Siirry pääsisältöön

reikiä ja maalia

Sunnuntai… kirkkoa ja kirkon BBQ bileitä, lapsille pomppulinaa ja liskoja. Kotona maalaustalkoot... projekti koti turkoosiksi, tai siis veden vihreäksi.






sumu luikertelee edelleen laaksossa, joen yllä



Ennen kuin edes aloitan, palaan vähän taaksepäin... 

Amerikkalaisilla tytöillä on korvikset. Mustilla ja latinotytöillä ne korvikset ilmestyy korviin heti syntymän jälkeen, muutaman päivän iässä. Valkoisilla tyttöilapsilla niitä korviksia tulee, no muutamasta kuukaudesta varhaiseen aikuisuuteen ja kai täällä on myös korviksettomia aikuisiakin.

Mä taisin olla kolmetoista. Se oli jonkinlainen riitti ulos lapsuudesta... ”tonåring”, teini. Iso tapahtuma elämässä, isompi oikeastaan kuin ripillepääsy vähän myöhemmin.. Ennen sitä ei saanut. Piti odottaa.

M on kiinnittänyt jo pitkään huomiota siihen että muilla tytöillä on korvikset. Me ollaan puhuttu asiasta ja mä olen kertonut jo aikaa takaperin mitä ne korvikset ja niitten laittaminen käytännössä tarkoittaa. Ekan keskustelun aikoihin M olin sitä mieltä että ihmisen tarvitsee olla vähintään häiriintynyt halutakseen laittaa reiät korviin... sen jälkeen me ollaan säännöllisesti käyty siellä samaisessa kaupassa, hypistelty korviksia ja ostettu arkillinen korvistarroja, ne on riittäneet oikein hyvin M:n korviskaipuuseen. Kunnes... joskus ennen joulua se halus taas korviskauppaan. Se halus nähdä sen vehkeen jolla ne reiät laitetaan. Hetken aikaa se hypisteli sitä käsissään ja lopulta ojensi reijittäjän takaisin myyjätytölle – done. Asiasta ei sen kummemin puhuttu ennen kuin tänä aamuna matkalla kirkkoon; ”Mamma, I want to pierce my ears!” – Ok, are you sure? You know it will hurt? ”Yes. Can we do it today?”




vikan kerran ilman


jätskillä juhlistamassa tätä tyttöyden riittiä




Muutamaa tuntia myöhemmin me istutaan jätskillä juhlistamassa uusia korviksia. Illalla meidän olkkari on vedenvihreä ja aamulla mä ajattelin mennä uimaan, ekaa kertaa liki pariinkymmneneen vuoteen.







ehkä Floridalla oli sittenkin jotakin vaikutusta mun elämään... Key West

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...
Lähetä kommentti
Lue lisää

rokotukset ei oo mikään uskon asia

Istun puolitietoisesti muurahaispes ään. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia, niitä jotka eivät ole nähneet mitä tapahtuu jos lapsi sairastuu polioon. Niihin jotka eivät tiedä että tuhkarokko on vaarallinen sairaus. Niihin jotka eivät tiedä että vihurirokkoon tai sikotautiin voi kuolla. Niihin jotka uskovat että rokotukset ovat vaarallisia, ja että maailma olisi parempi ilman. Niihin jotka eivät enää tiedä minkälainen maailma oli ennen. Niihin joilla on varaa olla rokottamatta, vai onko? vaccine infographic created by Leon Farrant Kuinka monta kertaa multa on kysytty että tiedänkö rokotteitten aiheuttavan autismia? Kuinka monta kertaa olen vastannut etten tiedä. Kuinka monta kertaa olen kertonut ettei se ole totta. Tuhkarokkoepidemia alkoi huvipuistosta. Se alkoi sieltä minkä pitäisi olla ”the happiest place on earth.”  Siinä on jotakin kornia. Siis siinä, että se lähti just sieltä. Tosiasiassa on enemmän kuin ...
24 kommenttia
Lue lisää

tikapuita ylös maailmassa

Kulunut viikko on epäilemättä ollut haastavin. Siis haastavin sen jälkeen kun aloitin lokakuun 12. päivän aamuna orientaatiolla. On torstai-ilta ja tällä viikolla minä olen soittanut satoja puheluita, ottanut vastaan kymmeniä puhelinvastaajaviestejä, vastannut tsiljoonaan puheluun, käynyt läpi 31 uuden potilaan sisäänotto- haastattelua. Sivussa olen hoitanut normiajanvarausta ja soitellut ihmisille (150) muistuttelupuheluita erilaisita operaatioista, lääkäriajoista, verikokeista ja kuvantamistapahtumista.... unohdinko mainita että mulla on keuhkoputkentulehdus, infektioastma ja työpäivän keskimitta on ollut vajaat kymmenen tuntia. Keskiviikkona kai, totesin esimiehelleni että saatan ehkä karata. Ai, mihin – se kysyi, enkä osannut vastata. Vastasin sen sijaan seuraavasti; ”Kysyit multa taannoin kuinka mä kestän jatkuvia keskeytyksiä työssä, ja silloin sanoin että hyvin. Tänään väittäisin että olen lähestymässä takarajaa, kun puran puhelimesta kymmenen viestiä ja ennen kun...
25 kommenttia
Lue lisää