Siirry pääsisältöön

kuolema käy kylässä

Kirurgisella osastolla potilas harvemmin kuolee. Meillä keskitytään korjaamaan, leikkaamaan, parantamaan, ja kun lopulta ollaan siinä tilanteessa ettei paraneminen enää ole mahdollista siirretään potilas saattohoitoon toisaalle. Periaatteessa meillä ei hoideta terminaalivaiheessa olevia potilaita. Siinä missä toisilla osastoilla kuolema saattaa olla arkipäivää, meillä se on poikkeus joka koskettaa jokaista. Meillä ruumispaarit saa aikaan säpinää, kuka, missä, mitä tapahtui... kuolema ei ole hiljainen vaikka se tulisi hiljaa. 


Neljä päivää tein töitä läheisten kanssa, tai siis virallisesti sen potilaan mutta käytännössä jokainen meistä hoitotiiminjäsenistä tiesi että ainoa jäljellä oleva tehtävä oli saattaa läheisiä ja tehdä potilaan viimeisistä päivistä mahdollisimman kivuttomia. Me – hoitohenkilökunta – valmistettiin perhettä saattohoitoon ja saattohoidon puolella tapahtuvaan konsultaatioon ja samalla hellästi siihen ettei potilas tule sinne ehtimään. Aikuinen lapsi kysyi lääkäriltä; "Koska?" Lääkäri vastasi että olis rikas nainen jos osaisi vastata. Jokaisena päivänä töihin palatessani kysyin vieläkö potilas on meillä. Eilenkin hän oli siellä, ei minun potilaanani mutta osastolla. Kun illalla näin ruumispaarit tiesin kysymättä kuka niillä lähtee, kävin halaamassa omaisia ja toivottamassa voimia seuraavaan vaiheeseen. Kysyin miten he jaksavat, pidin aikuista lasta kädestä, surin hetken yhdessä.

www.medicalexpo.com

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...
Lähetä kommentti
Lue lisää

rokotukset ei oo mikään uskon asia

Istun puolitietoisesti muurahaispes ään. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia, niitä jotka eivät ole nähneet mitä tapahtuu jos lapsi sairastuu polioon. Niihin jotka eivät tiedä että tuhkarokko on vaarallinen sairaus. Niihin jotka eivät tiedä että vihurirokkoon tai sikotautiin voi kuolla. Niihin jotka uskovat että rokotukset ovat vaarallisia, ja että maailma olisi parempi ilman. Niihin jotka eivät enää tiedä minkälainen maailma oli ennen. Niihin joilla on varaa olla rokottamatta, vai onko? vaccine infographic created by Leon Farrant Kuinka monta kertaa multa on kysytty että tiedänkö rokotteitten aiheuttavan autismia? Kuinka monta kertaa olen vastannut etten tiedä. Kuinka monta kertaa olen kertonut ettei se ole totta. Tuhkarokkoepidemia alkoi huvipuistosta. Se alkoi sieltä minkä pitäisi olla ”the happiest place on earth.”  Siinä on jotakin kornia. Siis siinä, että se lähti just sieltä. Tosiasiassa on enemmän kuin ...
24 kommenttia
Lue lisää

tikapuita ylös maailmassa

Kulunut viikko on epäilemättä ollut haastavin. Siis haastavin sen jälkeen kun aloitin lokakuun 12. päivän aamuna orientaatiolla. On torstai-ilta ja tällä viikolla minä olen soittanut satoja puheluita, ottanut vastaan kymmeniä puhelinvastaajaviestejä, vastannut tsiljoonaan puheluun, käynyt läpi 31 uuden potilaan sisäänotto- haastattelua. Sivussa olen hoitanut normiajanvarausta ja soitellut ihmisille (150) muistuttelupuheluita erilaisita operaatioista, lääkäriajoista, verikokeista ja kuvantamistapahtumista.... unohdinko mainita että mulla on keuhkoputkentulehdus, infektioastma ja työpäivän keskimitta on ollut vajaat kymmenen tuntia. Keskiviikkona kai, totesin esimiehelleni että saatan ehkä karata. Ai, mihin – se kysyi, enkä osannut vastata. Vastasin sen sijaan seuraavasti; ”Kysyit multa taannoin kuinka mä kestän jatkuvia keskeytyksiä työssä, ja silloin sanoin että hyvin. Tänään väittäisin että olen lähestymässä takarajaa, kun puran puhelimesta kymmenen viestiä ja ennen kun...
25 kommenttia
Lue lisää