Siirry pääsisältöön

koulueväitä - osa II

Sunnuntaita on vietetty rennosti. Puolisentoista tuntia haudoin selkääni lämpötyynyllä katsoessani lasten kanssa elokuvaa ja siinä sivussa neuloessani. Merirosvokeiju oli ihan katsottava ja selkäkin voi kai vähän paremmin. Työviikonloppu meni kuitenkin sairastaessa ja seuraava työpäivä on keskiviikkona.

Iltapäivällä otin itseäni kiinni fliseenniskasta ja jatkoin koulueväitä pakkaseen projektia. Tänään vuorossa oli ne muffinsit ja päivälliseksi harjoittelin tekemään noille maidotonta Mac & Cheeseä. Päätellen siitä että kaikki söi, eikä kyökistä kuulunut yhdestäkään suusta – yök en syö – oli ruoka ihan onnistunut korvike aidolle kamalle.


maidottomasta maidosta ja juustottomasta juustosta


Muffinssi/leipä/kuivakakkutaikinan voi hyvin puolittaa jos määrä tuntuu liian isolle. Tästä taikinasta tulee 12 isoa muffinsia ja iso kakku 2,5 litran vuokaan. M:lle evästä 25:ksi päiväksi.



Kesäkurpitsa-omena-pinaattimuffinsit


Yhteensä 15 dl jauhoja, voit yhdistellä mitä jauhoja kaapista löytyy, tai haluat käyttää. Tänään käytin:
10dl täysjyvävehnäjauhoja
5dl vehnäjauhoja

2tl suolaa
2tl soodaa
2tl leivinjauhetta
2rkl kanelia
2tl inkivääriä

Sekoita kuivat aineet keskenään.

6 munaa
2 ½ ruokaöljyä
5dl sokeria (muista että tästä syntyy 25 annosta eli reilu 1rkl sokeria/annos) Itse käytän puolet raakasokeria ja puolet fariinisokeria.
1rkl vaniljaa
2dl mantelimaitoa

Sekoita aineet kulhossa.

10dl raastetta (omenaa, kesäkurpitsaa, pinaattia)

Sekoita ensin "märät" aineet kuiviin aineisiin ja viimeiseksi raaste.

Paista muffinseja 165C 15 minuuttia, sen jälkeen 10 minuuttia 150C.

Paista kakkua 165C 15 minuuttia ja sen jälkeen laske lämpötilaa 150C, ja paista noin 40 minuuttia.



kuivat aineet, "märät" aineet ja sokeri ja raaste omiin kulhoihinsa




valmis tuote

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

koulushoppailua amerikan malliin (osa 2)

Kolmen päivän retkellä me kierrettiin neljä koulua. Kouluista kaksi on julkisia yliopistoja ja kaksi yksityisiä. Kouluista yksi oli pieni, kaksi keskikokoista ja yksi suuri. Tämän kuun loppupuolella edessä on vielä retki tytön ykkösyliopistoon ja sen pienempään sisarukseen. Alun perin oli ajatus vierailla vielä osavaltion pohjoisosan julkisessa yliopistossa, mutta kesän retkellä löytyi parempia vaihtoehtoja.  Kouluvierailuilla tutustutaan koulun lisäksi myös paikkakuntaan, jolla koulu sijaitsee. Onhan silläkin väliä minkälaisessa ympäristössä kampus sijaitsee ja onko siellä mitään tekemistä koulun ulkopuolella. Näistä meidän kouluista Tättiksen ykkös- ja kakkosvaihtoehdot sijaitsevat Seattlen alueella. Nämä vaihtoehdot antaisivat tytön asua kotona ja säästää siten asumiskuluissa ja kun työpaikkakin on jo olemassa, olisi kaikin puolin helppoa pysyä täällä kotinurkilla. Yksi kouluista on osavaltion toiseksi suurimmassa kaupungissa, kaksi pikkukaupungeissa ja yksi paikassa, jossa ei o...

Oodi Julkiselle Opetukselle

Mikä jakaa ihmisiä enemmän kuin näkemys koulusta ja koulutuksesta? Täällä tiikeriäitien ja helikopterivanhempien luvatussa ihmemaassa, on tällainen suomalainen vanhempi, jonka mielestä lapset saa opiskella just mitä lystäävät (ainakin melkein) vähän kummajainen. Ei pelkästään kummajainen toisten vanhempien mielestä, vaan myös lasten ja nuorten silmissä. Outo on sellainen äiti, jonka lapsi voi ihan rauhassa valita valinnaisensa itse, opiskelkoon vaan teatterilavastusta tai keittämisen kemiaa. Kaikkea kannattaa kokeilla! Suomalaisen koulujärjestelmän kasvattina en koskaan oikeastaan edes harkinnut yksityiskoulua meidän lapsukaisille. Päinvastoin, huokaisin helpotuksesta kun kaksi kolmesta pääsi jopa kunnalliseen, ilmaiseen eskariin ja vain yhden eskarista jouduttiin maksamaan. Samoihin aikoihin opin myös ettei yksityiskouluilla ole täällä velvollisuutta järjestää erityisopetusta ja siksi moni yksityiskoulu viisaasti valitsee oppilaikseen ne joilla ei ole erityisen tuen tarvetta. Erikseen...

koulushoppailua amerikan malliin (osa 1)

Silloin joskus kauan aikaa sitten… siis oikeesti kauan aikaa sitten olin aloittelemassa abivuotta Helsingissä. Kukaan ei puhunut mistään muusta kuin kirjoituksista ja ehkä yliopistosta. Siinä opinahjossa jota minä kävin oli silloin 80-luvun loppupuolella olemassa tasan yksi yliopisto. Ihan jokainen meistä oli jatkamassa opintojaan Helsingin Yliopistossa, sitten kun sinne joskus pääsisi. Ainakin siltä se silloin tuntui. Todellisuudessa moni jatkoi lukiosta Helsingin Yliopistoon, muutama piti välivuoden tai kaksi. Joku luki ensin itsensä yo-merkonomiksi, muutama haki lastentarhanopettajaopistoon ja kai kaksi uskalsi lähteä pois Helsingistä. He lähtivät Mikkeliin opiskelemaan MBA-tutkintoa.  Tänä syksynä oma tyttäreni aloittaa täällä viimeistä vuottaan high schoolissa. Oikeasti hän opiskelee pian jo toista vuotta collegessa ja tulee valmistumaan lukiosta kädessään myös Associates Degree. Associate's Degree on Yhdysvalloissa tarjottava kaksivuotinen korkeakoulututkinto, jota suoritetaa...