maanantaisia ajatuksia

Keitän itselleni kolmannen kupin kahvia, sen ekan K kaatoi vahingossa olkkarin matolle kun me raksattiin legoilla. Toisen join M:n kanssa jutellessa ja työsähköposteja lukiessani. Kyllä, täällä lähihoitajilla on työsähköposti jota seurataan myös, ja etenkin sen varsinaisen työajan ulkopuolella. Kolmas kupillinen on tarkoitettu mun omaan hetkeen, bloggaamiseen ja ajatuksenvirtaan. Välillä joku pyörähtää sylissä pusuilla.

Eilen kirkossa sanoin sen ystävälle ääneen, sen mitä ajattelin koko viime viikon meidän sairastaessa, sen että pakkolepo kotosalla oli parasta mitä saattoi tapahtua. Teki hyvää pysähtyä, nukkua pitkiä päiväunia sohvalla, leikkiä legoilla ja ihan vaan olla. Viisi päivää ilman tavoitteita, ohjelmaa ja yleistä sähläämistä. Viime viikon aikana tajusin myös että aloitettuani työt olen kaiken vapaa-ajan yrittänyt epätoivoisesti ylisuorittaa vapaa-aikaa. Me ollaan juostu ja menty ja oltu rannalla ja puistossa ja museoissa ja eläintarhoissa ja... aina on pitänyt tehdä, kun kerran voi. Pitää tavata ihmisiä, käydä kylässä, järjestää kutsuja, olla sosiaalinen. Me ollaan rakennettu piha, maalattu kotia, tehty, tehty, tehty, tehty - ihan liikaa. Mä olen vapaapäivänä itkenyt tulevien työpäivien uupumusta ja työpäivinä odottanut kauhunsekaisesti vapaa-ajan kiirettä.

pitkästä aikaa isossa kirkossa

me rakennettiin viimeviikolla lasten kanssa "beach resort" M haluaa mennä tänne lomalle ainakin kuudeksi viikoksi

Niinpä mä tänään käytän maanantain keittiön järjestämiseen. Eilen siivosin ruokakomeron ja pesin kaikki liinavaatteet - viisi peittoa, kymmenkunta tyynyä, viisi aluslakanaa, kymmenkunta tyynyliinaa, muutaman pussilakanan ja viisi pyyhettä. Lauantaina siivosin autotallissa kaikki askartelutarvikkeet ja pelit, ja lasten kahden vuoden piirustukset, säästin ne merkittävimmät - M:n ekan kuvan meidän perheestä nelivuotiaana, poikien isänpäiväkortit tältä keväältä, O:n kirjeen mulle - ja ne joissa selkeästi näkyy enemmän lapsen kuin lasta avustaneen aikuisen kädenjälki. Me puhuttiin tästä leiriviikolla, siitä että osa vanhemmista haluaa oikeasti että opettaja auttaa lasta tekemään taideteoksesta aikuisen silmiin hienon. Mä kerroin heittäväni ne opettajien tekemät lumiukot ja auringonkukat suoraan roskikseen. Tänään on vuorossa keittiö. Kaikki saa olla yöpaidoissaan, pelata pelejä, leikkiä ja katsoa telkkaria. Me ei mennä mihinkään eikä tuolta olohuoneesta tunnu kuuluvan vastustelua. Kenelläkään ei ole kiire uimarannalle, puistoon tai kahvilaan. Pukea pitää vasta iltakuudeksi kun naapurit tulee lasilliselle ja pizzalle.

M nautiskelee telkkarinkatsomisesta Eka Vekaran malliin - kuva lauantailta

Selkeästi olen aloittanut hiljaisesti sen vaiheen missä valmistaudutaan tulevaan syksyyn, koulunalkuun ja "uuteen vuoteen". Se on samantyyppinen vaihe kuin ennen synnytystä, se pesäntekovaihe missä kaiken pitää olla valmista ennen lapsen syntymää... en muista että mulla olis kyllä koskaan ollut moista vaihetta raskausaikana. Kolme viikkoa vuoden 2014-2015 alkuun. Mä olen siitä saakka kun M aloitti koulun (2011) ollut se vanhempi joka ei jaksa odottaa lomien loppumista ja koulun alkua. Menisivät jo, onko tän pakko olla näin pitkä? Ensimmäistä kertaa löydän itseni siitä toisesta leiristä, niistä hulluista jotka mielellään ottaisivat vielä kuukauden lisää lomaa. Niistä joiden mielestä loma on liian lyhyt. Eilen myönsin kirkossa toiselle ystävälle että palattuani työelämään olen huomannut että oikeastaan meidän lapset on tosi mukavia, ja että mä tykkään niistä.

lauantaina me istuttiin notskin ääressä pihalla

ja ihailtiin kuutamoa

sunnuntaina hellitettiin kukkaronnyörejä ja ostettiin lähikaupasta leipäjuustoa

vähän tuunattiin meidän takapihan patiota vieraskelpoisemmaksi

ja testattiin grillipizzaa

oli muuten paras pizza ikinä

jälkkäriksi sitä leipäjuustoa ja mansikkahilloa