Siirry pääsisältöön

reikiä ja maalia

Sunnuntai… kirkkoa ja kirkon BBQ bileitä, lapsille pomppulinaa ja liskoja. Kotona maalaustalkoot... projekti koti turkoosiksi, tai siis veden vihreäksi.






sumu luikertelee edelleen laaksossa, joen yllä



Ennen kuin edes aloitan, palaan vähän taaksepäin... 

Amerikkalaisilla tytöillä on korvikset. Mustilla ja latinotytöillä ne korvikset ilmestyy korviin heti syntymän jälkeen, muutaman päivän iässä. Valkoisilla tyttöilapsilla niitä korviksia tulee, no muutamasta kuukaudesta varhaiseen aikuisuuteen ja kai täällä on myös korviksettomia aikuisiakin.

Mä taisin olla kolmetoista. Se oli jonkinlainen riitti ulos lapsuudesta... ”tonåring”, teini. Iso tapahtuma elämässä, isompi oikeastaan kuin ripillepääsy vähän myöhemmin.. Ennen sitä ei saanut. Piti odottaa.

M on kiinnittänyt jo pitkään huomiota siihen että muilla tytöillä on korvikset. Me ollaan puhuttu asiasta ja mä olen kertonut jo aikaa takaperin mitä ne korvikset ja niitten laittaminen käytännössä tarkoittaa. Ekan keskustelun aikoihin M olin sitä mieltä että ihmisen tarvitsee olla vähintään häiriintynyt halutakseen laittaa reiät korviin... sen jälkeen me ollaan säännöllisesti käyty siellä samaisessa kaupassa, hypistelty korviksia ja ostettu arkillinen korvistarroja, ne on riittäneet oikein hyvin M:n korviskaipuuseen. Kunnes... joskus ennen joulua se halus taas korviskauppaan. Se halus nähdä sen vehkeen jolla ne reiät laitetaan. Hetken aikaa se hypisteli sitä käsissään ja lopulta ojensi reijittäjän takaisin myyjätytölle – done. Asiasta ei sen kummemin puhuttu ennen kuin tänä aamuna matkalla kirkkoon; ”Mamma, I want to pierce my ears!” – Ok, are you sure? You know it will hurt? ”Yes. Can we do it today?”




vikan kerran ilman


jätskillä juhlistamassa tätä tyttöyden riittiä




Muutamaa tuntia myöhemmin me istutaan jätskillä juhlistamassa uusia korviksia. Illalla meidän olkkari on vedenvihreä ja aamulla mä ajattelin mennä uimaan, ekaa kertaa liki pariinkymmneneen vuoteen.







ehkä Floridalla oli sittenkin jotakin vaikutusta mun elämään... Key West

Tunnisteet

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...
Lähetä kommentti
Lue lisää

koekaniini - mukana tutkimustyössä

Puhelimen näytöllä vilkkuu liiankin tuttu puhelinnumero ”Yläkoulu – terveydenhoitaja”, on maanantai ja kello tuskin kymmentä. Tiedän jo ennen vastaamista, että mentävä on, hakemaan poika kotiin. Laitan palaverista äänet pois ja vastaan: ”Hei Alina, onko taas aika?” – Joo, ottanut lääkkeet 45 minuuttia sitten eikä olo helpota. Varttia myöhemmin harmaankalpea teini marssii huoneeseensa, sulkee verhot ja käy nukkumaan herätäkseen tunteja myöhemmin. Minä palaan mun palaveriin. Huonolla tuurilla sama kuvio toistuu myös tiistaina. Eletään helmikuun alkupäiviä ja vastaavanlaisia koulupoissaoloja on jo ehtinyt kertymään seitsemän, tammikuusta. Päänsärkypäiviä yhteensä reilu kymmenen. Laitan viestiä päänsärkypolille ja saan ajan seuraavalle viikolle.  Päänsärkypolin neurologi on ihan mieletön tyyppi. No, meidän lastensairaala nyt muutenkin on aika ihana, mutta jotenkin se miten nää kohtaa teinin ihmisenä, ei sairautena. Kyselee tietokonepelit ja elokuvat, myöntää avoimesti, että vaikka se e...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Davi

Pieni käsi ottaa tiukasti kiinni mun kädestä, käännän katseeni käden omistajaan, ruskeasilmäiseen poikaan, jonka paita on päällä takaperin, napit selässä. Lapsen katse on tarkka ja kysyvä: Kuka sinä olet? Katson lasta, laskeudun hänen tasolleen ja hymyilen, kysyn, onko hän kenties Davi? Kerron hänelle olevani Ms M. Poika nyökkää. On vuoden toinen kouluviikko ja eskarilaisten ensimmäinen koulupäivä. Davi on viisivuotias eskarilainen ja yksi koulun monikielisistä oppijoista.  Muutama päivä myöhemmin sama pikkumies juoksee perässäni koulun käytävällä ja takertuu kahdella kädellä mun jalkaan. Toinen koulun MLL*-opettajista seuraa perässä ja muistuttaa pientä poikaa, että hänen pitäisi olla ruokailemassa luokkatovereittensa kanssa. Kommunikaatiovälineenä ovat lähinnä viittomat ja taskutulkki sillä yhteistä kieltä meillä ei vielä ole. Saatan pojan ruokasaliin opettajan kanssa ja pääsen lopulta jatkamaan omaa matkaani. Pienestä takiaisesta tulee kuitenkin vakituinen seuralainen myös minul...
Lähetä kommentti
Lue lisää