttäreni aloittaa täällä viimeistä vuottaan high schoolissa. Oikeasti hän opiskelee pian jo toista vuotta collegessa ja tulee valmistumaan lukiosta kädessään myös Associates Degree. Associate's Degree on Yhdysvalloissa tarjottava kaksivuotinen korkeakoulututkinto, jota suoritetaa...

kuin Harry Potterissa

- Kävitkö kotona viikonloppuna? - Kävin, tulin eilen illalla takaisin. - Miltä sodan runtelemassa Portlandissa näytti? - Oli pelottavaa! Naapurissa oli vuohijoogaa ja donitsi kauppaan oli törkeä jono.  Naurua, mutta naurun takana asuu myös huoli.  - Joko kuulit mitä ”SE” sanoi tänään? - En lue enää uutisia, tulen liian vihaiseksi… tai surulliseksi. - En minäkään. Tai, eilen luin ja itkin. Päätin taas olla lukematta. - Joko otit Covid rokotteen? - Joo. Otin. Ostin samalla Tylenolia (parasetamolia) tukeakseni omaa sisäistä autistiani.  Seurue remahtaa nauruun opettajainhuoneessa ja tunnelma kevenee taas. Keskustelu siirtyy vesisateeseen ja syksyyn ja kissoihin.  Minä luen edelleen uutisia, luen niitä useammasta lähteestä, täältä ja Euroopasta. Luen liberaaleja ja konservatiivisia uutisia. Usein pudistelen päätäni ja huokaan, mietin että miten oikeasti voi olla näin hullua tässä maassa. Virnistän kun rauhanpalkinto menee sivu suun. Tuuletan opettajakolleegoiden kanssa, ...

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...