Siirry pääsisältöön

oma maa mansikka, muu maa...

Minkälaista oli Floridassa? Siis ihan subjektiivinen mielipide... Floridassa ei ollut erityisen kaunista. Floridassa ei ollut mitenkään erityisen mielenkiintoista nähtävää, no linnut ja alligaattorit – mutta noin muuten. Floridan maisemat oli nähty ekan kymmenen minuutin aikana. Floridassa oli pääsääntöisesti kostean nahkeaa ja lämmintä, ja Floridassa on ihan valtavasti eläkeläisiä.

Naplesia me ryhdyttiin puolileikkimielisesti nimittämään esihautuumaaksi. Kaikkialla on hopeahapsia kaikkialta, joka nurkassa lääkäriasema tai sairaala, eikä kenelläkään ole kiire minnekään. Täällä ei näy lapsia. Täällä ei näy meidän ikäisiä, paitsi palveluammateissa... köyhiä palvelemassa varakkaita eläkeläisiä tai köyhiä eläkeikäisiä palvelemassa varakkaita eläkeläisiä. Tuntuma olisi varmasti ihan toisenlainen jos oltais oltu jossakin muualla.

Key West oli bileparatiisi... paikka jonne lähdetään vetämään kännit ja unohtamaan oikea elämä. Siellä oli kaunista, mutta mun makuun noin tsiljoonasti liikaa turisteja – turistina toki itsekin.

Turisteja on kaikkialla. Niitä on kaikkialta ja niitä on kaikkialla... Yhdysvalloista, Kanadasta, Etelä-Amerikasta ja Euroopasta... aasialaisia ja intialaisia ei täällä näy, tämä on valkoisen, hyvin toimeentulevan ihmisen paikka. Rikkaat sulkeutuvat omille aidatuille alueilleen, mekin useamman aidan ja lukitun portin taakse.

Talo sinälläänhän oli aivan mahtava... kukapa ei täällä haluaisi lomaansa viettää, sisustuslehden ja matkailu-unelmien sivustoilla. Kaunis, tarkkaan harkittu ympäristö, viimeistä yksityiskohtaa myöten mietitty. Keittiö selkeästi ruuanlaittajan keittiö.


Omaan maailmaani kaipaan enemmän vaihtelua ja syvyyttä, elämän kerroksellisuutta. Kiitos Florida, oli ihan kiva käydä mutta tänne en haluaisi jäädä.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pikkuinen kullanmurunen, olet kamala

Partioliivin juhlakuntoon saattamiseen tarvitaan viiniä. Näillä läpysköillä kun on tarkka järjestys ja tarkat paikat liivinssä. Me telttaillaan. Tai oikeastaan minä ja kaksi lasta telttaillaan – olkkarin lattialla, koska kuka nyt tuolla karhujen ja kojoottien seassa nukkuis takapihalla – se kolmas lapsi ulostettiin käytöshäiriön takia teltasta joskus kymmenen pintaan, ja nukuttuaan ensin yläkerrassa faijansa kainalossa se pelaa nyt Minecraftia onnellisena omasta rauhasta. Kaksi telttailijaa nukkuu vielä. Tilanteen autenttisuuden lisäämiseksi alakerran ikkunat on apposen auki ja mä juon aamukahviani villapaidassa – ihan kuin oikealla leirillä. Tosin kahvi tulee keittimestä ja takapuolen alla on tuttu tuoli. Kohta ne mussukat kömpii ulos teltasta ja puolisen tuntia siitä on ihan mahdollista että kaipaan taas maanantaiaamua ja tyopaikan tasapainoista rauhaa. Mun mielikuvissa aamu on sellainen mukavan seesteinen, tehdään yhdessä ja meillä on kivaa... Käytäntö on osoittautunut olem...

kuin Harry Potterissa

- Kävitkö kotona viikonloppuna? - Kävin, tulin eilen illalla takaisin. - Miltä sodan runtelemassa Portlandissa näytti? - Oli pelottavaa! Naapurissa oli vuohijoogaa ja donitsi kauppaan oli törkeä jono.  Naurua, mutta naurun takana asuu myös huoli.  - Joko kuulit mitä ”SE” sanoi tänään? - En lue enää uutisia, tulen liian vihaiseksi… tai surulliseksi. - En minäkään. Tai, eilen luin ja itkin. Päätin taas olla lukematta. - Joko otit Covid rokotteen? - Joo. Otin. Ostin samalla Tylenolia (parasetamolia) tukeakseni omaa sisäistä autistiani.  Seurue remahtaa nauruun opettajainhuoneessa ja tunnelma kevenee taas. Keskustelu siirtyy vesisateeseen ja syksyyn ja kissoihin.  Minä luen edelleen uutisia, luen niitä useammasta lähteestä, täältä ja Euroopasta. Luen liberaaleja ja konservatiivisia uutisia. Usein pudistelen päätäni ja huokaan, mietin että miten oikeasti voi olla näin hullua tässä maassa. Virnistän kun rauhanpalkinto menee sivu suun. Tuuletan opettajakolleegoiden kanssa, ...

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...