Siirry pääsisältöön

sisustusta kieliposkessa

L kuolee hiljaa kun se näkee tän... ei meillä saa näyttää tältä, eikä näyttäiskään jos L yksin sais päättää mutta kun meillä on me neljä muutakin - sottapyttyä.

Tää alkoi siitä kun Marika puhui sisustuskuvista ja blogien hienoista asu- ja ruokakuvista... jätin muhimaan, naurahdin ja tänään luin olkkarin lattialla sisustuskuvastoa ja yllätin itseni miettimästä et tolta näyttävä sänky olis aivan I-H-A-N-A! Muutama mutta ja mutka. Ensimmäisenä se että meidän kaikki kolme jälkeläistä nukuu meidän kanssa samassa huoneessa ja osin myös samassa sängyssä. Huolimatta siitä että meillä on ihan asianmukaiset lastenhuoneet. Toiseksi laiskuus ja kolmanneksi raha. Tässä järjestyksessä koska vaikka mulla olis rahat osataa ton kuvan liinavaatteet ($967+tax) olis edelleen jäljellä ne lapset ja se laiskuus.

tästä lähtis, tonnilla lakanoita ja toi rätti... peitot ja tyynyt on toki erikseen

Jäin leikittelemään ajatuksella siitä miltä meillä näyttää ihan oikeasti - siis ilman pikasiivousta ja kivoja pikkuasetelmia - ja miltä meillä vois näyttää jos vois vaan osoitella sormella ja poimia sisustusliikkeistä kaikkea kivaa ja joku muu tekis ja meillä ei olis neljää ihmistä sotkemassa L:n hartaudella vaalimaa tyylikästä kotia.

mä ihan oikeasti tykkään meidän alakerrasta ihan kokonaisuudesaan



mutta meillähän vois näyttää vaikka tältä (kuvat R&B)


tai tältä

keittiössä on semikaaos

ja ruokapöydällä on mun työpiste

loftissa on sentään siistiä... laitoin pyykit eilen, muuten siellä olis läjäpäin puhtaita ryppyisiä vaatteita

poikien huoneessa, tais siis leikkihuoneessa näyttää tänään tältä

mun unelmissa siellä on tällaista

tai ehkä tällaista

M:n huone on L:n työhuone

nukkuisko se siellä jos siellä njäyttäiskin tältä ?

tai tältä? Vastaus - ei.

meidän todellinen "eyesore" on meidän makkarissa tapahtuva leirimajoitus... olen aikoja sitten lakannut käyttämästä pussilakanoita lapsilla, koska noi täkit pestään kuitenkin vähintään viikoittain...
parhaassa tai pahimmassa tapauksessa päivittäin

seinän maalimallit on jo ostettu ja odottaa inspistä


täällä kelpais nukkua...

tai täällä... mutta kuka istuu tossa tuolissa? L vartioimassa mun unta?

Joku joskus sata-aikaa takaperin kysyi meidän talon pohjapiirustuksesta... möyrin hetken autotallissa ja löysin rakennusaikaiset piirrokset:

tossa ruksien kohdalla on alapuolella oleva kuva








Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pikkuinen kullanmurunen, olet kamala

Partioliivin juhlakuntoon saattamiseen tarvitaan viiniä. Näillä läpysköillä kun on tarkka järjestys ja tarkat paikat liivinssä. Me telttaillaan. Tai oikeastaan minä ja kaksi lasta telttaillaan – olkkarin lattialla, koska kuka nyt tuolla karhujen ja kojoottien seassa nukkuis takapihalla – se kolmas lapsi ulostettiin käytöshäiriön takia teltasta joskus kymmenen pintaan, ja nukuttuaan ensin yläkerrassa faijansa kainalossa se pelaa nyt Minecraftia onnellisena omasta rauhasta. Kaksi telttailijaa nukkuu vielä. Tilanteen autenttisuuden lisäämiseksi alakerran ikkunat on apposen auki ja mä juon aamukahviani villapaidassa – ihan kuin oikealla leirillä. Tosin kahvi tulee keittimestä ja takapuolen alla on tuttu tuoli. Kohta ne mussukat kömpii ulos teltasta ja puolisen tuntia siitä on ihan mahdollista että kaipaan taas maanantaiaamua ja tyopaikan tasapainoista rauhaa. Mun mielikuvissa aamu on sellainen mukavan seesteinen, tehdään yhdessä ja meillä on kivaa... Käytäntö on osoittautunut olem...

kuin Harry Potterissa

- Kävitkö kotona viikonloppuna? - Kävin, tulin eilen illalla takaisin. - Miltä sodan runtelemassa Portlandissa näytti? - Oli pelottavaa! Naapurissa oli vuohijoogaa ja donitsi kauppaan oli törkeä jono.  Naurua, mutta naurun takana asuu myös huoli.  - Joko kuulit mitä ”SE” sanoi tänään? - En lue enää uutisia, tulen liian vihaiseksi… tai surulliseksi. - En minäkään. Tai, eilen luin ja itkin. Päätin taas olla lukematta. - Joko otit Covid rokotteen? - Joo. Otin. Ostin samalla Tylenolia (parasetamolia) tukeakseni omaa sisäistä autistiani.  Seurue remahtaa nauruun opettajainhuoneessa ja tunnelma kevenee taas. Keskustelu siirtyy vesisateeseen ja syksyyn ja kissoihin.  Minä luen edelleen uutisia, luen niitä useammasta lähteestä, täältä ja Euroopasta. Luen liberaaleja ja konservatiivisia uutisia. Usein pudistelen päätäni ja huokaan, mietin että miten oikeasti voi olla näin hullua tässä maassa. Virnistän kun rauhanpalkinto menee sivu suun. Tuuletan opettajakolleegoiden kanssa, ...

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...