a-b-o-r-t-t-i

Nyt mä tiedän sohaisevani arkaa aihetta ja varmasti herättäväni tunnepitoistakin keskustelua... Ennen tänne muuttoa se oli asia joka oli itsestäänselvä eikä sitä oikeastaan edes osannut ajatella, se vaan oli. Siitä ei kukaan puhunut, eikä sitä tiennyt kelle sellainen oli tehty. Täällä on tavallaan ollut pakko pysähtyä ja ajatella asiaa syvemmin, tai ehkä se on vaan ollut se ettei se ole kaikille itsestäänselvyys on pakostakin avannut silmiä, ja jotenkin opettanut pohtimaan ja miettimään mitä ajatuksia Roe vs. Wade – abortti - mussa herättää.

Kun olin kahdeksantoista ja yhden silmänräpäyksen ajan ajattelin ehkä olevani raskaana... mutsi silloin – kun kautta rantain asiaa kyselin – totes reippaasti että kyllähän abortteja on ennenkin tehty, eikä se nyt ole mikään iso asia. Jälkikäteen se kyllä T:n kuoleman yhteydessä ruikutti että tietää miltä musta tuntuu ja on itsekin tehnyt abortin kun faija ei halunnut toista lasta. Onhan se nyt kuitenkin kai aika iso asia, ainakin mulle, eikä siihen ole hyvä suhtautua kevyesti tai olankohautuksin. Ehkä mä olisin silloin kahdeksantoistakesäisenä sen tehnytkin, ehkä en.

Mulla on ystäviä tuttavia joiden silmissä jo ehkäisypillerit on abortti, ja niitä joiden mielipide on se että lapsia tulee niin monta kuin on tullakseen. Ainakin yksi, varmasti useampikin, niitä joilla on takana se kipeä tai vähemmän kipeä nuoruusvuosien keskeytys, niistä ei vaan kukaan puhu. On niitä jotka ovat tehneet abortin siksi että avioliitto oli kriisissä ja hetki huono – se kaihertaa mun mieltä edelleen – ja se joka oli menossa raskaudenkeskeytykseen koska odotti kaksosia. Loppupeleissä mä huomaan, että vaikken kumpaakaan äärimmäisyyttä edusta, on mun kuitenkin helpompaa samaistua niihin ensimmäisiin.

Mä olen sitä mieltä, että täällä meidän osavaltiossa Yhdysvalloissa sen voi tehdä ihan liian helposti. Abortin voi saada raskausviikkojen 4 ja 24 välissä, käytännössä soittamalla klinikalle ja varaamalla ajan raskaudenkeskeytykseen. Mä toivon että valtaosa näistä raskaudenkeskeytyksistä on ihan perusteltuja että kyse ei ole vähän isommasta perheriidasta tai poikaystävästä joka jätti tai siitä että työ on tärkeämpi tai... ehkä mä olen yksinkertainen tai ahdasmielinen, mutta tämäkin maa on täynnä vanhempia jotka odottaa sitä ihan omaa adoptiolasta. Kenenkään kun ei ole pakko sitä haluamatonta lasta kasvattaa... halukkaita kyllä löytyy.  Mä olen itsekin ollut siinä samassa jonossa, odottamassa sitä meidän vauvaa. Abortti ei vaan ole mikään ehkäisykeino ja se pitäisi MUN mielestä olla niitä varten joilla on siihen pätevä syy... äidin terveydentila, raiskaus, insesti, lapsen terveys jne.  

T kuului edellisen kappaleen kategoriaan numero 4, kyseessä oli meidän lapsen terveys, tai siis sen terveyden kertakaikkinen puute. Rakas, odotettu lapsi, hoidoilla tehty. Se oli ns. kirurginen raskaudenkeskeytys toisella raskauskolmanneksella. Ei enää mikään pikaimurointi kevytanestesiassa.  Suomessa vastaavassa tilanteessa lapsi synnytetään, Valviran annettua ensin luvan synnytyksen ennenaikaiseen käynnistämiseen. Toisin kuin Suomessa en ollut synnytyssairaalassa, en synnyttävien tai edes naistentautien osastolla tai polilla. Mä kävin aborttiklinikalla, istuin odotushuoneessa muitten keskeytystä odottavien kanssa. Mä erosin muista siinä osotushuoneessa sillä että itkin lohduttomasti, enkä tosiaankaan halunnut keskeyttää mussa kasvavaa elämää, omaa poikaani. Erosin siinä, että L istui odotushuoneessa mun kanssa. Erosin siinä etten hävennyt tai kokenut helpotusta, minä surin – katkeraa ja syvää, tummaa surua.

Lupaa raskaudenkeskeytyksiin ei pitäisi saada kevyin perustein. Tiedän, ja ymmärrän että lain tiukentamisesta seuraisi lieveilmiöitä, silti mä pysyn kannassani ja haluan puolustaa syntymättömän lapsen oikeutta elämään. On surullista että abortin yhteydessä puhutaan sikiöstä, raskauden yhteydessä lapseta tai vauvasta... missä kohdassa solumöykystä tulee lapsi? Lasta toivovan äidin mielessä käsittääkseni sillä hetkellä kun siihen tikkuun piirtyy ne kaksi viivaa.