satatuhatta kiloa

No niin. Mä olin tänään siellä lääkärissä... uusimassa muutaman reseptin ja valittamassa tota jomottelevaa lonkkaa. Lonkka on kiitos ja muisto monikkoraskaudesta, lantio on vinksallaan ja aina välillä sitä särkee ja juilii. Ihana omalääkäri ja osteopaatti asetteli taas kaiken kohdilleen, määräsi lääkettä ja valitteli että tänään saan kärsiä illan, ehkä huomisen päivänkin. Se kysyi onko mulla koskaan omaa aikaa ja siinä niitten kolmen riehuessa ja huutaessa ja tapellessa, huusin laumani ylitse että ei oo, ei oo. Se huusi laumani ylitse että voi harmi, kun olis ehkä lantion kannalta edullista ja hyväksi pudottaa vähän painoa... huusin takaisin että sitä tässä puuhataan, ekat kilot on jo menneet, vielä olis aika paljon jäljellä.

Ei niin että olisin tyytymätön itseeni ja ulkonäkööni. Viihdyn ihan hyvin itsessäni eikä peiliin katsominen pelota. Nautin edelleen hyvästä ruuasta ja juomasta, ajattelin nauttia jatkossakin. Painon pudottaminen kohtuullisempiin lukemiin ei sinällään oo varsinaisesti vaikeeta, mulla on tästä touhusta ihan liikaa kokemusta... se on enneminkin tylsää ja menee oma aikansa ennen kuin siitä tulee palkitsevaa. Siinä kohdassa täytyy toivoa että olen kasvanut riittävästi osatakseni jarruttaa, muistaakseni ettei paino ja ruoka ole keino hallita elämää vaan tarpeellista oman terveyden takia. 

Miksi sitten just nyt? Miksi tammikuussa 2014? Ne on ne kuuluisat vauvakilot jotka jossakin vaiheessa muuttuivat lasten tähteistä imetyiksi ylimääräisiksi kaloreiksi. Painon pudottaminen vaatii asennetta, energiaa ja aikaa... Nyt ollaan viimeinkin siinä kohdassa missä mä uskon kykeneväni tähän ilman että meillä putoaa päitä, tai että se vaatii kohtuutonta suoritusta keneltäkään. Olen valmis sitoutumaan ja luopumaan - toivottavasti - kipeästä lonkastakin... 

Mä oon edelleen sitä mieltä ettei laihduttamisen pidä olla elämäntapa. Tammikuussa ja elokuussa aloitetaan kuuri... kesälomalla ja jouluna lihotaan samat kilot takaisin. Mä olen edelleen sitä mieltä ettei laihuus tuo ihmiselle hyväksyntää ja ettei sillä voi mitata ketään. Laihduttamalla saa alemman painon, mahdollisesti paremman terveyden ja terveemmän olon – ei muuta. Ylipainoinenkin voi olla terve ja liikunnallinen. Tammikuinen mehupaasto ja uusi elämä, kilot jotka poimitaan myöhemmin samana vuonna takaisin eivät ole terveellisiä eikä niillä saavuteta loppujen lopuksi yhtään mitään, tai kai sitä hetken tuntee olevansa parempi ihminen. Rakkautta ja hyväksyntää omaa itseään kohtaan olisi kai kuitenkin parempi etsiä jostakin muualta kuin vaa’an numeroista.