Siirry pääsisältöön

arkipäivän enkeleitä - pieniä hyviä tekoja

Kauppakeskuksen hälinässä seuraan miten vanhempi mies nostaa lapsen pudonneen kaulaliinan takaisin tuolin selkänojalle, ilman että lapsi tai sen vanhempi edes huomaavat. Mies huomaa että mä seurasin tapahtumaa ja hymyilee. Hymyilen takaisin.

Jonkun tuntemattoman lapsen joulupaketti maailmalta ilmestyy meidän postilaatikkoon. Syötän kuplapussissa olevan osoitteen hakukoneeseen ja vien paketin oikealle omistajalleen. Nainen joka avaa oven on hämmästynyt, ilahtunut ja kiitollinen.

Kesällä unohdin puhelimeni auton lavan reunalle ja lähdin iloisesti ajamaan kotiin uimarannalta kotiin. Puolivälissä matkaa kaipasin puhelinta, tajusin tapahtuneen ja lähdin ajamaan takaisin. Puhelimella taitaa olla ikää viikonpäivät, hieno ja haluttu – uusi Lumia 920. Ajan uimarannan kiemuraista tietä ikkuna auki, kävelyvauhtia, toivoen näkeväni keltaisen luurini jossakin puskassa kun kaksi vastaan kävelevää teiniä kysyy etsinkö puhelintani, he olivat juuri lähettämässä tekstareita kontakteille, jotta saisivat palautettua luurin oikealle omistajalleen.

Olen kahviketjunn autokaistalla ja odotan vuoroani kassalle. Kassa ojentaa mulle kahvin ja sanoo että edellä ajava on jo maksanut sen. Olen niin häkeltynyt etten edes ymmärrä antaa hyvän kiertää... otan kahvin ja hymyilen.


Random acts of kindness – niitä on kaikkialla, kaiken aikaa... ei olis tarvinnut. Olis voinut tehdä toisinkin tai jättää kokonaan tekemättä. Palkaksi sait jonkun tuntemattoman ihmisen iloisen mielen, toisinaan et edes sitä. 

Koira ja blogi



Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pikkuinen kullanmurunen, olet kamala

Partioliivin juhlakuntoon saattamiseen tarvitaan viiniä. Näillä läpysköillä kun on tarkka järjestys ja tarkat paikat liivinssä. Me telttaillaan. Tai oikeastaan minä ja kaksi lasta telttaillaan – olkkarin lattialla, koska kuka nyt tuolla karhujen ja kojoottien seassa nukkuis takapihalla – se kolmas lapsi ulostettiin käytöshäiriön takia teltasta joskus kymmenen pintaan, ja nukuttuaan ensin yläkerrassa faijansa kainalossa se pelaa nyt Minecraftia onnellisena omasta rauhasta. Kaksi telttailijaa nukkuu vielä. Tilanteen autenttisuuden lisäämiseksi alakerran ikkunat on apposen auki ja mä juon aamukahviani villapaidassa – ihan kuin oikealla leirillä. Tosin kahvi tulee keittimestä ja takapuolen alla on tuttu tuoli. Kohta ne mussukat kömpii ulos teltasta ja puolisen tuntia siitä on ihan mahdollista että kaipaan taas maanantaiaamua ja tyopaikan tasapainoista rauhaa. Mun mielikuvissa aamu on sellainen mukavan seesteinen, tehdään yhdessä ja meillä on kivaa... Käytäntö on osoittautunut olem...
Lue lisää

kuin Harry Potterissa

- Kävitkö kotona viikonloppuna? - Kävin, tulin eilen illalla takaisin. - Miltä sodan runtelemassa Portlandissa näytti? - Oli pelottavaa! Naapurissa oli vuohijoogaa ja donitsi kauppaan oli törkeä jono.  Naurua, mutta naurun takana asuu myös huoli.  - Joko kuulit mitä ”SE” sanoi tänään? - En lue enää uutisia, tulen liian vihaiseksi… tai surulliseksi. - En minäkään. Tai, eilen luin ja itkin. Päätin taas olla lukematta. - Joko otit Covid rokotteen? - Joo. Otin. Ostin samalla Tylenolia (parasetamolia) tukeakseni omaa sisäistä autistiani.  Seurue remahtaa nauruun opettajainhuoneessa ja tunnelma kevenee taas. Keskustelu siirtyy vesisateeseen ja syksyyn ja kissoihin.  Minä luen edelleen uutisia, luen niitä useammasta lähteestä, täältä ja Euroopasta. Luen liberaaleja ja konservatiivisia uutisia. Usein pudistelen päätäni ja huokaan, mietin että miten oikeasti voi olla näin hullua tässä maassa. Virnistän kun rauhanpalkinto menee sivu suun. Tuuletan opettajakolleegoiden kanssa, ...
Lähetä kommentti
Lue lisää

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...
Lähetä kommentti
Lue lisää